Actions

Work Header

Rating:
Archive Warning:
Categories:
Fandoms:
Characters:
Additional Tags:
Series:
Language:
suomi
Stats:
Published:
2022-06-25
Words:
46247
Chapters:
19/?

Momon seikkailu

Entire Work

Work Text

Azwelin voittamisen jälkeen, jonka jälkeen oli Momoka oli lyönyt, Momon sisar, hän hakee taistelun jälkeen sisarensa linnan yhdestä huoneesta. Johon Momo oli joutunut taistelun aikana, jossa oli tappanut sitten Malfestedit. Ja ilahtui, kun hänen sisarensa on selvinnyt voittajana Azwelia vastaan. Momoka kertoi sisarelleen, kuinka oli vetänyt legendaarisen SoulCaliburin itsensä sisältää ja pystyi kääntämään taistelun voitokseen. Momo halaa sisartansa ja he lähtevät ulos linnasta, jonka jälkeen joku syrjemmässä joku vetää heidät luokseen. läsnä seisoo Lailah, joka onnittelee molempia sekä kertoo, että hän auttaa sisaruksia vielä kerran.Mutta heillä oli vielä yksi tehtävä ennen kuin Lailah autioi heitä. Sillä jokusen ajan löytää tietoja Grøhista ja siitä, missä hän on tällä hetkellä. Hän oli käyttänyt Malfestationin voimia Azwelia vastaan ennen Momokan voittoa Azwelista ja villiintynyt sen jälkeen ja sijaitsi jossain päin maailmaa. Myöhemmin Momoka voitti Grøhin myös pystyi auttamaan häntä. Grøh päätti lähteä omaan seikkailuun, jotta voisi käyttää omia voimiaan hyvää ja hallita niitä…

----- CHAPTER BREAK -----

Momo katsoo sisartansa, kun samalla heidän pieni ryhmänsä kävelee kohti ylhäistä vuoristoa. Jonka vieressä on pieni kylä, jossa asuu sisaruksien klaani ja muitakin ulkopuolisia, jotka ovat saanet jäädä kylään asumaan. Sisaruksien mukana on Lailah, joka auttoi heitä pääsemään kotiin asti. Vaikka matkan varrella kävi selväksi, että Lailah kiinnitti jokseenkin paljon huomiota Momoon. -Miksi et jäisi kanssamme kyläämme? Kysyin Lailahilta, jota katsoin, kun kävelimme vierekkäin ja sisareni käveli hiukan pidemmällä.-En voi… Jos he saisivat tietää, että olen todellisuudessa pahis, niin siinä vaiheessa kenellekään ei olisi mukavaa meistä, Lailah vastaa ja katsoo Momoa.-Mutta…olet auttanut meitä ja sinä olet ystäväni ja sisareni myös, sanon ja katselen Lailahin hiuksia ja sitten tämän kasvoja nopeasti.-Momo, sinä tiedät, ettei se ole sopivaa, jos joku minun kaltaiseni asuu jossain hyvätapaisten ihmisten kylässä, Lailah kertoo varovaisesti.-…, olen vain hiljaa, kun katselen sitten maata.Lailah hymyilee kaikesta huolimatta ja koskettaa kasvojani hellästi ja sanoo:-Voimme silti nähdä joskus toisemme vielä, sekä löydän sinut helposti. Sinulla on yhä evil seed sisälläsi sekä keräät astral fissureita.-…Mutta joku voi tulla tielleen ja yrittää viedä ne edestäni, vaikka olen nyt ollut kunnossa sekä sisareni myös, sanon ja katson Lailahia kohti suoraan ja jokseenkin pidän siitä, kun hän koskettaa kasvojani.-Momo, nyt sinä hätiköit taas, he eivät saa sinua, koska sinä olet jo minun, Lailah sanoo ja antaa sitten nopeasti siveän suudelman poskelleni. Punastuin tästä toiminnosta ja samalla Momoka tulee luoksemme ja näkee punan kasvoillani.-Kas kas, saitko jotain vihdoin aikaan? Momoka kysyy kiusoittelevasti ja katselee minua ja Lailahia vuoron perään.-Juttelimme vaan! Huudahdin ja löin siskoani käteen leikkisästi.-Aivan, Momoka sanoo ja nauroi sitten, kun Lailah vaan pyörittää silmiänsä.-Olemmeko kohta perillä? Kysyn hetken päästä, kun olimme kävelleet jokusen aikaa pienessä ja mukavassa hiljaisuudessa.-Olemme, tuolla näkyy jo kylämme vanha torni, Momoka sanoo ja osoittaa sormellaan kohti kyseistä tornia. Jonka näen myös ja hymyilen sitten enemmän.-Se tarkoittaa sitä, että olemme huomenna itse pääkylässä, sanon ja katselen siskoani ja sitten Lailahia, joka hymyilee pienesti.-Kyllä, meidän täytyy tosin yöpyä yön ylitse, joten menemme tuohon pieneen majataloon. Joka on hylätty jo aikoja sitten, mutta sitä käytetään välillä yöpymiseen. Ja siitä pidetään sen takia huolta, Momoka sanoo ja osoittaa kohti majataloa. Majatalo itsessään on vanha kuin mikäkin ja siellä on ollut monenlaisia matkaajia. Se on antanut suojaa monille, mutta se hylättiin jossain kohtaa. Ja siitäkin on monia tarinoita olemassa, jotkut sanovat, että toiminta siinä lopetettiin sen takia, kun vanhassa tornissa tapahtui jotain vuosi kymmeniä sitten. Mutta majatalo on silti toiminut majapaikkana, varsinkin, jos ei ehdi kylään. Ja se antaa majoittaa matkalaisia, varsinkin, jos he eivät tee mitään pahaa lähistöllä. Joku huoltaa meinaa majataloa, mutta kukaan ei tiedä tarkasti, kuka se voisi olla. Kävelimme majataloa kohti ja tulimme sen jykevän oven eteen. Majatalo itsessään on puusta rakennettu ja vahvalle alustelle rakennettu. Sen ikkunat ovat yllättäen kyllä lasista tehtyä ja majatalon sisäpuoli on kodikas yhä. Jonka Lailah laittaa merkilleen sekä sen, että majatalo aivan kuin olisi tervehtinyt heitä. Hän päättää kunnioittaa ja tervehtii hiljaa takaisin ja katselee majatalon takkaa. Joka vaikuttaisi olevan kunnossa ja kysyy:-Saako tämän majatalon takkaan tehdä tulta?-Saa, vastaan ja tuon puita takan luokse. Lailah tulee myös takan luokse ja yhdessä sytytimme tulen siihen. Takassa pian roihusi tuli ja tuli lämpöisempää majatalon sisälle. Samalla Momoka hääräsi keittiössä jotain, sillä keittiössä on jotain ruokia. Sillä ruokavarastoa huolletaan myös säännöllisesti siellä, niin se on tuoretta ylipäätään. Ja tulee sitten isoon tilaan tuoden jotain pientä iltapalaa. Lailah ottaa kiitollisena lautasen ja istahtaa penkilleen, ja sisarukset istahtavat hänen kummallekin puolelleen. He syövät hiljaisuudessa, kun samalla ulkona pimenemään sekä pilviä alkaa kerääntyä taivaalla. Ja jokusen ajan päästä osuu ensimmäiset pisarat ikkunoihin ja pian ulkona sataa suhteellisen kaatamalla. Kolmikko katsoo ikkunaan ja Momoka sanoo:-Totta kai, siellä tulee sadetta sitten yön ylitse… Saamme pitää tulen takassa koko yön ylitse ja aamulla varmaankin aurinko nousee taas.Lailah nyökkää hiukan, vaikka onkin lievästi huolissaan sateesta ja katsoo sitten Momoa. Joka syö hiljaisena ja kysyy:-Onko kaikki kunnossa?-On, mutta tämä sade tuli hiukan yllättäen, käsittääkseni piti olla vain pilvetön yö tänä yönä. Mutta nyt siellä tulee sadetta ja tuulee, vastaan ja katselen Lailahia, joka hymyilee lohduttavasti. Momoka vain pyörittää silmiänsä ja sanoo:-Te voitte nukkua yhdessä sitten ja minä nukun toisella puolella huonetta.-Hei! Huudahdan ja katson siskoani, joka vain hymyilee viattomasti.Lailah tuhahtaa, mutta peittää hymynsä lautasen taakse, kun sisarukset alkaa kinastella leikkisästi.Kun samalla sade vain yltyy ulkona ja hakkaa ikkunoita voimakkaasti, vaikka majatalon takka ja kynttilät pitää tunnelma mukavana. Sekä majatalo suojelee matkalaisia hyvin.-Joko olet maannut hänen kanssaan? Momoka kiusasi sisartansa ja katsoo, kun tämä poskille kohoaa hentoinen puna.-En! Mitä edes ehdottele moisia? Vastaan ja huitaisen sisareni kättä hiukan, kun tämä vain nauroi ja katselee minua arvioitavasti.-Kyllähän se näkee jo kauas, Momoka sanoo ja söi lautasensa tyhjäksi.-Olemme vain ystäviä ja sinähän tiedät myös, kuka hän on, mutisen, vaikka posket oli saanut syvemmän punaisen värin.-Ei se estä teitä silti olemasta enemmän, Momoka sanoo täysin avoimesti nyt vihjaillen ja katselee, kun sisaren posket vain sai punaisemman sävyn.-Lopeta, sanon ja sain lopulta syötyä kokonaan ja tunsin vain, kun koko kasvoni olisi tulessa. Lailah oli kuullut koko keskustelun ja nähnyt Momon posket ja pitää sitä söpönä. Vaikkei sanonut mitään, mutta silti ei sanoisi vastaan sille, että voi nukkua yhdessä Momon kanssa. Ja myhäilee hiljaa itsekseen, kun Momoka sitten katsoo kohti Lailahia ja Lailah itse säikähtää toisen naisen ilmettä, vaikka peittää sen hyvin.-Joten, mitä olet mieltä sisarestani? Momoka kysyy ja katson nyt kokonaan sisartani ja sitten Lailahia.-Mitä? Miksi kysyt minulta tätä? Lailah kysyy, kun yrittää miettiä jotain nopeasti ja katsoo Momokoa ja sitten minua ja taas Momokoa.-Mitä mieltä olet sisarestani? Olisitko hänen kanssaan tai ainakin tämän yön? Momoka toistaa kysymyksen ja kysyy toisenkin kysymyksen.Lailah tuijottaa vain hetken ajan ja lopulta vastaa, kun miettii sanojansa hyvin.-Kyllä olisin hänen kanssaan tänä yönä, mutta en osaa sanoa mitään sinun ensimmäiseen kysymykseesi. Sinä tai oikeastaan te molemmat tiedätte, mikä olen.Momoka katsoo hetken ajan Lailahia, kun sitten nyökkää kuin olisi hyväksynyt tämän vastauksen ja sanoo:-Hyvä, sitten te olette tänään samassa sängyssä, ja minä olen tuossa vähän matkan päässä. Ja katson takkaa tämän yön välillä. Olethan sinä jo näyttänyt tuon kaiken käytöksesi alla, että sinulla on ystävällinen sydän.Lailah vain nyökkää, kun katson sisartani ja sitten Lailahia. Vaikka peitän käsilläni kasvoni, koska tunsin niiden vain kuumenevan enemmän ja varsinkin, kun mietin jostain syystä sitä, miltä tuntuisi, jos Lailah painautuisi vasteeni. Momoka nousee sitten ylös ja ottaa kaikkien lautaset ja vie ne keittiöön. Jossa alkaa sitten tiskaamaan, kun taas minä ja Lailah jäätiin kahdestaan salin puolelle. Ja olin vain paikallaan, kun lopulta Lailah siirtyi viereeni istumaan kunnolla. Katson häntä sormieni välistä ja lopulta mutisen:-Sisareni on aina ollut hiukan liian innokas…-Huomasin sen, mutta olisitko todellakin kanssani samassa sängyssä? Lailah kysyy ja katselee minua mietteliäästi.-… En vastaa mitään aluksi, kunnes lopulta mutisen:-Kyllä…Lailah hymyilee sitten äkisti koko kasvoiltaan ja ottaa käsistäni kiinni ja siirtää ne pois kasvoiltani. Ja näkee, kuinka kasvoni on punaiset ja tuijottaa sitten vain huuliani, kun lopulta katsoo minua silmiin. Lailah koskettaa kädellään poskeani ja sitten kaulaani hellästi, vaikka kumartuu, jotta voi kuiskaa suoraan korvaani:-Sinä tiedät, kuten sisaresi, kuka olen… Olemme täysin toisilla puolilla ja sinä tiedät, että sinun pitäisi tulla kanssani yhteen satamakaupunkiin. Vaikka pystyisin kyllä antamaan sinulle kaiken ja sinä minulle, sekä pystyisin myös pitämään sisaresi turvassa myös… Kuuntelen Lailahin puhetta hiljaa, kun hän siirtää kättänsä kaulallani. Ja katson häntä samalla, kun yhä poskillani on puna. Vaikka muuten kasvot on alkanut palauttaa omaa väriä.-Senhän takia sinä autoit meitä alun perin, sanon hiljaa, kun Lailah pitää taukoa.Lailah hymyilee tähän ja ottaa sitten rennon otteen hartiastani, kun jatkaa puhettansa:-Kyllä ja senkin takia, koska sinä olet kiinnostava… Olet ainoa sisaresi ohella, joka ei ole heti kiljunut ja juossut pois. Hmm… Mitähän tekisin sinulle, jos olisit minun ja minä sinun?Katson Lailahia, kun tämä siirtää kätensä sitten takaisin kaulalleni ja siitä päähäni. Kun sitten painaa päätäni lähemmäksi omaa päätänsä. Ja sitten kumartuu viimeisetkin sentit ja suutelee suoraan huulilleen. Hämmennyin tästä teosta ensin, kun tunnen hänen pehmeät huulensa omiani vasten. Hän pitää päästäni kiinni, kun lopulta sulaudun hänen huuliansa vasten ja suutelen takaisin ujosti. Lailah kiusaa kielellään huuliani, kun tyytyy vain tutkimaan huulia ulkoisesti. Avaan suutani hiukan ja työntää kielensä sisään ja yksinkertaisesti vain tutkii suutani. Kun annan hänen tehdä niin, vaikka nautinkin siitä ja hänen toinen käsi nousee ylöspäin. Samalla keittiössä Momoka hymyilee tietäväisen näköisesti ja jatkaa astioiden pesua ja hyräilee hiljalleen jotain kappaletta. Lailahin käsi kulkee paitani alle, kun löytää paidan reunan. Ja hellästi vie kätensä paidan alle, kun nostaa kättänsä sitten ylemmäs, kun samalla paitakin nousee hiukan ylemmäs. Kun käsi vain etenee ylemmäs, lopulta tulee toisen rinnan kohdalle. Lailah koskettaa sitten rintaa hellästi ja samalla katsoo, kuinka Momo hätkähti, mutta rentoutuu pian. Kun Lailah irtautuu suudelmastaan ja siirtyy kaulalleni tällä kertaa. Kun samaan aikaan toinen käsi, joka on rinnan päällä, alkaa kosketella sitä kevyesti. Ja hieroo nänniä sitten kevyesti, kun samalla antaa pieniä suudelmia kaulaani. Lailah tuntee, kuinka Momon nänni kovettuu, kun hän alkaa lämmetä pikkuhiljaa. Tartun toisesta kiinni, kun samalla Lailah jatkaa ja pyörittää nyt sormiansa nännin kohdalla. Ja katsoo, kuinka alan kiihottumaan. Silmäni on osittain painautunut kiinni, kun hengitän enemmän kiihottuneempana. Kun samalla alan tuntemaan jotain muutakin jalkojen välissä, Lailah hymyilee, tunnen sen kaulaani vasten. Kun Lailah sitten painaa hampaansa kaulani ihoa vasten ja puraisee hellästi. Suustani pääsee pieni voihkaisu, kun Lailah puristaa nänniä ja samalla siirtää toisensa kätensä alemmas, kun katselee Momon kasvoja. Kun siirtää Momon sitten paremmin, jotta saa tämän hameen helman hiukan ylemmäs. Ja siirtää sitä hiukan ylemmäs, kun samalla nuolaisee tekemänsä haavaa. Tunsin hänen terävät hampaansa, mutta se oli silti mukavaa. Kun Lailah kuiskaa hiljaa suoraan korvaani:-Sinä olet niin päällä jo tästä, sekä puremani merkitsee sinut minulle. Ja alat kastumaan jo täältäkin…Hän nostaa hameeni helmaani ihan ylös ja samalla siirtää kätensä alushousujeni kohdalle, vaikka silittikin reittäni enemmän. Pidin silmiäni raollaan, kun tunsin vain lämmön nousevan pikkuhiljaa. Katson Lailahia silti, kun tunsin, kuinka hän jotenkin laski hiukan alushousujani alemmas, jotta voisi tutkia enemmän haaraväliäni. Ja hänen toinen käsi on silti rintani päällä, joka silittää yhä nänniäni, joka on täysin kova nyt. Ja puristaa sitä hiukan, kun katselen häntä ja kuiskaa hiljaa voihkaisten:-Lisääh… Lailah…-Hmm… Sinä pidät tästä? Lailah kysyy, vaikka hän näki, kuinka päällä Momo on.Ja siirsi alempana olevaa kättänsä lähemmäs haaraväliä ja silittää sitten sisäreittä. Kun toisella kädellä, joka on rinnan päällä, poistuu hetkeksi siitä. Valitan hiukan kosketuksen puuttumisen takia, mutta Lailah riisuukin paidan kokonaan pois. Jotta voisi katsoa Momoa paremmin ja sitten kumartuu, kun ottaa nyt toisen rinnan nännin suuhun. Mitä ei ole vielä koskenut. Huudahdin hiukan tästä, sillä se on täysin uutta ja tunsin, kuinka alhaalla oleva käsi koskettaa alapääni reunaa. Ja voihkin ilosta, kun tartun nyt Lailahin olkapäistä kiinni. Kun tämä lopulta kiusaa yhdellä sormella alapäätäni, Lailah tunsi kuinka olin kastunut sieltä jo hiukan. Hän painaa sormensa enemmän sisään ja vetää nesteitä sieltä. Kun samalla imee nänniä ja nakertelee sitä hiukan hampaillaan, samalla kuunnelleen voihkaisujani. Kun lantioni alkaa sitten liikkumaan itsekseen, kun tunnen kuinka mielihyvä vain nousee enemmän. Otan paremman otteen Lailahista kiinni ja hän alkaa liikuttamaan yhtä sormea sisälläni hitaasti. Kun lopulta laittaa toisenkin sormen ja yhä enemmän nesteitä valuu ulos. Ja valuu Lailahin kädelleen ja penkille myös. Kun tunsin vain, kuinka lämpö nousee korkeammalle. -Olet niin kuuma, Lailah kuiskaa hiljaa ja nopeuttaa vauhtia sormillansa.-Aah! Voihkin hiljaa ja lantioni painautuu toisen sormia vasten.-Lailah, ole hyvä! Kuiskaan ja tunnen, kuinka hän nopeuttaa vauhtiaan ja tunnen, kuinka orgasmi on tulossa lähemmäs.Lailah nopeuttaa vauhtiaan ja lisää kolmannen sormen ja tuntee, kuinka alapää on tiukka. Se pysyy silti nautintona, sillä Lailah tietää, mitä tekee. Ja lopulta ottaa Momon huulet taas omia vastaan ja painaa toisella kädellään Momoa itseään vasten enemmän. Kun lopulta laukesin ja huusin Lailahin suuhun, kun tämä yhä liikutti sormiansa sisälläni. Ja nesteitä valui runsaasti pitkin tämän kättä. Kun lopulta Lailah irrottautuu suudelmastaan ja sanoo:-Sehän meni hyvin…Hän katsoo alas ja näkee, kuinka nestettä on tullut. Ja hymyilee, kun sitten vetää sormensa pois. Voihkaisin pehmeästi ja tunsin, kuinka rentoutunut olin ja katson Lailahia, kun tämä nuolaisee sormiansa.-Mmh, maistuu hyvälle, Lailah kuiskaa hiljaa ja näen, kuinka hän nuolaisee omat sormensa.-Sinä kiusat minuah, kuiskaan takaisin, kun vapisin nyt ja katselen Lailahia.Lailah hymyilee, kun tämä sitten kumartuu ja nuolaisee puremakohtaa, johon ilmestyy pieni arpi. Vaikka se samalla kertoo, kuinka olisin Lailahin. -Sinä reagoit niin hyvin, Lailah kuiskaa ja vetää sitten alushousuni kokonaan pois. Ja pitää vain hameen, joka on ylhäällä ja levittää jalkojani hiukan.Hän katsoo alapäätäni, kun hymyilee tyytyväisen näköisenä. Rintani on yhä kovana samoin nännini, pidän käsiäni Lailahin olkapäillä.-Nautit nähtävästi paljon äskeisestä, Lailah kuiskaa suorana korvaani, se aiheutti väristyksiä selässäni hyvällä tavalla.-Kyllä, myönsin yhtä hiljaa.-Hyvä, koska olet nyt minun, Lailah sanoo yhä hiljaa ja pitelee nyt molemmilla käsillään reisistäni kiinni.-Hmm… Mitähän sinä saisit aikaan minussa? Tulin kuumaksi jo katsellessani sinua ja tehden asioita sinulle, Lailah kuiskaa ja katson häntä.Näen, kuinka hän oli tullut kuumaksi ja alan riisumaan häntä sitten samalla tavalla. Ja pian hänen kaikki vaatteet olivat poissa, sillä hänellä oli päällään lyhyt kimono ja alusvaatteet. Jotka laitoin omien vaatteideni päälle, kun katson hänen rintojaan sitten. Jotka ovat kovana ja Lailah nyökkää pehmeästi ja sanoo hellästi:-Kosketa vain, ne menivät kovaksi sinun takiasi… Katson hetken ajan Lailahin rintoja, kun sitten kosketan niitä hellästi. Ja tunnen, kuinka ne ovat isot ja hieron sitten hänen nännejä samalla tavalla kuin omiani. Lailah voihkaisee hiljaa ja antaa Momon kokeilla ja tehdä itse, vaikka hänen tekisi mieli vain ottaa hänet saman tien kunnolla. Mutta hän aikoo mennä tämän kerran Momon tahdillaan. Kun lopulta kumarrun eteenpäin hiukan ja painan suuni Lailahin rintaa vasten. Ja imen hänen nänniänsä ja tunnen, kuinka hän lämpenee enemmän. Huomaan sitten, että hänkin valuu nesteitä. Lailah tarttuu kädestäni kiinni ja vie sen oman alapään luo. Kosketan sitä, kun hän ohjaa hiukan, mutta saan pian kiinni. Ja varovasti painan sormen hänen sisäänsä, Lailah voihkaisee tästä hellästä kosketuksesta. Mutta ei kiirehdi toista, vaan nauttii tästä hitaasta liikkeestä myös. -Lisää, Lailah kuiskaa ja painaa lantiotansa toisen sormia vasten.Nyökkään ja alan liikuttamaan sormeani ja lisään sitten toisen ja lopulta myös kolmannen. Ja liikutaan niitä samalla tavalla kuin Lailah, tunsin toisen nesteet. Sekä sen, kun hän tarttuu kädestäni kiinni ja liikuttaa sitä hiukan nopeammin. Katson Lailahia, ja matkin pian hänen liikettään, jotta liikuttaisin sormiani nopeammin. Suutelin hänen nännejänsä vuoron perään, kun hän pitelee vuorostaan minusta kiinni. Ja lopulta tarttuu päästäni kiinni, jotta voisi suudella suoraan huulilleen. Katson häntä, kun hän saa orgasmin ja tulee kädelleni. Lailah hymyilee tyytyväisen näköisenä ja kuiskaa:-Aivan kuumana sinun takiasi. Nyt, nuole nuo sormet.Katson häntä, kun sitten nuolen sormet ja tunnen hänen nesteiden maun. Lailah painautuu vielä enemmän kiinni minuun, kun painaa rintamme toisiaan vasten. Tunnen ihomme olevan kiinni toisissamme ja hän silittää selkääni.-Hyvin se meni Momo, Lailah sanoo hiljaa.-…Kiitos, kuiskaan hiljaa ja tunnen, kuinka rintamme koskettaa toisiaan.-Olet niin söpö ja ihana, Lailah sanoo hiljaa.Punastun sanoista ja pitelen vain hänestä kiinni, kun Lailah sitten ottaa jonkinlaisen lelun esiin. Ja kuiskaa hiljaa korvaani:-Tämän avulla voimme yhdistyä…Vapisin noista sanoista mielihyvästä, kun tunnen sen toisen pään omaani alapäätä vasten. Lailah painaa sitä enemmän, kun tunnen sen kärjen, mutta se ei mene vielä sisääni. Kun sitten Lailah vetää suudelmaan ja painaa sitä sisäänpäin. Vapisin enemmän ja voihkin toisen huulia vasten, lopulta Lailah nostaa minut ylöspäin ja painaa toisen pään omaan alapäätä vasten. Ja työntää sitä hiukan sisäänsä, kun sitten lopulta pitää minua sylissään. Voihkin täysin, kun kulma muuttui, niin tuntui, että se meni syvemmälle sisääni. Katson Lailahia, joka hymyilee ja hieroo nyt selkääni, kun tunnen, kuinka kyseinen lelu tuntuu olevan sopiva. Lailah pitää käsiänsä sitten lonkallani, kun sitten alkaakin liikuttaa minua ylöspäin ja sitten alaspäin. Huudahdin liikettä ja mielihyvää, joka siitä syntyi. Lelu liikkui ja vapisin, kun halaan Lailahia ja voihkin pehmeästi. Kun tunnen, kuinka orgasmi rakentuu nopeasti ja nesteitä valuu runsaasti nyt ja sekoittuu lopulta alapuolellamme. Lailah lukitsee huulemme yhteen, kun tekee syvempiä työntöjä. Lopulta se oli vain liikaa ja huusin tämän suuhun, kun Lailah tuli lähes samaan aikaan. Vapisen hänen sylissään ja lelu on yhä sisälläni, kuten myös hänenkin. Ja nesteitä on tullut enemmän ja painan pääni Lailahin niskaa vasten, kun tämä silittää nyt selkääni.-Niin hyvääh, hyvin se meni, Lailah kuiskaa hiljaa ja nyökkään.Lailah hymyilee minulle, kun hän yhä pitää minua sylissään. Kun hän sitten katsoo, mistä olemme yhdistetty toisiimme ja sanoo:-Olet turvonnut hyvin täältä.Koskettaa alapäätäni ja vapisin, kun tunnen, kuinka lämpenen yhä. Lailah hymyilee tälle ja sanoo:-Olet kyltymätön, mutta meillä on vielä aikaa.-Tämä on mukavaa, kuiskaan hiljaa ja pidän Lailahista vaan yhä kiinni.Kun tämä sitten nousee seisomaan ja pitää yhä minua sylissään. Kun hän siirtyy sitten kohti petiä, joka on sinne ilmestynyt kuin valmiiksi tai ennakoiden tehtynä. Mutta Lailah laskeutuu sille ja laskee minut selälleen siihen, lelu on yhä sisällään. Kun samalla on helposti jalkojeni välissä. -Asento on erilainen, Lailah kuiskaa, kun sitten työntää hiukan.Voihkaisen tälle ja tunnen, kuinka keinumme siinä hiljalleen ja tunnen, kuinka lämpö rakentuu nyt hitaasti, kun hän ottaa käsistäni kiinni ja painaa ne sänkyä vasten. Kun hallitsee ja painautuu tiukasti minuun kiinni, tunnen kuinka kehomme koskettaa toisissamme kiinni. Ja rinnat hierovat toisiaan ja lelu liikkuu sisälläni ja Lailahin myös. Voihkin ja annan Lailahin hallita, kun hän sitten nopeuttaa vauhtia, sillä hän haluaa tulla kanssani samaan aikaan. Hän suutelee syvemmin ja lopulta se vain alkoi käymään liian kuumaksi ja lelu osuu makeaan kohtaan koko ajan. Lopulta tulin rajusti ja huusin Lailahin suuhun, kuten hänkin ja nesteitä tuli paljon. Lailah nuolaisee vielä lopulta kaulassa tekemäänsä haavaa, joka on jo tulossa arveksi. Kun samalla katsoo Momoa, joka makaa hänen allaan rentona. Hymyilen typerää hymyä, kun Lailah sitten nousee ylös ja ottaa lelun pois. Pyyhkii sen puhtaaksi ja laittaa jonnekin ja hymyilee takaisin. Katsoo sitten alas ja on tyytyväisen näköinen, kun näkee nesteiden sekoittuvan keskenään. Ja kuiskaa:-Olet minuh Momo, sielusi ja kehosi on minun. Ja minä olen sinun.-Kyllä, kuiskaan takaisin ja Lailah ottaa sitten minut haliin ja vetää peiton päällemme, vaikka otti vielä hameet pois.-Nekin likaantui tässä kohtaa jo, Lailah sanoo ja katsoo, kuinka meinaan jo nukahtaa.-Mmh, mutisen vain, vaikka painaudun Lailahin enemmän ja olen väsynyt parista kerrasta jo.Lailah vain hymyilee pehmeästi ja sanoo hiljaa:-Se meni hyvin kaikesta huolimatta, sekä meidän kannattaa levätä.Hymyilen hänelle, kun lopulta uni ottaa valtaansa. Ja nukahdan, kun kuuntelen Lailahin sydämen ääntä ja tunnen hänen lämmön. Lailah katselee hetken ajan Momoa, kun tämä nukkuu ja lopulta nukahtaa myös. Kumpikaan ei huomaa, kun Momoka käy yön aikana kohentamassa tulta. Ja hymyilee jokseenkin tyytyväisenä ja vie sitten vaatteet pesusankoon. Ja tuo puhtaat vaatteet, kun sekä siivoaa penkin myös puhtaaksi. Kun menee sitten istumaan jonnekin ja katselee sieltä tulta ja hymyilee jokseenkin tietäväisen näköisenä. Ja kuuntelee sadetta, joka tuntui vaan kovenevan. Sekä jotenkin aisti, että ulkona olisi liikkunut joitakin muitakin, mutta majatalo ei päästä muita sisään. Sekä ikkunoiden edessä on verhot, jotka Momoka oli laittanut kiinni jo aikaisemmin. Lopulta yö meni rauhallisesti ja todellakin sade loppui joskus aamuyöstä. Momoka oli hoitanut takkaa sekä oli ottanut pienet nokoset jossain kohtaa yöllä. Mutta oli silti mennyt keittiöön joskus aamulla tekemään aamupalaa. Aurinko oli alkanut nousta, kun Lailah heräsi ensin ennen Momoa. Ja hänellä meni hetki tajuta, missä oli ja kuka makaa hänen vieressään. Lopulta hän katsoo Momoa ja tajuaa, että molemmat ovat täysin alasti nyt. Katsoo sitten Momoa, kun tämä heräilee. Kumpikaan ei puhu mitään hetkeen aikaan, vaikka Momo näyttää silti yhä nauttivan toisen läheisyydestä. Lailah katsoo sitten Momon niskaa ja näkee pureman jäljen. Ja tuijottaa sitä hetken ajan, kun sitten mutisee:-Taisin merkata sinut, olen pahoillani Momo. Ja taisimme myös harrastaa seksiä runsaasti…Katson Lailahia, joka jostain syystä hiukan pelkäsi reaktiotani, kun sitten vain siirrän päätäni enemmän häntä vasten ja sanon hiljaa:-Ei tarvitse olla, nautin siitä paljon.Lailah hymyilee sitten pehemästi ja katsoo ikkunaa kohti ja näkee, kuinka aurinko on jo noussut.-Nähtävästi sade todellakin lakkasi joskus aamuyöstä, Lailah sanoo ja nyökkään hänelle.-Olimme täällä turvassa, sanon ja siirryn hiukan, kun sitten käännän päätäni hiukan. Ja näen pöydän ääressä toisella penkillä, että siellä on puhtaat vaatteet. Katson sitten Lailahia ja sanon:-Sisareni taisi siivota jälkemme…Lailah tuijottaa minua nyt ja hänen kasvoillaan kävi hiukan peloissaan oleva ilme. Kun vain hihitin hänelle ja sanon:-Sisareni taisi aavistaa tämän ja hän olikin keittiössä koko ajan ja kävi siivoamassa jälkemme, kun olimme nukahtanut. Ja varmaan pessyt vaatteemme myös tässä aamulla.Lailah huokaisee hiljaa helpotuksesta ja katsoo minua sitten ja painaa hentoisen suudelman poskelleni. -Meidän pitää varmaankin mennä syömään myös ennen kuin hän tulee tänne, Lailah sanoo ja nousee sitten ylös.Katson häntä, kun hän nousee ylös ja näen nyt hänen selkänsä. Siinä on iso tatuointi, joka kuvaa jotain. Katson sitä ja Lailah tuntee katseeni selässään ja kääntää päätänsä hiukan ja katsoo minua silmäkulmastaan.-Se on vanha tatuointi, sain se jo kauan sitten. Kerron sinulle joskus sen tarina.Hymyilen hänelle ja nyökkään, kun sitten nousen itsekin ylös ja nappaan itselleni vaatteet. Lailah huomaa jonkinlaisen tatuoinnin reidessäni, kun käännyn häntä kohti sivuttain.-Sinullakin taitaa olla jotain kerrottavaa, Lailah sanoo ja katselee tatuointia, mutta ei tunnista sitä.Hymyilen Lailahille ja vastaan:-Kerron sen tarinan, kun kerrot omasi.Puen nopeasti, kuten myös Lailah. Molemmat menevät sitten keittiöön, jossa Momoka on saanut aamupalan valmiiksi sekä pöydällä on lautaset ja mukit. Momoka kääntyy katsomaan kaksikkoa ja hymyilee leveästi.-Teillä oli näköjään mukava yö, Momoka sanoo vihjaillen. Kaksikko molemmat punastuvat nyt yhtä syvästi, kun taas Momoka peittää naurunsa yskäksi ja antaa sitten ruuan molemmille. Otan lautasen nopeasti vastaan ja alan syömään, jottei minun tarvitse kertoa mitään sisarelleni. Kun taas Lailah ei ehdi olemaan niin nopea ja saa vastailla Momokan kysymyksiin. Lopulta kaikki saavat syötyä ja Momoka käy pakkaamassa vaatteet, jotka on pestynä nyt ja kuivunut tässä välissä ulkona. Lopulta Momoka sammuttaa vielä tulen takasta ja muutenkin tarkistaa paikat muutamaan otteeseen. Lopulta menemme ulos ja katson majataloa ja sitten venyttelen hiukan, kun Lailah sanoo:-Se on mukava paikka nukkua.-Onhan se, sanon ja katson toista hiukan sivusilmällään.Lailah vain hipaisee kaulaani nopeasti, kun sitten Momoka tulee paikalle. Ja Lailah vain tyytyy hymyilemään minulle tietäväisesti, kun sitten Momoka sanoo:-Sain lukittua kaikki paikat sekä tarkistettua kaiken, sekä tehtyä kaiken muunkin. Joten olemme valmiita lähtemään eteenpäin.-Hienoa sis, sanon ja halaan tätä, kun sitten halaan Lailahia nopeasti myös, joka hämmentyy tästä liikeestä, mutta hymyilee tyytyväisen näköisenä. Lähdimme liikkeelle, kun aurinko jatkaa nousemista ja tunnen, kuinka auringon säteet lämmittävät sekä viime öisen sateen jäljet näkyvät enää hiukan. Kun samalla lähestymme jo kylämme ensimmäisiä taloja, kun aurinko saavuttaa keskipäivää. Lopulta tulemme ihan kylän kadulle, joka on kivestä tehtyä ja muutenkin talojen pihat on siistejä. Joissa pyörii asukkaat jo tekemässä asioitansa, mitä nyt pitääkin tehdä. Katselen kyläämme, kun samalla selitän hiljaa jotain Lailahille ja osoitan joitakin paikkoja. Kun taas Momoka johtaa kolmikkoa kohti kylän keskustaa, jossa olisi kylän johtaja paikallaan ottamassa vastaan. Ja Lailah katsoo kylää jokseenkin kunnioittavasti, sillä se on säästynyt suurimmaksi osaksi Evil Seedin sekoilulta ja muutenkin, vaikka sielläkin on jotain ongelmia tullut. Mutta se ei ole niin paha kuin muualla pahimmissa tapauksessa. Lopulta tulemme kylän keskustaan, jossa isosta talosta tulee ulos kylän vanhin. Jonka perässä tulee muutamia kyläläisiä, jotka hymyilevät helpotuksesta. Kun he näkevät sisarukset, ja katsovat kolmatta hiukan kiinnostuneena. Mutta eivät tee mitään, koska hän liikkuu sisaruksien kanssa.-Aah, Momo ja Momoka, kylän vanhin sanoo ja tulee meitä vastaan.-Gramp, sanon ja annan sitten tälle halin.-Ahaha, oliko ikävä? Gramp kysyy, jota kaikki kutsuu kylässä grampiksi jostain syystä. Se on jäänyt monien mieleen, että joku kutsui sitä ensin ja sitten kaikki alkoivat kutsua kylän vanhinta sillain. Joka ei välittänyt siitä ja halaa minua takaisin ja sitten Momokaa.-Sisarukset ovat taas täällä, Gramp sanoo ja halaa sitten molempia yhtä aikaa.Grampin seurassa olevat nauravat hyvätahtoisesti ja Gramp katsoo sitten Lailahia, joka ei ole ihan varma, tunnistaisiko tämä kylän vanhin hänet vai ei. Mutta ei uskonut, että alkaisi tekemään mitään tästä huolimatta.-Aah, saatoitko sinä sisarukset tänne? Gramp kysyy ja katselee Lailahia päästä varpaisiin.-Kyllä, Lailah vastaa totuudenmukaisesti. Gramp tutkii Lailahia tarkasti, kun katsoo tämän kasvoja sitten, mutta ei näyttäisi tunnistavan tätä. Lailah huokaisee sisäisesti tälle, sillä oli pelännyt, että hänen menneisyytensä ja muutenkin kaikki paljastuisi. Mutta hän saa olla rauhassa, katselee sitten ympäriinsä. Kun Gramp selittää jotain sisaruksilleen ja onnittelee heitä ja kertoo heidän olevan tervetullut takaisin kotiin.-Olemme kaivanneet teitä jo takaisin, Gramp sanoo ja antaa halit taas sisaruksilleen.Sekä jotkut kylän väestä tulee paikalle, kun he näkevät, että sisarukset ovat todellakin tullut takaisin.-Olette kuulemma pelastaneet meidät joltain isolta vaaralta, Gramp sanoo, kun johdattaa sitten kolmikon sisälle isoon taloon.Kun ulkona alkaa käymään kova melu ja suunnittelua juhlia varten, jotka aiotaan järjestää samana iltana. -Joo, jotain Ultimate Seed ja muuta sellaista, Momoka sanoo ja halaa sisartansa.-Ja Lailah auttoi meitä, sekä lähti saattamaan meitä tänne asti, sanon ja Gramp vain hymyilee lämpimästi tälle ilmoitukselle.-Kiitos sinulle Lailah, että lähdit saattamaan sisaruksia tänne asti, Gramp sanoo ja Lailah hymyilee takaisin kohteliasti.-Se oli ilo, Lailah sanoo.-Järjestämme tänä iltana juhlat sen kunniaksi, että he ovat taas täällä. Jää ihmeessä vieraaksamme, sinun kannattaa lähteä vasta huomenna aamulla takaisin, niin ei tarvi jäädä yöksi siihen majataloon, Gramp sanoo.Lailah katsoo sitten minua ja katon häntä pentusilmillään, joka sulattaa Lailahin vastalauseet.-Hyvä on, jään vielä yhdeksi yöksi tänne ja sitten minun täytyy lähteä takaisin päin, Lailah myöntyy ja kuulee, kuinka nauran hänelle.Gramp vain hymyilee tälle, ja pyytää sitten, jota kuta kyläläisistä viemään kolmikon sisaruksien kotitalon luokse. Jossa Lailah näkee sisaruksien talon ja katselee sitä jokusen aika. Se on siistin näköinen ja piha näyttää, että sitä olisi siivottu heidän matkan aikana.-Joo, naapurit ovat hoitaneet pihaamme ja siivonnut taloa sisältä myös, Momoka sanoo ja avaa sitten talon oven.Sisällä on todellakin siistiä ja tavarat ovat odottamassa heitä siellä. Kun Lailah katsoo taloa sisältä päin ja näkee, kuinka se on siisti ja tavarat ovat omilla paikoillaan. Ja portaat vievät yläkertaan, jossa on Momon huone ja ullakko on siellä myös ja pieni toinen huone. Kun taas alakerrassa on Momokan huone, keittiö ja iso tupatila. Jossa on yhteinen pöytä ja tuolit siihen sekä muuta pientä tekemistä. Lailah katsoo tupatilaa sekä keittiötä, joka näkyy siitä jotenkin.-Momo yleensä valvoo enemmän kuin minä, joten hän saa olla yläkerrassa, koska ei silti melua kovinkaan paljon, Momoka sanoo ja esittelee enemmän taloa.Talo on rakennettu jo muutama sukupolvea sitten ja se on kuulunut sisaruksien jollekin sukulaiselle, joka on päätynyt lopulta sisaruksilleen.-Saimme tämän talon joltain sukulaiselta, jota emme tiedä tarkasti. Vaikka epäilemme, että kylän vanhin saattaisi tietää jotain tästä, mutta hän ei kerro meille, koska aika ei ole oikea, vieläkään, Momoka sanoo ja menee sitten omaan huoneeseen ja tulee sieltä hetken päästä peiton ja tyynyn kanssa.-Tässä on varapeitto sekä tyyny sinulle. Voit nukkua Momon kanssa tai sitten ullakkohuoneessa, Momoka sanoo.Vaikka molemmat tietävät, että Lailah nukkuu Momon huoneessa. Mutta Lailah ottaa ne silti kiitollisena vastaan ja kysyy:-Onko teillä jotain sääntöjä kylässänne? Mistä on hyvä tietää nyt, eikä jälkikäteen, vaikkei kaikkia taida silti käsittää ennen kuin tapahtuman kautta.-Peruskäytöstavat, Momoka vastaa ja katsoo sitten kohti ikkunaa ja jatkaa:-Ai niin, jos on näet Momon menevän ulos, älä seuraa häntä. Momoka katsoo sitten Lailahia vakavasti, joka tuntee, että tätä neuvoa on tärkeä totella. Vaikka hän haluaa tietää paremmin, että miksi näin.-Se on ollut lapsuudesta asti käytäntö, ei seurata Momoa, jos hän menee ulos yöllä, Momoka kertoo hiukan lisää kuin aistien toisen mielenkiinnon asiaa kohti.-Sekä se on Momon kerrottavana, vaikka voisin myös kertoa jotain, mutta en tunne koko tarinaa. Kuitenkin sinulle ei tapahdu mitään, jos et tee mitään, Momoka jatkaa pienen hiljaisuuden jälkeen, joka oli laskeutunut.Lailah nyökkää tälle ja huomaa sitten minun tulleen takaisin. Ja hymyilee lämpimästi, kun otan sitten peiton ja tyynyn häneltä ja menen kohti portaita ja sanon vielä:-Vien nämä ylös huoneeseeni, joten älä liikaa juttele sisareni kanssa erilainäisistä asioista.Käännyn hiukan ja hetken ajan Lailah saattoi vannoa, että hän näki jotain muuttuvan silmissäni. Mutta se meni nopeasti pois kuin mitä oli tullutkin ja ei ole varma, näkikö vaan harhan siitä. Ja päättää jättää sen pois, sillä voihan se olla myös Evil Seedistä johtuvaa, joka on yhä sisaruksien sisällä. Vaikka astral fissure pitää elossa ja järjen tallessa. Lopulta tulen takaisin nopeasti, sillä olin laskenut vaan peiton ja tyynyn sängylleni.  -Joten mitä tehtäisiin ennen kuin juhlat alkavat? Kysyn, kun tulen takaisin alas ja Lailahin viereen.Lailah antaa nopeasti suukon hiuksiini, katson häntä, mutta tämä katsoo vain viattomasti takaisin. Hymyilen hänelle lempeästi siltikin ja Momoka vain seuraa vierestä huvittuneesti.-Voimme käydä esittelemässä kyläämme, Momoka ehdottaa.-Totta! Huudahdan innoissani.-Se on sitten päätetty, menemme katsomaan kyläämme ja esittelemme paikkoja, Momoka sanoo nauraen, kun taas Lailah voihkaisee tappiollisesti vaikka hymyilee leveästi. Kolmikko lähtee ulos ja pian sisarukset olivat esitelleet Lailahille naapurit, jotka tulivat muutenkin tervehtimään ja toivottivat sisarukset takaisin kotiin. Sekä veivät sitten Lailahin kyläkaupan, tavernan, puutarhan sekä näyttivät enemmän kylän taloa sekä näyttivät vielä useita paikkoja ja kertoivat paljonkin erilaisia asioita koko kylästä. Lailah jokseenkin huomasi nauttivan tästä pienestä kylästä, jossa kaikki olivat jokseenkin maaviljelijöitä tai kauppiaita sekä heillä on myös hyviä pieniä paikallisia ruokia ja juomia. Joita he saivat maistella ja Lailah pitää tästä kylästä. Hän katsoo sisaruksia ja sitten erityisesti Momoa ja tekee päätöksen, että hän tekee tästä kylästä suojellun kohteen... Lopulta aurinko alkaa taas painumaan enemmän horisontin taakse ja ilta alkaa tulemaan. Jolloin kylässä syttyy monia soihtuja ja kynttilöitä. Lailah saa pian kokea kylän juhlat, johon Momo oli vaihtanut vaatteensa. Ja antoi jotkut vaatteet myös Lailahille, kun taas Momoka meni jonnekin muualle.-Hän päätti jättää meidät kahdestaan, kuiskaan Lailahille.-Oletko varma tästä? Voimme silti olla kolmistaan tämä alkuilta, Lailah kuiskaa takaisin.-Hän haluaa antaa meille lisää aikaa olla kahdestaan ja hänellä on seuraa täällä jo, sekä saamme nauttia juhlista täysin rinnoin. Sekä voimme lähteä aikaisemminkin pois, sillä alkujutut ainoastaan tarvitsee kuunnella, kerron.Lailah hymyilee tähän sitten enemmän ja ottaa kädestäni kiinni ja kävelemme kohti kylän keskustaa taas. Joka toimii myös torina ja juhlien keskipisteenä. Todellakin Gramp aloitti puheellaan ja toivotti sisarukset paremmin tervetulleeksi kotiin. Sekä kiitti Lailahia saattaessaan heitä takaisin kotiin. Ja jatkoi puhettansa vielä jokusen aika, kunnes sitten oli aika syödä ja juoda. Vein Lailahia pitkin erilaisia kojujen ja pöytien kautta ja otimme joitakin ruokia ja juotavia. Lopulta viihdyimme juhlissa muutama tunnin sekä Momoka kävi katsomassa meitä muutaman kerran, myös Gramp kävi paikalla. Ja lopulta saimme olla taas kahdestaan, jossa lopulta myöhään illalla lähdimme takaisin kotiini. Lailah oli sitä ehdottanut ensin ja oli jotenkin pelännyt, että se on sopimatonta. Mutta olin hymyillyt hänelle söpösti ja kertonut, että se on hyvä idea. Sillä olin itsekin halunnut jo lähteä. Tulimme talolle ja menimme sisälle ja suoraan yläkertaan, sillä molemmat ovat ihan täynnä. Kun yllättäen Lailah painaa minut seinää vasten ja katson häntä hiukan hämmentyneenä puna poskillaan jo.-Tämä on meidän viimeinen yömme joksikin aikaa ja haluan viettää aikaa kanssasi, sekä kokeilla jotain uutta, Lailah kuiskaa, kun painaa sitten suunsa kaulaani vasten. Hän nuolaisee arpea kaulassani, joka merkitsi minut hänelle. Hän painautuu enemmän minua vasten.-Aah, mitäh sinulla on mielessäsi? Kysyn hiljaa voihkasten.-Haluan vain nähdä sinut kiemurtelemassa taas nautinnosta, Lailah kuiskaa takaisin ja riisuu sitten paitani pois helposti.Hän katselee rintojani, jotka ovat jo kovana. Ja Lailah hymyilee tälle, kun sitten riisuu oman paitansa myös pois. Mutta pitää kaiken muut vaatteet vielä päällä ja hieroo toista rintaani rennosti ja kuiskaa:-Minulla on toinenkin lelu, jolla voin kiusata sinua enemmän reunalle. Oletko sinä valmis kokeilemaan jotain muutakin? En tee mitään mautonta siltikään ja kerro minulle, jos menee ylitse. Lupaan lopettaa heti.Katson Lailahia ja kuiskaan takaisin:-Kyllä, olen valmis ja luotan sinuun, kerron kyllä, jos tulee ongelmia asian kanssa.-Hyvä, Lailah kuiskaa vielä. Ottaa sitten toisen rinnan nännin suuhunsa ja alkaa imeskelemään sitä. Kun pidän hänen olkapäistään kiinni rennosti, kun tunnen hänen suunsa imun nänniäni vasten. Tunnen jo, kuinka lämpöä alkaa tulemaan hitaasti esiin. Kun Lailah aloittaa hitaan toiminnan, hän ottaa hitaasti. Ja imee sitten toista nänniä myös samalla tavalla. Suljen silmäni hiukan ja kallistan päätäni hiukan, kun hän jatkaa rintojeni kiusaamista. Lopulta nostaa päätänsä ja katsoo minua suoraan silmiin. Ja suutelee sitten suoraan huulilleen, kun painaa rintamme toisiamme vasten. Tunnen hänen rintansa omiani vasten hyvin ja suutelemme jonkin aikaa, kun Lailah irrottautuu. Ja ottaa pari askelta taakse päin, jotta jään seinää vasten nojaamaan. Kun samalla rintakehäni laskee ja nousee hengästyneenä hiukan. Katson, kuinka hän liikkuu omien tavaroiden luokse. Ja kaivaa hetken ajan sitä ja ottaa sitten jonkun toisen lelun. -Tämä on hiukan erilaisempi kuin sen ensimmäinen lelu, Lailah sanoo, kun tulee takaisin eteeni. Ja painautuu kiinni hetken ajaksi, kun sitten pyytää:-Riisu alushoususi ainoastaan pois ja jätä hame taas päällesi viimeiseksi.Tein niin kuin hän sanoi, kun hän sitten polvistuu eteeni ja nostaa hameen reunaa ylöspäin. Ja katselee reisiäni ja sitten sisäreittäni ja sitten suoraan alapäätäni. Tunsin vain punan kasvoillani syvenevän, kun koskettaa sormellaan suoraan sinne. Ja huomaa, että olin alkanut jo lämmetä.-Sinä selvästi nautit tästä, kun minä kosketan sinua, Lailah sanoo ja silittää sormellansa alapään ulkoreunaa.Katson, kuinka hän sitten esittelee leluaan ensin minulle ja sitten painaa sen sisääni varovasti. Voihkasin kovempaan, kun ilo tuntui mukavalta ja katson Lailahia koko ajan. Kun hän sitten vain alkaa liikuttamaan sitä hiukan lelua, joka on sisälläni. Voihkasin taas ja tunsin, kuinka sisäseinät puristavat lelua. Lailah liikuttaa lelua hitaasti sisälläni, kun sitten jättää sen paikoilleen. Ja katselee minua, kun jalkani tärisee hiukan. Sekä nesteitä valuu jo jalkojani pitkin, ottaa sitten pari askelta taaksepäin.-Nyt, riisu tuo hameesi, Lailah käskee himon täyttämällä äänellään.Riisun hameeni, vaikka se oli vaikeata välillä sillä, lelu liikkui silti sisälläni, kun liikahdinkin. Ja katson Lailahia, kun lopulta olin täysin alasti hänen edessään. Ja hän menee istumaan tuolilleen, jossa on selkätuki. Ja levittää jalkansa, sillä hän on riisunut myös itsensä täysin alastiksi.-Nyt, tule tänne, Lailah kuiskaa.Kävelen hänen luokseen ja hän ohjaa minua, jotta menisin polvilleen hänen eteensä. Hän sitten ottaa päästäni kiinni ja käskee lempeästi:-Nyt käytä sitä suutasi toiseen asiaan.Katson häntä hetken ajan ennen kuin sitten hymyilen ja nojaudun eteenpäin, lelu on yhä sisälläni. Ja painan suuni hänen sisäreittänsä vasten, kun sitten suutelen niitä ensin ennen kuin siirryn hänen alapään ulkoreunalle ja nuolaisen niitä. Hän pitää käsiänsä päässäni, kun ohjailee lempeästi hiukan. Mutta ei tee mitään muuta.-Mmh, Lailah voihkaisee pehmeästi.Työnnän lopulta kielen sisään ulkoreunaa pitkin ja alan työskentelemään sitä. Kun Lailah tarttuu päästäni tiukemmin kiinni ja alkaa heiluttaa päätäni, ja ymmärrän, mitä hän haluaa. Nopeutan tahtia ja pian huomaan, kuinka saan hänen nesteitä suuhuni sekä kasvoilleni. Hän tulee kasvoilleni ja nuolen jotakin pois, kun hän sitten vetää pääni poispäin. Ja katson häntä alhaalta päin, kun hänen nesteitänsä valuu valtoinenaan. Tunnen yhä, kuinka lelu on sisälläni ja vapisen omasta halustani. Lailah puhdistaa kasvoni hiukan, kun sitten sanoo:-Se on lahjakas suu sinulla.Hymyilen hänelle, kun hän sitten vetää minut syliinsä. Ja siirtää leluaan taas sisälläni ees taas ja katselee, kun voihkin hänen sylissään ja liikutan lantiotani. Mutta hän vie minut vain reunalle koko ajan, eikä anna helpotusta. Hikeä valuu ja nesteitä tippuu, mutta en saa helpotusta. Ja katson Lailahia, joka hymyilee takaisin ja kuiskaa:-Saat kyllä lopulta helpotuksen. Hän nostaa minut sylissään itsensä ylös ja menee sänkyni luokse. Johon laskee minut selälteen ja katselee minua, kun makaan siinä jalat levälläni ja rintakehä kohoten. Kun rinnatkin ovat piukkana.-Näytät niin hyvältä siinä allani ja sisälläsi on nesteitäni ja itse valut niin paljon jo, taidat olla reunalla jo pahasti? Lailah kiusaa, kun sitten nostaa jalkojani hänen olkapäilleen. Ja vetää lelun pois, voihkasin tästä ja tunsin saman tien, kuinka painaa sitten suunsa alapäätäni vasten. Ja alkaa imemään sitä ja nuolemaan, tulin rajusti hänen suuhunsa ja huusin ilosta. Kun orgasmi tuli voimakkaana. Hänen kasvonsa likaantui nesteestäni. Katson häntä, kun hän nuolaisee viimeisen nuolaisun. Ja laskee sitten jalkani alas olkapäiltään ja katselee minua iloisena.-Se oli upeaa, nyt meillä molemmilla on jotain sisällään, Lailah kuiskaa.Hän kumartuu sitten silittämään kylkiäni, kun voihkin ja lantioni nousee ylöspäin tahtomattaan.-Olet kyltymätön, Lailah sanoo ja ottaa sitten kaulastani kiinni. Hätkähdin tätä hiukan ja katson häntä, silmissä taisi välähtää pelko, Lailah näki tämän ja antaa sitten suukon poskelleen. Ja ainoastaan piti kiinni, kun hän tulee yläpuolelleni. Ja painaa suunsa korvaani vasten ja kuiskaa:-Älä pelkää. En aio tehdä mitään sellaista sinulle Momo hyvä.Lailah hymyilee ja tunnen äkisti, kuinka jotain pyörii reisiäni vasten. Mutta se ei ole Lailahin kädet, kun ne ovat kaulassani. Katson Lailahia, kun tämä hymyilee yhä ja jatkaa kuiskaamista:-Nauti vain, sinä olet jo minun Momo hyvä…Tunnen, kuinka jotain menee lähemmäs haaraväliäni ja tutkii jotain siellä. Katson Lailahia, kun tämän kädet ovat yhä kaulallani. Mutta hänen silmänsä ovat muuttuneet hiukan viirumaiseksi ja huomaan sitten joitakin lonkeroita. Hänen lonkeroista, jotkut nousevat hiukan ylös, kun sitten jotkut menevät tutkimaan lisää reisiäni ja jotkut vain kietoutuu reisieni ympärille. Katson Lailahia sitten, joka on noussut hiukan ylemmäs. Huomaan, että lonkerot tulevat jostain, mutta en ole ihan varma mistä.-Ne tulivat yhdessä pielessä mennessä kokeessa, Lailah kuiskaa ja siirtää päätäni hiukan, kun hän katselee sitten arpea kaulassani.-Kokeessa? Kysyn hiljaa, mutta täysin aidosti uteliaana ja katson häntä.Hän pitää käsiänsä taas kaulaani vasten, kun hän sitten silittää kaulaani vain. Kun yksi lonkeroista luikertelee alapääni ulkoreunaa pitkin keräten nesteitä ja sitten sujahtaa sisään hiukan kärjestä. Ja kiusaa pelkästään kärjellään, vaikka lantioni nousi hiukan tahattomasti tästä. Lailah hymyilee reaktiolle vain lempeästi ja vastaa:-Pieleen mennyt koe jossain epämääräisessä paikassa, sen takia opettelin seilaamaan merillä. Mutta ennen kaikkea monet eivät ole pystyneet hyväksymään näitä itsessäni tai ylipäätään kestänyt näin kauan…Voihkaisin samalla hiljaa, kun lonkeron, joka on sisälläni, kiemurtelee syvemmälle. Tunnen, kuinka se laajenee hiukan ja sitten sen vierelleen tulee toinen lonkero. Jotkut reiteni ympärillä levittää jalkojani vielä laajemmin auki. Ja huomaan Lailahin tulevan kunnolla jalkojen väliin. -Mutta sinä pikkuinen houkuttelet minua paljonkin ja minä sinua, Lailah jatkaa puhumista, kun siirtää nyt toisen käden rintani päälle.Hän alkaa silittää rintaani ja puristaa sitä hiukan, voihkin hänen allaan. Kun lonkerot iskee syvemmälle ja ne osuvat suoraan makeaan kohtaan toistuvasti. Lailah katselee tyytyväisenä, kun nesteitä valaa enemmän ja lonkerot tekee työnsä. Samalla jonkinlainen ohkaisempi lonkero kietoutuu kahden muun sisälläni olevan lonkeron ympärille ja se saa aivan uusia tunteita esiin. Nykäisin lantiotani ylemmäs tästä tunteesta, kun Lailah tarttuu käsistäni kiinni ja painaa ne sänkyä vasten ja painautuu kunnolla vasteeni. Hänen rintansa painautuu omiani vasten ja tunnen, kuinka hän hallitsee minua. Voihkin mielettömästi ja nyin lantiotani, sillä mielihyvä on kasvanut korkeaksi ja halusin vain tulla jo. Mutta hän piti minua reunallaan, kun sitten hän painaa omaa alapäätänsä siihen kohtaan, missä omani on ja mistä lonkerot menevät sisääni. Se vain sai aikaan syvemmän voihkaisun suustani, kun hän liikuttaa lantiotaan samaan tahtiin.-Mmh, olet niin märkä ja allani halukkaani, olet todellakin arvoisena minulle… Lailah kuiskaa ja pitelee käsistäni kiinni, jotten voinut tehdä mitään.Kun sitten painaa suunsa suutani vasten ja suutelee syvällisesti ja liikuttaa lonkeroita syvemmälle ja nopeammin ja aina vain nopeammin. Nesteitä valui runsaasti ja lopulta tulin lujaa. Voihkaisin hiljaa, kun Lailah vapauttaa suuni ja katson häntä silmäkulmien alta. Kasvoillani paistaa puna, kun Lailah sitten nostaa minut syliinsä ja tunnen, kuinka jokin yhdisti meidät alhaalta toisemme. -Mmh, se on vain temppu, jolla voimme yhdistyä toisiimme ilman lelua. Tämä tuntuu hyvälle, kun olet siinä, Lailah sanoo ja pitelee minusta kiinni, kun vapisin hänen päällään himosta.Katson häntä, kun hän sitten nostaa minua hiukan ja laskee sitten alas. Voihkaisin ilosta ja pian liikuin itsekseni, kun lantioni liikkui enemmän ja halusin vain hänen tulevan mukana. Kun sitten kietouduin hänen ympärilleen ja samalla Lailahin toinen käsi menee selkääni ja suoraan siihen kohtaan, missä suurin pirtein Evil Seed sijaitsee ja painaa kätensä siihen, tunnen hänen kyntensä painautuvat ihoani vasten. Huudahdin ilosta, kun liikutin yhä lantiota, kun samalla olin jotenkin tietoinen siitä mitä toinen tekee. Kun Lailah auttaa minua liikuttamaan lantiota ja tunnen, kuinka nesteitä valuu ympäriinsä.-Aah, Lailah! Huusin ja painan pääni hänen niskaansa vasten.-Momoh, Lailah kuiskaa ja painaa yhä kynsiänsä ihoani vasten, kun ilon keskellä kynnet painautuvatkin hiukan ihosta läpi enemmän.Lailah työntää sitten syvempiä työntöjä ja samalla pitelee kättänsä paikalla, se jonka kynnet on painautunut selkääni vasten. -Mmh, niin tiukkana, Lailah kuiskaa, kun sitten jotenkin tunnustelee, miten Evil Seed vaikuttaa minuun. Ja tekee hitaita ja syviä työntöjä, kun pidän Lailahista kiinni, kun samalla ratsastin ilon korkeuksilla. Hän paikantaa Evil Seed kohdan kunnolla ja sitten pitää kättänsä paikallaan, kun nappaa suumme taas yhteen. Ja teki yhden terävän työnnön, joka oli minulle liikaa ja tulin lujaa. Lujemmin kuin aikaisemmin ja nesteet valuivat valtoimenaan. Vapisin hänen sylissään, kun hän laskee sitten pääni hänen olkapäälleen. Tunnen kehoni olevan hikinen ja lonkero on yhä yhdistämässä meitä yhteen jotenkin.-Lailah, kuiskaan hiljaa ja olen vain hänen sylissään, kun nautin tilanteesta.Lailah pitelee yhä kättänsä paikoillaan, kun sitten vetää varovasti kynnet pois. Ja hieroo sitten selkääni, kun vetää lonkerot pois hitaasti ja varovasti.-Hyvin se meni, Lailah sanoo ja silittää yhä selkääni, kun olen vain hänen sylissään.Selässäni oleva haava menee umpeen ja samalla Lailah hymyilee tyytyväisen näköisenä. En pahemmin välittänyt tästä ja vain pidin Lailahin läheisyydestä. Huomasin pian olevani uninen ja nukahdinkin siihen, kun Lailah huomasi tämän. Hän laski Momon varovasti sängylleen puhtaalle kohdalle ja ottaa peiton ja laittaa sen Momon päälle. Ja katselee tätä, kun tämä nukkuu rennosti. -Todellakin, nyt hän on minun, Lailah hymyilee sitten vinosti, ja silittää toisen poskea hellästi tästä huolimatta ja jatkaa hiljaa puhettansa itsekseen:-Hän on niin sopiva, ja niin reagoiva…Hän laittaa likapyykin koriin ja menee sitten Momon viereen ja vetää oman peiton. Ja menee ihan tämän viereen, kun ottaa kiinni tästä ja painautuu vasten. Momo unissaan kietoutuu vasten myös ja jatkaa tyytyväisenä nukkumista. Molemmat nukkuvat tyytyväisenä ja täysin rentona ja mukavana kaikesta ilosta. Samaan aikaan Momoka on hoitanut joitakin asioita ja oli nähnyt, kun kaksikko oli lähtenyt juhlista ja hymyili lämpimästi tälle. Ja menee sitten Grampin luokse, joka katsoo Momokaa ja sanoo:-Sisaresi taisi lähteä sen naisen kanssa kahdestaan jonnekin?-Joo, taloomme, Momoka sanoo ja Gramp nyökkäilee.-Hmm… Siinä naisessa on jotakin, mutta hän on myös täysin hyvä sinun sisarellesi ja sinulle myös. Hän taisi tykästyä teihin?-Kyllä, kai. Ja varsinkin sisareeni, jos hän ei tee mitään tyhmää hänelle, niin hyväksyn täysin hänet, olkoon sitten mikä vaan hänen menneisyys tai työ tai mikä hyvänsä. Hänen pitää vaan myös hyväksyä sisareni ongelmat.-Kyllä, sisaresi asia on vielä kesken.-Hmm, mutta Gramp, kuinka sinä aavistit, että Lailah on jotakin muuta tai tiedätkö sinä hänet?-Minä? Gramp sanoo ja on hetken ajan hiljaa, kunnes sitten jatkaa, vaikka Momoka voisi vannoa, että Gramp tietää enemmän kuin antaa ymmärtää:-Pystyn vain lukemaan sen hänestä sekä hän taitaa olla kiinnostunut niistä Evil Seedeistä, jotka ovat sinussa ja sisaressasi ja pitävät teidät elossa. Hänessä, Lailahissa, on jotain, joka vetää Momo häntä kohti… En usko kuitenkaan, että se on mitään vaarallista loppujen lopuksi.Momoka nyökkäilee vain ja juo hitaasti juomaansa, kun miettii jotain ja nähtävästi myös Gramp. -Mutta Momoka, varokaa kuitenkin teidän isäänne, Gramp sanoo sitten yllättäen pienen mukavan hiljaisuuden jälkeen.-Mitä? Momoka sanoo yllättäen ja meinasi sylkäistä juoman pitkin poikin.-Kuulit kyllä, hän voi olla yhä elossa, Gramp sanoo nyt vakavissaan.-Mutta miten? Hänhän murskaantui niiden kivien alle sekä hän ei edes saa tulla tänne, Momoka sanoo ja katsoo Grampia.-Hänen ruumistansa ei löydetty ikinä sekä uskon, että se Evil Seed sade saattoi tehdä hänelle myös jotain ja saattoi myös herättää jotain hänestä pahaa, Gramp sanoo ja katselee Momokaa.-Sehän olisi hullua ja pahempaa Momolle, Momoka sanoo.-Kyllä sekä sinulle Momoka, hänellä oli joitakin suunnitelmia teitä varten ennen hänen oletun kuoleman takia estyi. Mutta hän voikin olla elossa nyt ja hänen suunnitelmansa voivat olla jopa valmiina nyt. Olen huomannut, että kylästä on kadonnut väkeä välillä, Gramp sanoo ja katsoo seinää hetken ajan, jossa on joku taulu.-Kadonneita? Momoka kysyy huolissaan.-Kyllä vain, epäilen myös, että täällä on pettureita, jotka ovat isänne palveluksessa. Sitä en tiedä, onko joku heistä pakotettu siihen tai he ovat vapaaehtoisia tai he kaikki ovat vapaaehtoisia, Gramp sanoo ja katsoo taas Momokaa.Momoka huokaisee hiljaa ja sanoo:-Kunhan hän on pysynyt kuolleena, mutta varaudumme kaikkeen sekä selvitämme ne petturit tästä kylästä.-Kyllä, mutta ilman hälyä tai muuten he voivat edistää suunnitelmia paljon nopeammin. Mutta jos isänne on elossa, hän saattaa odottaa ennen kuin iskee, koska kaikki ovat nyt enemmän valppaina ja ei edes petturit halua riskeerata elämäänsä ja pilata hänen suunnitelmia, Gramp irvistää tässä kohtaa ja jopa Momoka irvisti.-Kunpa he tekisikin niin joskus kerrankin, Momoka sanoo johon Gramp on samaa mieltä.Lopulta molemmat katsovat, kuinka aurinko on jo aikaa sitten laskeutunut alas horisonttiin. Ja Gramp sanoo:-Aika mennä nukkumaan Momoka, uhkaat kohta nukkua täällä. Ja haluan sinun nukkumaan omaasi taloosi.Momoka nyökkää ja todellakin häntä nukuttaa. Gramp sitten auttaa Momokan sisaruksien taloon, jossa Momoka pääsee itse ovesta sisään ja kiittää Grampia, joka lähtee takaisin omaan taloonsa. Ja Momoka menee suoraan huoneensa ja nukkumaan, sillä nukahti, kun kosketti sänkynsä reunaa. Seuraavana aamuna, Momoka heräsi ensimmäisenä ja venyttelee itseänsä. Kun sitten nousee ylös ja menee keittiöön, jossa on yllättäen Momo hereillä ja ylhäällä. Tällä on vapaa päivän asu päällä, joka on mukava mekko. Huomaan sisareni noussen ja tulevan paikalle, hymyilen hänelle rennosti ja Momoka näkee hymyni.-Joku taisi saada jotain taas, Momoka sanoo kiusoittelevasti.Punastun tästä ja huitaisen häntä kädelläni leikkisästi ja sanon:-Ole sinä hiljaa siinä, mutta kyllä sain ja se oli ihanaa.-Mukavaa kuulla sisar hyvä, Momoka sanoo ja hakee sitten mukinsa ja ottaa siihen vettä.Kun annan hänelle sitten lautasen, jossa on ruokaa ja otan itselleni myös ja sitten laitan kolmannelle lautaselle myös ruokaa. Kun Lailah tulee paikalle sopivasti ja ottaa lautasen. Ja pian Momoka pääsi kiusaamaan kaksikkoa heidän kustannuksellaan. Peitin vain taas punaisia kasvojani ja Lailah ei edes tiennyt miten Momoka voikin aavistaa tilanteen niin hyvin. Lopulta kolmikko sai syötyä ja he istuvat ison tuvan puolella ja juovat mehua. Kun Lailah lopulta sanoo:-Minun täytyy alkaa lähteä pikkuhiljaa.-Todellakin, sanon ja katson ikkunasta pihalle ja näen, että aurinko on sopivasti jo noussut ylös.-Aurinkokin on jo noussut sopivasti ja pystyt menemään aika pitkälle ilman mitään majatalon tai tavernan löytämistä, sanon ja annan söpön hymyn Lailahille, joka hymyilee takaisin.-Totta ja onneksi saan kyydin lähimmästä satamakaupungista, kun laiva tulee hakemaan minua. Minulla on asioita hoidettavana, mutta jään odottamaan sinua tai viestejäsi, Lailah sanoo ja antaa minulle vielä suudelman poskelleen.Momoka hymähti hyväntahtoisesti tähän ja sanoo:-Voimme tulla saattamaan sinut tuohon kyläntien päähän.Nyökkäsin ja Lailah hymyilee, kun sitten lähdemme häntä saattamaan kyläntien päähän, josta hän pääse lähtemään takaisin päin. Katson häntä, kun Lailah kääntyy vielä ympäri ja antaa nopeasti suukon huulilleni ja tökkäisee sitten Momokaa, joka tökkäisee takaisin ja pyöritin silmiäni tälle lapselliselle käytökselle. Mutta heilutimme sisareni kanssa silti niin pitkään, kun Lailah näki meidät. Ja sitten käännyimme takaisin ja menimme kotiimme. Jossa Momoka kertoi, kuinka heillä alkaisi uusi aika siellä sekä mahdollisesta vaarasta. Lailah käveli tietä pitkin, kun samalla hymyili tyytyväisen näköisenä ja saapui lopulta illalla kyseiseen satamakaupunkiin, josta oli puhunutkin ja käveli sen katua pitkin kohti satamaa. Kun joku tuli hänen vierelleen kävelemään ja sanoo:-Vaikutat tyytyväiseltä neiti.-Hoo, huomasit siis, Lailah sanoo ja katsoo vieressä olevaa kulkijaa.-Kyllä, näkee jo kauas, oletko sinä jahdannut taas jotain onnetonta tai saanut joltain oikeastikin? Vieras kysyy.-Saanut oikeasti ja halukkaasti, Lailah vastaa tyytyväisesti.Vieras meinasi kävellä seinää päin, kun kuuli Lailahin tyytyväisen äänensävyn ja aidon sellaisen.-Mitä?! Olet vihdoinkin saanut itsellesi jotain ja olet rentokin, vieras sanoo nyt kiusoittelevasti.-Hmph, kiitä onneasi, että olet yksi harvoista, joita siedän, Lailah sanoo ja katsoo vierasta.-Totta kai kiitän, olenhan sinun yksi harvoista ystävistäsikin, vieras sanoo ja nauroi Lailahin kustannuksella.Lailah vain pyörittää silmiänsä ja sanoo sitten:-Onko laiva valmiina? Ja kyllä, sain hyvin ja kehon persoonan lisäksi, joka on täysin rentoutuneena minua vasten. Sekä näytin hänelle jotain uuttakin, mutta hän reagoi niin hyvin kosketukseeni.-Todellakin, koska suostuit saattamaan jonkun kotiin, vaikka et yleensä tee sitä vaan jätät heidät jonnekin tai tapat heidät, vieras sanoo ja jatkaa:-Ja kyllä, laiva on lähtövalmis, vaikka jotkut idiootit yrittivät estää meitä tekemästä tarvittavia ostoksia, sitä samaa vanhaa tarinansepitettä jostain vääristä veroista.-Hmph, kai te sentään annoitte heille opetuksen? Lailah kysyy ja katsoo vierasta, joka hymyilee sitten vinosti.-Kyllä vain ja joku taisi menettää myös jonkun ruumiinosan, mutta ei ole tärkeätä, vieras sanoo. Kaksikko kävelee satamaan, jossa odotti valtava laiva. Jonka kannella seisoo miehistö odottamassa ja Lailah kävelee kohti laivaa vain reippaasti ja vieras tulee mukana. Kun miehistö tervehtii kaksikkoa. Ja Lailah katsoo vierasta, joka nousee mukanaan laivaan.-Tietääkö edes saattamasi henkilö, kuka olet oikeasti? Vieras kysyy, kun pysähtyy Lailahin viereen.Kun Lailah käskee nostamaan ankkurin ja lähtemään liikkeelle.-Ei, mutta heidän kylänsä vanhin taisi jotain aavista tai ainakin siltä tuntui, Lailah vastaa ja katsoo sitten, kun joku sataman yli-innokas ja korruptoinut virkailija juoksee paikalleen ja huutaa:-Hei, teillä ei ole lupaa vielä lähteä! Teidän pitää maksaa siitä, kun lähdette pois!-Hmph, kukaan ei maksa sellaista, älä tee turhia päätöksiä! Lailah huutaa takaisin, kun sitten ampuu vain kyseistä virkailijaa vahingoittaen tätä vakavasti.Virkailija kaatuikin maahan huutaen kuin hyeena, kun Lailah laskee miekkansa alas, jossa on ase sisälle rakennettu. -Hän oli se, joka aiheuttikin ongelmia, vieras sanoo ja katsoo inhottavasti virkailijaa.Lailah hymyilee sitten pimeästi ja sanoo:-Noh, nyt hän on poissa jokusen aika tai jos lykästää, niin hän on ikuisesti poissa.Vieras vain nauroi tälle ja kysyy:-Miten muuten vierailemasi kylä?-Tein siitä suojelemani kylä, Lailah vastaa ja vieraan toinen kulma nousi hiukan ylöspäin.-Hoo, taisit löytää jotakin sieltä sitten, kun sillain päätit tehdä, vieras sanoo.-Kyllä, kumppanin todennäköisesti myöhemmin, hän on nyt minun ja minä hänen, Lailah sanoo ja jatkaa:-Löysin myös kohdan, missä päin hänen kehoaan Evil Seed sijaitsee ja laitoin hänen sisäänsä jotain, joka vaikuttaa hänen jotenkin.Lailah hymyilee ja vieras tuntee sen hymyn hyvin.-Mitä sinä teit? Vieras kysyy kuitenkin.-Hän tulee lopulta luokseni ja on sen jälkeen ikuisesti minun, se loinen pitää siitä huolta, Lailah sanoo ja myhäilee tyytyväisen näköisenä.-Laitoitko loisen hänen sisäänsä? Vieras toistaa ja katsoo Lailahia.-Hän taitaa todellakin olla jotain, koska säästit hänen henkensä tai heidän, etkä vienyt heidän Evil Seediä, vieras sanoo jatkaen.-He ovat jotain ja pidän siitä nuoremmasta sisaresta. Hän on paljon parempi, kun hän on elossa, Lailah vastaa ja samalla käskee nostaa purjeita.-Tästä tulee mielenkiintoista, mihin ajattelit nyt lähteä? Vieras kysyy.-Kohti tätä paikkaa… Lailah sanoo, kun näyttää kartalta paikkaa.Laiva seilaa sitten kohti kompassin osoittamaa paikkaa, kun tuuli avaa sitten pienen lipun. Jossa paistaa luurankolippu ja Lailah hymyilee leveästi, kun vieras seisoo vain hänen vieressään. Kun laivan miehistö, kaikki heistä, koostuu pelkästään naisista.

----- CHAPTER BREAK -----

Katson taloamme ja sitten sen pihaa, kun polvistun maahan ja tunnen jotain outoa selässäni. Samasta kohtaa, mihin Lailah oli koskenut ja sormien kynnet oli painautunut ihon läpi. Hämmennyin tästä ensin, mutta annoin asian sitten olla, vaikka saatoin tuntea, kuinka jokin menee kohti Evil Seediä. Kun samalla selkääni ilmestyy outo viiru, joka ei näy, koska vaatteet ovat tiellään. Päätän sitten jättää sen joksikin aikaa pois mielestäni ja keskittyä istuttamaan seuraavia kukkia kukkapenkkiin. Momoka on käymässä naapurissa hakemassa joitakin puutarhavälineitä, kun tulee sitten takaisin.-Onneksi heillä on ylimääräisiä paljon, Momoka sanoo ja ojentaa lapion minulle.Otan sen hänen kädestään kiittäen ja kaivan kuoppaa varovasti maahan, kun sitten sanon:-Se on totta, heillä on myös paljon lapsia.-Totta totta, mutta… Momoka hiljeni sitten ja ei ollut vielä täysin kertonut sisarelleen, että heidän isänsä saattoi olla yhä elossa kaikkien näiden vuosien jälkeen.Huomaan sisareni olevan hiljainen ja katselen häntä sitten, kun hän tulee viereeni.-Sinua vaivaa jokin, sanon lopulta katkaisten hiljaisuuden.-Kyllä, Momoka sanoo lopulta hiljaa ja kerää rohkeutta selvästi nähtävien.-Gramp kertoi eilisen juhlan aikana, että…isämme saattaa olla yhä elossa kaikkien näiden vuosien jälkeen. Meinasin osua lapiollaan käteeni, kun käänsin sitten pääni nopeasti sisartani kohti ja näen heti hänen kasvoiltaan, ettei hän vitsaile yhtään. Ja puristan kädessäni olevaa lapiota lujaa, kun nyrkkini alkaa muuttua valkoiseksi.-Mitä? Onko hän tosissaan? Kysyn ja katson sisartani nyt kokonaan.-Kyllä, siitä on huhuja ollut sekä kylässä on pettureita ja ihmisiä on kadonnut, Momoka sanoo hiljaa ja ottaa kädestäni kiinni, kun sitten irrottaa lapion ja laittaa sen sivuun.-Hän ei saa sinua tällä kertaa, Momoka sanoo vakavasti ja tuijotan häntä suoraan silmiin.-Jos hän on elossa ja tulee meidän jälkeemme tai jommankumman edes, sinä menet pois täältä ja etsin Lailahin. Ja olet hänen kanssaan turvassaan, paremmassakin ainakin kuin täällä, Momoka sanoo täysin vakavissaan jatkaen.-Mutta… yritän sanoa, mutta sisareni ottaa minua halaukseen ja jatkaa:-Ei muttia, et ole täällä turvassa. Hän ei tee minulle mitään ihan heti eikä senkään jälkeen, koska hän tarvitsee sinua kuitenkin johonkin kieroon suunnitelmaansa. Sinä menet siinä vaiheessa kauas täältä sekä tulet myöhemmin pelastamaan meidät.Katson sisartani, mutta tiedän hänen puhuvan totta ja huokaisen hiljaa tappioon. Kun sisareni sitten napauttaa nenääni ja sanoo:-Mutta emme mieti sitä nyt, vaan teemme jotain iloista puuhaa sekä istutamme nämä kukat tänne puutarhaan tänään.Nyökkään hiukan enemmän hymyillen ja annan hänen sitten olla johtamassa puutarhan entisöimistä. Vaikka istutin ja tein omia juttuja ja samalla nauroimme iloisesti. Jossain päin merta yhdellä saarella, joka on hyvin vartioitu ja sinne ei pääse ulkopuoliset helposti pois. Ja siellä on Lailahin laiva ankkuroitu paikoilleen, kun hän sitten kävelee kohti linnaa, jossa on loput kaikista pahisjoukkueesta niin sanotusti. Kun Lailah kävelee vain paikalleen ja huomaan Tiran olevan ulkona. Mutta menee sitten itse sisälle, jossa yksi tulee heti Lailahin luokse ja sanoo:-Miksi saatoit heidät kotiin asti?-Pois kasvoiltani, Lailah murahtaa ja tuijottaa ilman mitään pelkoa edessä seisovaa merirosvoa. Tämä ottaakin pari askelta taaksepäin, mutta ei mene mihinkään.-Koska he tarvitsevat lepoa sekä toinen niistä on minun ja sisarus on suojeluksessani, kuten koko heidän kylänsä, Lailah jatkaa ja tuijottaa edessä olevaa merirosvoa.-Heidän sielunsa kuuluu minulle! Merirosvo murahti, kun tuijottaa pahasti Lailahia.-Momo on minun ja Momoka ei kuulu sinulle, Lailah sanoo vain ja vähät välittää toisen raivoamisesta.-…Miksi silti saatoit heidät kotiin asti Lailah? Merirosvo kysyi ärtyneenä nyt.-Koska halusin sekä sain jotain Momolta, Lailah vastaa hymyillen.Merirosvo tuijottaa hetken ajan vain Lailahia, kunnes tajuaa mitä tämä tarkoittaa ja tällä kertaa oli hetken ajan enemmän hiljaisena. Koska ei ihan odottanut tätä ja oli harvoin sanottamana paitsi nyt.-Hmph… Merirosvo sanoo ja pitää käsiänsä puuskassa.-Älä nyt kiukuttele Cervantes, Lailah sanoo ja nauroi selvästi toisen kustannuksella.-Puhu omasta puolestasi, sinä veit minun saaliini, Cervantes sanoo ja tuijottaa naista.-Olet kuin raivoava pikku kakara, joka ei saanutkaan jotain, Lailah vain pilkkasi.-Olet silti rasittava kuten ennenkin, Cervantes lopulta sanoo ja katkaisee keskustelun ennen kuin se ehtii yltyä. Lailah vain nauroi tälle ja taputtaa sitten tätä olkapäälle. Heidän luoksensa tulee Inferno, joka pitää Soul Edgeä mukanaan. Hänellä ei ole tällä hetkellä jotain muuta isäntää, joten Inferno kävelee heidän mukanaan. Iska oli käynyt nopeasti paikalla, mutta oli lähtenyt sitten pois ja Tira tulee sisälle. Hän on Jolly muodossaan, joka pystyy juttelemaan muiden kanssa suhteellisen nätisti. Ja yleisestikin pystyi olemaan mukana keskusteluissa, kun taas Gloomy vain aiheuttaisi ongelmia. Vaikka Tiran kaksi personallisuutta riitelikin välillä keskenään, niin kukaan ei siitä enää pahemmin välittänyt.-Olisimme voineet repiä ainakin hänen silmänsä, tai heidän oikeastaan, Gloomy sanoo.-Ei, Lailah sanoo ja katsoo Tiraa.-Mitä? Miksei? Eikö hän tiedä, kuka olet? Gloomy kysyy ja katselee Lailahia, joka jotenkin pystyy aiheuttamaan joitakin pieniä väristyksiä Tiran selkärangassa, vaikkei sitä näyttänytkään.-Koska sanon niin ja en kertonut, mutta se kylä on suojelukseni sekä tein jo jotain Momolle, Lailah vastaa.Tästä Gloomy kiinnostui, mutta Jolly tulee pintaan ja sanoo:-Toitko mitään herkkuja sieltä?-Hei, minulla oli juttu kesken, Gloomy huusi ja pian kaksi persoonallisuutta kiisteli keskenään asiasta. Lailah vain pyörittää silmiänsä ja antaa olla ja katselee Cervantesta. Cervantes tuijottaa takaisin ja sanoo lopulta:-On siinäkin nainen, mutta veit silti minun kaksi hyvää sielun sieppaamismahdollisuutta.-Vieläkö jatkat tuota Cervantes hyvä? Ja tiedän vielä parempia kohteita sinulle, ilman, että sinun täytyy riehua enemmän kaikkien kimpussa, Lailah sanoo ja katselee toista.-Olet rasittava, Cervantes sanoo vain, kun ei halua alkaa kilpailla Lailahin kanssa.-Oletpas sinä tänään mukavalla tuulella herra Ruumis, Lailah sanoo ja hihittää käteensä, kun Cervantes yrittää huitaista häntä, kun Lailah vain väistää helposti.-Ohi meni herra Ruumis, Lailah jatkaa ärsyttämistä.Cervantes vain lopulta tyytyy murisemaan Lailahille, sillä häntä ei huvita alkaa jahdata ärsyttävää naista ympäriinsä.Kun sitten joku heidän joukossansa oleva liittolainen tulee heidän luokse ja päättää alkaa leikkiä tulella.-Kuulin, että annoit joitakin pois, idiootti sanoo ja katsoo Lailahia.Lailah katsoo idioottia ja yleensä katse olisi riittänyt lopettamaan keskustelun lyhyeen, mutta nähtävästi tämä idiootti ei ollut saanut mitään muistiinpanoja asian suhteen ja jatkoi:-Saatoitko todellakin ne kaksi pikku huoraa kotiin asti? Heidäthän olisi voinut pitää täällä ja pitää jonakin leluina.Lailahin silmäkulma nytkähti vaarallisesti, kun taas Cervantes ottaa pari askeletta taaksepäin. Kuin myös Tira, kun molemmat personallisuudet havaitsivat vaaran. Mutta idiootti ei huomannut tätä ja jatkoi selvää vihjailua joihinkin rumiin tekoihin. Kun lopulta Lailah veti toisen miekkansa esiin ja iski sen suoraan idiootin mahan läpi. -Olisitko hiljaa vihdoinkin? Lailah kysyy aivan liian rauhallisesti.Kun hän pitää miekkaa paikoillaan idiootin mahassa, haava vuotaa verta ja idiootti huomasi nyt, että miekka on hänen mahassaan. Kun taas Cervantes ja Tira eivät tehneet mitään auttaakseen vaan katselivat täysin rauhallisesti.-Se ei sinulle kuulu mitenkään, mihin ne sisarukset menevät sekä he eivät ole mitään pikku huoria. He ovat paljon parempia kuin sinä ja pari muuta, Lailah sanoo yhä pelottavan rauhallisesti.Kääntää miekkaa hiukan, jotta haavan sattui enemmän ja siitä vuotaa verta vielä enemmän lattialle.-Sinä olet vain täällä, koska kukaan muu ei halua sinua ja nähtävästi syykin selvisi. Teen kaikille vain palveluksen ja varsinkin monelle sataman tytölle, Lailah sanoo ja vetää sitten miekkansa pois. Idiootti peitti käsillään haavaa, kun sitten Lailah iskee miekkansa idiootin kaulaan ja tekee siihen syvän viillon. -Oikeastaan kaikki sataman tytöt ilahtuvat, kun sinä kuolet. Sinua on etsitty välillä, Lailah sanoo ja hymyilee nyt ilkeää hymyä.Idiootti yritti haukkoa henkeään, mutta se on vaikeaa, kun verta valuu hänen suustansa ja makaa pian lattialla. Kun sitten Lailah jättää tämän vuotamaan kuiviin lattialle, kun idiootti koittaa tukahduttaa haavojansa. Mutta se on lähes vaikeaa, jos mahdotonta ja Lailah sanoo Tiralle:-Voit pitää hauskaa hänen kanssaan.Tira katsoo Lailahia ja hymyilee sitten ja nauraa kuin mielipuolinen ja menee idiootin luokse. Joka nyt tajuaa, kuka Lailah on, mutta se on liian myöhäistä ja pian Tira leikkiikin idiootin kanssa.-Yhä taito tallessa, Cervantes kommentoi ja katselee Lailahia.-Totta kai, onhan sitä opetettu kauankin ja harjoittelin sitä kauan tehden oman tyylisen siitä, Lailah sanoo ja pyyhkii sitten miekkaansa puhtaaksi idiootin verestä. Kun he sitten aloittivat kokouksen, kun kaikki tulivat lopulta paikalle. Kukaan ei tosin kysynyt mitään, kun huomasivat, kuinka idiootti on tapettu tässä kohtaa. Noin vuosi myöhemmin… Tuntematon hahmo kävelee kohti linnaa, jossa majailee itse Soul Edge, jota käyttää Inferno sekä muut, jotka ovat jostain syystä tehneet kumppanuutta. Vaikkei se ollut mitenkään parhainta ystävyyttä, kun osa aiheuttaa kaaosta vaan ja toinen puoli on siellä huvikseen tai jostain toisesta syystä. Tuntematon hahmo ei tästä välittänyt, hän kävelee lähes puoli kuolleena ja välillä pysähtyy nojaten johonkin ennen kuin sitten jatkaa matkaansa. Hahmo huohottaa hiljaa ja voihkii lähinnä kivusta, kun pitelee toista kättänsä rintakehää vasten ja toisella ottaa tukea seinistä, kivistä tai mikä sattui olemaan siinä lähellä. Hän hoiperteli pitkin katua ja tuntee, kuinka linna on jo lähellä ja toivoo, että joku tulisi vastaan ja vähät välitti, jos se olisi itse Inferno, joka tulisi vastaan. Kunhan hän saisi vaan viestin toimitettua ensin tai oikeastaan varoituksen. Hahmon jälkeen jää pieni verijälki aina, kun hän jatkaa matkaansa. Sillä hän on vakavasti haavoittunut ja samalla miettii, miten on edes päässyt näin pitkälle. Mutta jatkaa kohti linnaa hoippuen, kun linnan sisällä joku todellakin aisti tulokkaan. Cervantes on tullut käymään taas, vaikka hän silti odottaa, että voisi viedä niiden sisaruksien sielun ja saada Soul Edgen hallintaansa. Vaikka miekka itse ei nähtävästi välittänyt tästä suunnitelmastaan ja antoi tämän olla siellä, vaikka saattoi myös odottaa omaa tilaisuuttaan. Kun yllättäen Cervantes kääntyy katsomaan sitä suuntaan, mistä aistii jonkun tulevan ja kurtistaa kulmiansa hiukan.-Hmm… Joku on tulossa tännepäin, mutta hänen sielunsa on oudon vaisu? Cervantes sanoo ja katsoo yhä sinne kohti.Tira katsoo Cervanstesta ja tämän Jolly personallisuus on pinnallaan ja kysyy:-Hänen sielunsa on outo? Miksemme siis vain ota hänet kiinni ja tapa siihen tai tapa hänet tuonne ulos heti?-Ei, hänen sielunsa on oudon tutunoloinen, aivan kuin olisin törmännyt siihen aikaisemmin tai oikeastaan kaikki olemme, Cervantes vastaa ja huomaa Lailahin tulevan paikalle ja sanoo tälle:-Ulkona on joku, jonka sielu on outo mutta se on tutunoloinen.Lailah katsoo Cervantesta ja nyökkää sitten, sillä hän ei ole kuullut mitään sisaruksistaan nyt yli puoleen vuoteen, vaikka ensin hän sai joitakin kirjeitä. Mutta nekin loppuivat äkkiä aivan kuin jokin olisi estänyt niiden tulon. -Siinä tapauksessa annetaan tuntemattoman tulla tänne ja sitten päätämme mitä tehdään hänelle, Lailah sanoo ja katsoo Tiraa terävästi.-Hmph, hyvä on, Tira sanoo ja pyörittää silmiänsä.Inferno ei sano mitään, mutta seuraa tilannetta vain. Hahmo on päässyt tässä välin linnan oven luo ja huomaa sen olevan auki. Sekä pääsevän sisään, vaikka kipu tuotti jo lähinnä tuskaa liikaa. Hän kävelee, vaikka meinasi jo kompastua omiin jalkoihin ja kaatuikin lopulta ja voihkaisi hiljaa kivusta. Kun ottaa sitten kivilattiasta tukea, kun nousee takaisin ylös ja kävelee kohti salia, jossa aistii olevan väkeä.-Hän tulee tänne… Lailah sanoo ja samalla muut olivat valmiita, vaikka muuten rentona. Hahmo vain kävelee kohti salin ovea vähät välittäen siitä, jos hänet meinataan tappaa siihen heti ovelle. Kunhan hän saa vain viestin jotenkin sanottua tai kerrottua, mutta ajatukset eivät kulkeneet selkeästi hänellä enää. Kunnes lopulta hahmo tulee salin ovelle ja jokainen salin sisällä oleva tunnisti hahmon ja Lailah sanoo heti:-Momo!Ja syöksyy kohti Momoa ja nappaa tästä kiinni ennen kuin hän osuu kovalle kivilattialle, kun keho vihdoinkin kipuineen vei voiton. Lailah tuijottaa Momoa, kun näkee runsaat haavat sekä kidutuksen jäljet, jotka koostuivat suurimmaksi niistä haavoista.-Momo? Mitä on tapahtunut? Lailah kysyy, kun laskee Momon varovasti lattialle ja katselee haavoja.-Olitte täysin kunnossa yli vuosi sitten ja nyt olet pahemmin sattunut kuin silloin, Lailah jatkaa mutisten ja ottaa siteitä esiin.Ja alkaa paikkaamaan haavoja, vaikkei pysty kaikkea tekemään ja peitti lopulta joitakin haavoja, ettei sinne pääse likaa ja muuta sellaista. Kuulen Lailahin äänen ja tulen tajuihin lähes tahdonvoimalla ja avaan silmäni tai jos pystyisin edes tällä hetkellä. Vapisen kylmästä tai mistä hyvästä ja yritän puhua, mutta suusta valuu verta, jonka Lailah pyyhkii pois ja katsoo sitten minua huolissaan. Jonka aistin hänestä tulevan kaikesta huolimatta ja Cervantes tulee vierelleen.-Hänen sielunsa on lähes…otettu kokonaan pois, Cervantes sanoo, kun hän katsoo Momoa ja näkee, kuinka tämän sielu on pienentynyt aivan kuin sitä olisi kulutettu.Yskähdin hiukan, jonka seurauksena verta tuli taas ja lopulta Lailah vain silittää hiuksiani ja sanoo:-Momo, kerro vain lyhyesti, mitä on tapahtunut? Miksi olet täällä?Avaan suutani hetken ajan, kun sitten tartun Lailahin kädestä kiinni ja Lailah huomaa nyt, että kädestäni puuttuu muutama sormi ja toisesta kädestä myös sekä niille on tehty muutakin.-Kaikki oli…hyvin… Mutta i-i-säm-me pa-pa-lasi…takaisin. Hän…tu-tuli ta-ta-kaisin…puoli…vuot-ta sit-sitten, kähisen ja vapisin enemmän ja jatkan sitten pienen tauon jälkeen:-Hän…hän…on mo-monen asian ta-taka-na. Hä-hänel-lä on…ou-outoja voi-mi-a-a… Hän ai-aikoo ku-ku-luttaa mie-kat…Vaikenin, kun kipu yltyi hetkeksi liian kovaksi ja Lailah yhä silittää hiuksiani ja sitten nostaa minut osittain syliinsä ja kysyy:-Mitä tarkoitat kuluttaa miekat?Verta valuu suupielestäni taas, kun lopulta pystyn jatkamaan taas:-Hän…ai-aikoo kulut-taa-taa ne, mo-molemmat… Hän…sai jo toi-toisen…Lailah pyyhkii verta taas suupielestäni, kun Cervantes ymmärtää hetkessä, mitä Momo sopertaa samoin Inferno. Joka näytti hiukan häiriintyneeltä, kun Cervantes katsoo Lailahia ja kehoittaa tätä saamaan Momon jatkamaan tarinaansa.-Tarkoitatko sinä SoulCaliburia ja Soul Edgeä? Lailah kysyy, kun nyökkää Cervantekselle.-Kyl-kyllä, vastaan ja kuutelen Lailahin sydämen lyöntiä, joka pitää minut yllättäen kyllä keskittyneenä ja tunnen hänen lämpimän sylinsä.-Hän on kuluttanut SoulCaliburin? Lailah kysyy ja nyökkään hänelle. Cervantes ja muutkin kuuntelivat tarinaa tarkasti ja Soul Edge itse kuunteli myös, kun hänen kehonsa eli Inferno pysyy paikoillaan vaan. Kun Lailah kysyy:-Miksi isänne tekisi niin? Ja mitä hän teki teille?-Kos-koska hän on…hul-lu…ken-kenraa-li… Hän on ai-na ha-lun-nut-nut mei-dät nait-nait-taa jol-lekin… Mut-ta mi-nun-nun koh-dalla hän ha-haluaa vie-dä toi-toi-sen suun-ni-tel-man lop-puun… Hän on…teh-nyt ko-kokeita mi-nul-le… Momoka on van-ki-na ja o-dot-taa pak-ko nait-ta-mista isäm-me yh-delle ken-raa-leista… kerron, kun verta valuu enemmän suupielestäni ja yskin, sillä puhuin liikaa kerrallaan.Lailah rutistaa hiukan tiukemmin minua ja kysyy:-Vielä yksi kysymys ja sitten saat levätä ennen kuin jatkamme keskustelua myöhemmin. Mitä sinun sielullesi tapahtui?-…Hän i-i-mi sen lä-hes pois… vastaan ja lopulta menetin tajuntani Lailahin sylissä, joka nostaa sitten minut syliinsä.Cervantes katsoo Momoa ja sitten Lailahia.-Tämä on vakavaa, varsinkin jos tuo on totta, niin meillä on iso ongelma edessä. Varsinkin, jos SoulCalibur on imetty pois tästä maailmasta. Nähtävästi hänen kylänsä on vankina tai kuollut, Cervantes sanoo ja katsoo paremmin Momoa ja jatkaa:-Sekä hän tarvitsee parantajaa, osa noista haavoista on vakavia sekä jotakin kidutuksen jälkeä näkyy. Myös hänen sielunsa heikkenemin tulee olemaan ongelma… Lailah nyökkää ja muutkin salassa mutisevat samoja ajatuksia. Kun sitten Lailah vie Momon salin toiselle puolelle, johon tuotu jotain riepuja ja laskee Momon siihen varovasti. Katsoo sitten tämän haavoja paremmin ja näkee, kuinka hänen kasvoissaan menee muutamia ilkeän näköisiä haavoja sekä silmien päältä menee erityisen ruma haava, joka näyttäisi olevan syvä. Katsoo sitten tämän käsiä ja näkee, kuinka sormia on revitty muutama ja loppuja on murrettu jollakin. Sekä ylipäätään hänen kätensä näyttivät kärsineen paljon ja katsoo sitten koko kehon läpi. Ja sitoo paremmin jotkut haavat uudelleen, lopulta huomaa, ettei ole katsonut vielä Momon selkää. Kääntää sitten Momon varovasti, jotta voisi tarkistaa selän ja pysähtyy paikoilleen, kun näkee Momon selän. Cervantes tulee siihen myös, kun huomaa Lailahin tuijottavan vaan Momon selkää.-Mikä on? Cervantes kysyy.-Katso, Lailah vastaa ja väistää hiukan, jotta Cervantes näkee myös ja tuijottaa Momon selkää myös, kun sitten Tira ja joku muukin tulee katsomaan.-He ovat…ruoskineet häntä jollain pahasti, tämä ei ole normaalista ruoskasta vaan ihan jostain muusta. Ja aivan kuin ne olisi parannettu ja sitten tehty uudelleen, Lailah sanoo ja katsoo sitten kohti Cervantesta ja sanoo:-Tiedätkö sinä missä se Doc menee tällä hetkellä?Cervantes katsoo Lailahia ja vastaaa:-En, mistä tietäisin, mutta hän voisi olla sielläkin tai ainakin yksi voisi tietää. Miten hänen sielunsa?-Meidän täytyy lähteä siinä tapauksessa, Lailah sanoo ja laittaa varovasti Momo parempaan asentoon. -Lähteä? Minne? Tira kysyy.-Täältä pois, he tulevat tänne. Heitä ei varmaan pysäytä mikään ja tämä linna ei ole turvallinen, koska Momo pääsi tänne asti varoittamaan meitä. Niin pääsemme lähtemään nyt pois täältä, Lailah vastaa ja katsoo Tiraa kohti.-Minne me edes voimme mennä? Olemme joukko pahoja, Tira sanoo ja viittoaa heitä kaikkia salissa olevia.-Ja hän on miekka, joka aiheuttaa ongelmia kaikkialla.Inferno vain seisoo siellä eikä sano mitään, ei edes murahdusta ja Cervantes katsoo Tiraa ja vastaa Lailahin puolesta:-Merirosvojen kaupunki, se on melko suojattu paikka sekä siellä on yksi paikka, mihin voimme mennä. Jos emme aiheuta ongelmia siellä…-Vanhoista muistoistako kaivoit paikan? Tira kysyy.-Muistan sen silti, Cervastes vastaa ainoastaan.-Menemme sinne sitten tai ainakin minä ja vien Momon parantajan luokse tai hän tulee luoksemme, Lailah sanoo päättäväisesti. Cervantes nyökkää ja sanoo lähtevänsä mukaan, sillä häntä kiinnostaa nyt, miten Momo on menettänyt paljon sielustaan ja voiko sitä enää korjata. Loput taas vaihtelevasti tulee mukaan tai jäävät sinne ja toivovat, että he voivat harhauttaa vihollisia pois jäljiltään. Tira lähtee Lailahin ja Cervanteksen matkaan, sillä hänellä ei ole muutakaan tekemistä sekä Inferno jostain syystä lähtee myös mukaan. He pakkasivat nopeasti tarvikkeet ja menevät sitten satamaan, jossa on yhä Lailahin laiva kiinni. Sekä miehistö on paikoillaan, jotka eivät sanoneet mitään, kun porukkaa tuli ylimääräistä. He itseasiassa lähtivät juuri viime tingassa, sillä sisaruksien isän joku joukosta tuli linnan luokse ja iskivät sen maan tasalle jotenkin oudoilla voimillaan. Ja sinne jääneet joko kuolivat tai päätyivät vangikseen, mutta he eivät kertoneet mitään, vaikka heitä kidutettiin rankasti. Laivassa, joka seilasi jo poispäin satamasta kohti aavaa merta, Lailah on kantanut Momon hyttiinsä. Ja hoitaa tätä siellä, kun taas Cervantes viettää aikaansa kannella. Inferno on yllättäen kyllä paikoillaan ja vain seuraa, kuinka miehistö tekee asiansa sekä Tira seuraa myös. Hän ei ollut ennen nähnyt täysin naismerirosvomiehistöä.-Keitä he ovat? Tira lopulta kysyy Cervantekselta.-Lailahin miehistö, Cervastes vastaa ainoastaan, vaikka näytti tietävän enemmän.-Onko Lailah merirosvo? Tira kysyy lievästi kiinnostuneena.-On, hän viettää yleensä merellä paljon aikaa kerrallaan ja tulee välillä maihin. Sekä hän viettää myös aikaa merirosvojen kaupungissa paljon aikaa, paitsi nyt viime vuosien aikana, Cervantes vastaa ja istuu jollain tuolillaan.Tira tyytyy näihin vastauksiin nyt, vaikka hänen mielenkiintonsa oli todellakin herännyt. Sillä hän ei ollut ihan tätä odottanut, että Lailah olisi merirosvo ja todennäköisesti vielä vahvakin loppujen lopuksi. Heillä meni seilatessaan pari viikkoa ja Momon kunto alkoi heikentyä myös, vaikka näytti pitävän elämästään kiinni aika paljon. Lailah myös vietti aikaa hänen seurassaan ja lopulta he tulevat merirosvojen kaupunkiin, jossa on täysi kuhina päällä kuten aina. Vaikka useat kiersivät seurueen kaukaa, myös senkin takia, kun he näkivät Cervanteksen mukana. Ja he eivät tehneet mitään, koska eivät halunneet sillä hetkellä menettää henkeänsä tyhjän päiten. Lailah kantaa Momoa taas ja kävelee edellään, kun pari hänen miehistönsä jäsen seuraa mukana kuin henkivartijana. -Se on tuolla reunalla, Lailah sanoo ja kävelee sitten edellään.Kun taas muut seurasivat perässään ja lopulta he tulevat pienen kävelyn jälkeen, kun he ohittivat monen tavernan ja talojen rykelmän. Ja heidän edessään kohoaa iso punainen talo, jossa on aita ympärillään ja iso piha jää niiden sisäpuolelle. Sekä portin luona on kaksi vartijaa, molemmat ovat naisia. Nämä näyttivät tunnistavan Lailahin ja sekä Cervantaksen. Päästivät vieraat sisään ja Tira tuijottaa nyt taloa sekä vartijoita ja jotenkin tunsi, ettei ihan halunnut alkaa heidän kanssansa alkaa tappelemaan. Cervantes taas ei välittänyt yhtään vaan käveli Lailahin vierellään, kun he sitten kaikki astuivat talon ovesta sisään. Jossa on muutama kerros sekä portaita ja ovia ja joitakin näkyi siellä täällä. Kaikki ovat naisia, kunnes portaiden edessä oleva hahmo kääntyy ympäri ja näkee tulijat ja varsinkin katsoo Cervantesta ja sitten Lailahia ja katsoo vielä Lailahin sylissä olevaa.-Hmm… Tervetuloa, tervetuloa, nainen sanoo ja tulee sitten kohti tulijoita.Ympärillä olevat naiset pysähtyvät ja kääntyvät myös katsomaan tulijoita, joillakin heistä on paljastavat asut päällä.-Sinuakin näkee täällä, nainen sanoo ja katsoo Lailahia, vaikka kumarsi tälle sitten pienesti ja hymyilee hiukan.-Tuli ongelmia eteen sekä haavoittunut, onko Doc täällä? Lailah sanoo ja hymyilee naiselleen takaisin.-On itseasiassa, hän tuli tänne viime viikolla, kun joku meistä sai jonkun pienen köhätaudin, nainen sanoo.-Hyvä, Lailah sanoo selvästi helpottuneena, kun katselee sitten Momoa, joka yskäisee hiukan ja verta valui taas suupielestään.-Doc! nainen sitten huutaa ja hetken päästä paikalle tulee Doc, joka on lähes 2 metrinen miehen roikale. Doc tulee Lailahin eteen ja nappaa Momon sitten nopeasti syliinsä ja sanoo nopeasti, että menee vierashuoneeseen hoitamaan Momoa. Lailah nyökkää ja Doc menee sitten nopeasti ja pyytää joitakin naisia mukaansa. Kun sitten nainen kääntyy katsomaan Cervantesta ja sanoo:-Hauska nähdä sinuakin herra kuollut veli.Cervantes irvistää tästä, mutta muut sen sijaan tuijottivat suu auki nyt.-Mitä? Veli? Onko hän sisaresi? muutama huusi tyrmistyneenä ja tuijottavat naista ja Cervantesta.-Mitsuki, mukavaa, että sinä yhä olet elossa tai oikeastaan, miksi olet yhä? Cervantes sanoo ja tuijottaa naista, joka on hänen sisarensa.-Puhutko itsestäsi? Joka antoi miekan ottaa valtaansa, Mitsuki sanoo ilman mitään pelkoa.-Hmph, Cervantes vain murisee sisarellensa.Kun taas muut vain tuijottivat, ainoastaan Lailah näytti siltä, että olisi tiennyt tästä ja Inferno näytti oudosti myös siltä.-Voi, kuulemma kuolit ja heräsit uudelleen eloon, Mitsuki sanoo ja kiusaa nyt selvästi veljeänsä.-Ja kävit tappamassa entisen miehistösi.-Olet yhä rasittava, Cervantes sanoo vain ja pyörittää silmiänsä.-Olen sentään elossa, Mitsuki sanoo ja kääntyy sitten kohti Lailahia.-Kuka on se tuomasi nainen? Mitsuki kysyy.-Momo ja hänen sisarensa pysäytti sen oudon ja hullun Azwelin suunnitelman. Mutta nyt sisaruksien isä on palannut ja aiheuttaa ongelmia, Lailah vastaa.-Aivan, huomasinkin jotain outoa olevan meneillään, Mitsuki sanoo mietteliäästi. Joku tulijoista vain tuijottaa Mitsukia ja lopulta kysyy:-Mikä tämä paikka on?-Tämä on bordelli, jota johtaa minä, oikeastaan olen vain varajohtajana täällä. Kun virallinen johtaja on poissa, Mitsuki vastaa ja katsoo puhujaa.Puhuja availee suutansa hiukan ja muistaa sitten joidenkin naisten asuja ja tajuaa, että Mitsuki puhuu totta ja kysyy nyt lähes mielenkiinnosta:-Keitä kaikkia täällä käy?-Monetkin, mutta miellä on sääntöjä täällä. Ainoastaan naiset saa asua täällä, mutta muutamilla miehillä on poikkeuslupa sekä kukaan ei satuttaa bordellin asukkaita, Mitsuki sanoo ja samalla sanomaan on kietoutunut uhkaus. Muut ryhmästä nielaisee hiukan ja lupaavat käyttäytyä kunnolla. Kun sitten Doc tulee takaisin heidän luokseen jonkin ajan päästä ja kertoo:-Sain hoidettua häntä, mutta se oli tipalla. Ainoastaan ongelma on hänen sielunsa, se on heikkona tai oikeastaan se on hiukan monimutkaisempaa.-Kiitos Doc, Lailah sanoo ja hymyilee tälle.Doc hymyilee takaisin ja tervehtii sitten heitä, kun menee sitten hakemaan jotain syötävää ja katsomaan Momon tilannetta. Mitsuki vei sitten vieraat kierrokselleen, kunnes näytti heille sitten nukkumispaikat ja kertoi riittävän ja yksinkertaiset ohjeet heille. Kun sitten menee Lailahin ja Cervantaksen sekä Tira ja Inferno seurasi heitä, loput jäivät huoneiden luokse, kohti ruokalaa. Josta he menevät vielä ohitse ja kohti Mitsukin huonetta, jossa hän tekee töitä. Ja menee tuolille istumaan ja katsoo sitten nelikkoa ja kysyy:-Kuinka pahasti tämä vaikuttaa kaikkeen?-Paljonkin, uskon niin, Lailah vastaa.-Hmm… Tämä voi jopa levitä kauemmas kuin Evil Seed tapaus… Mitsuki sanoo ja katsoo sitten Infernoa ja erityisesti Soul Edgeä, vaikkei tee mitään heidän suuntaansa.Inferno vain katsoo takaisin ja seisoo paikoillaan, kun sitten Cervantes puhuu ja katsoo kohti Mitsukia, jonka katse napsahtaa veljeensä.-Tästä tulee olemaan iso ongelma, koska nähtävästi sisaruksien isä pystyy imemään asioita itseensä. Paljon pahemmin kuin mitä imisin sieluja itseeni.-Totta, Lailah sanoo.-Momo tulee olemaan siinä keskellä, Mitsuki sanoo, joka on nopeasti saamassa kiinni asioista. Sillä Lailah kertoi ne hänelle nopeasti kerraten tilannetta ja Tira taas tuijottaa Mitsukia ja kysyy tältä:-Miten sinä et joutunut veljesi tappamiseksi?-Syistä, jotka ovat monimutkaiset, Mitsuki vastaa ja katsoo nyt Tiraa.Tira on Jollyn muodossaan ja katselee, tiivisti Mitsukia.-Onko sinullakin sattunut jotain outoa?-Kuten veljeni on kuollut ja herännyt uudelleen? Ei ole sattunut sellaista, olen yhä elävä, Mitsuki vastaa ilman silmien räpäytystä. Cervantes vain pyörittää silmiänsä taas ja mutisee jotain hulluista seuralaisista.-Mikä on ammattisi? Tira jatkaa kyselyitä.-Hoitaa tätä bordellia, kunnes johtaja palaa takaisin kunnolla, Mitsuki vastaa ja näyttää tietävän, kuka on todellinen johtaja ja jostain syystä myös Cervantes.-Bordelli? Tira kysyy.-Jossa saa naisilta iloa, Mitsuki vastaa vain lyhesti ja lisää:-Mutta täällä on sääntöjä, joita ei saa rikkoa.-Ovatko hekin pelkästään täällä ilman tahtoa? Tira kysyy.-Omasta tahdostaan, sekä tämä paikka myös suojaa heitä, jotka ovat täällä vain turvassa tai ovat lopettaneet jo työt täällä, Mitsuki vastaa.Tira nyökkäilee ja on kiinnostunut tästä uudesta tuttavasta ja varsinkin, kun tämäkin näytti olevan jossain neutraalin ja pahan puolella, vaikka Tira epäilee, että enemmän neutraalin. -Mutta Lailah, mikä se nainen on sinulle, jonka toitte tänne? Mitsuki sitten kysyy Lailahilta ja katsoo tätä.Lailah katsoo kohti Mitsukia ja tuijottaa toista naista jonkun aikaa aivan kuin he olisivat taistelleet jostain pelkästään silmien avulla.-Hän on Momo sekä hän on minun kumppanini, vaikka tuo veljesi retku on kiinnostunut hänen sielustaan, Lailah lopulta vastaa,Mitsuki vain katsoo Cervansta, joka ei katso takaisin vaan seinää. Kun sitten Mitsuki kohottaa vain olkapäitään ja he keskustelevat jokusen aikaa suunnitelmista, mutta he tarvitsevat lisää tietoa. Mutta ensin Momo on saatava vakiintumaan ennen kuin he voivat jatkaa yksinkertaisesti edes mihinkään päin matkaa. Samalla Doc istuu tuolillaan ja katsoo Momoa, joka nukkuu nyt rauhallisesti hengittäen sängyssään. Ja Doc lukee jotain vanhaa kirjaa ja tekee siihen sivujen reunoilla jotain muistiinpanoja. Sekä katselee Momon haavoja aina välillä ja tietää, että tästä yöstä tulee jokseenkin ratkaiseva ja kiittää sitä, että oli tullut todellakin käymään täällä taas. Ja aikoo pysyä Momon luona koko yön ylitse tarkkaillen tämän vointia ja lopulta päivä kääntyy iltaan, ja muut tulivat katsomaan nopeasti Momoa ja Lailah viipyi pisimpään kuin muut, jonka Doc huomasi ja sanoo tälle, kun kaikki muut menivät lopulta huoneisiin, mitkä heille on osoitettu.-Hän tulee todennäköisesti selviytymään yön ylitse, olen kuitenkin täällä vahtimassa häntä Lailah-neiti.Lailah katsoo Docia ja hymyilee tälle, kun sitten katsoo Momoa ja silittää tämän poskea hellästi. Näkee, kuinka kaikki haavat on sidottu hyvin ja kääntyy sitten ympäri mennäkseen myös nukkumaan ja toivottaa hyvät yöt kummallekin, vaikka Momo ei vastaa. Doc vilkuttaa Lailahille ja katsoo sitten Momoa ja selaa taas kirjaansa. Aamulla Lailah herää ja hetken ajan mietti, missä on ja tajuaa, että on turvallisessa paikassa sekä muistaa, kuinka oli tuonut Momon sinne. Ja nopeasti nousee sitten ylös ja menee huoneeseen, jossa Doc tervehtii häntä ja viittoaa sängylleen ja todellakin siellä makaa Momo hengittäen yhä.-Hän selvisi yön ylitse, hän taitaa silti taistella kaikesta huolimatta sekä hän on tulossa tänään myöhemmin hereille, Doc sanoo ja sulkee kirjansa.Lailah huokaisee helpotuksesta ja katsoo sitten Momoa ja silittää taas tämän poskea hellästi. Kun Doc sitten sanoo:-Onko nuo jäljet sisaruksien isän tekemiä? Koska ne näyttävät samalta…Lailah meinasi ensin vastata myöntävästi, kunnes tajusi, ettei hän ollut edes kertonut mitään Docille vielä, mistä haavat ovat tulleet. Ja katsoo tätä nyt koko huomiollaan.-Lailah-neiti, voit rauhoittua. Olen vain nähnyt noita samanlaisia haavoja, ja nekin olivat sisaruksien isän aiheuttamia. Olen hoitanut häntä parhaallani tavallani sekä hän tulee toipumaan kyllä, Doc sanoo lämpimästi hymyillen.-Mutta miten tiesit? En ollut kertonut mitään eikä varmaan kukaan muukaan, Lailah sanoo, vaikka rentoutui hiukan, kun oli tajunnut että hän jännitti kaikki lihakset kireälle. Doc kallistaa päätänsä hiukan oikealle puolelle ja sanoo:-Se on aika ilmiselvää sekä Momo mutisi jotain, kun tuli hetkeksi tajuihinsa. Mutta hän ei sanonut mitään uutta, jos sitä mietit. Hän vain mutisi, kuinka hänen isänsä satutti häntä ja sisartansa.Lailah nyökkää vahvistukseksi ja Doc huokaisee hiljaa.-Heidän isänsä on vaarallinen, erittäin vaarallinen. Hänellä on outoja kykyjä ja on muutenkin outo kokonaan, Doc sanoo ja katselee Lailahia.-Sen ymmärsin itsekin, Lailah sanoo ja istuu nyt Momon vieressä ja katselee tätä välillä, kun toinen nukkuu rauhallisesti.-Tiedätkö sinä jotain muuta? Lailah lopulta kysyy pienen hiljaisuuden jälkeen.-Sisaruksien isäkö? Hän katosi jossain kohtaa Momon menneisyyttä sekä uskottiin, että hän olisi kuollut jo. Mutta nähtävästi häntä on vaikeata tappaa ja uskon, että meille tulee hankalia aikoja. Te tarvitsette kaiken avun, mitä vain saatte, Doc vastaa. Lailah nyökkäilee ja miettii jo, mitä kaikkea he voisiva tehdä. Ja lopulta lähtee pois, mutta pyytää, että he tulevat paikalle sitten, kun Momo herää. Doc lupaa sen, kun sitten Lailah menee ovesta ulos huoneesta. Ja kohti jotain toista huonetta, jossa on muut odottamassa ja Mitsuki vain näpersi jotain, vaikka nyt selvästi ärsytti veljeänsä taas. Lailah vain pyöräyttää silmiänsä tästä toiminnosta aivan kuin olisi tottunut tähän jo aikoja sitten.-Miten Momo? Mitsuki kysyy.-Selvisi yön ylitse ja Docin mukaan hänen pitäisi herätä tänä iltana. Ja sitten toivottavasti saamme enemmän tietoa koko tästä tilanteesta, Lailah vastaa ja istahtaa tuolilleen.-Kyllä saammekin, sekä voimme sitten suunnitella miten saamme hoidettua tämän tilanteen. Koska sitä ei voida jättää hoitamatta tai ainakin suunnitella, miten saamme asioita hoidettua ja sitten hoitaa suuri taistelu pois alta. Vaikka epäilen siltikin, että kauanko tässä menee, Mitsuki sanoo.-Totta sekin, tämä on hiukan erilaisempi sekä Momon täytyy toipua ensin ennen kuin hän tekee mitään muuta ja se voi viedä hetken ajan, Lailah sanoo.-Kyllä, Mitsuki myöntää. Cervantes vain tyytyy leikkimään jollain, kun taas muut mutisivat myöntymisen ja Tira ei tee yllättäen mitään huomautuksia. Sillä hänkin oli hiljainen ja miettii, miten hyötyisi tilanteesta, mutta tietää myös, että se voikin kääntyä häntä vastaan nopeasti. Inferno on ainoa, joka seisoo vain rennosti paikoillaan, vaikka miekka itse jokseenkin on epäluuloinen jostain syystä. Lopulta päivä kääntyy iltaan taas ja Doc tulee sitten Momon kanssa huoneeseen. Hän taluttaa Momoa, joka pitelee Docista kiinni ja näyttää siltä, että hän olisi käynyt jossain taistelukentällä ja tullut takaisin lähes kuolleena. Tunsin itseni erittäin väsyneeksi ja istahdan tuolille, jonka Doc antaa minulle, kun jää itse seisomaan taakseni. Lailah tulee eteeni ja silittää poskeani nopeasti, kun taas huomaan toisen naisen, joka istuu vähän matkan päässä. Tämä kääntyy minua kohti ja sanoo:-Tervetuloa, olen Mitsuki ja Doc hoiti sinua, tulitte tänne eilen ja olit ja olet yhä, aika huonossa kunnossa.-Kiitos, olen Momo, sanon ja katselen Mitsukia, vaikka huomaan yhtäläisyyksiä Cervantakseen nopeasti.-Olen sen idiootin sisar, joka yrittää havitella sieluasi, Mitsuki sanoo helposti ja Cervantes mulkaisee sisartansa.Mitsuki ei välitä siitä ja katselee sitten minua tarkasti ja lopulta aloittaa tärkeän kokouksen ja kysyy:-Mikä tai kuka oikeastaan on isänne? Sinun ja sisaresi. Meidän täytyy tietää enemmän, varsinkin nyt, kun olet taas tajuissasi ja jotenkin pysyt pystyssä.Nyökkään ja olen hetken ajan hiljaa, kun pidän käsiäni sylissäni, vaikka silmieni edessä side, niin tunnen silti, kuinka muutamia sormia puuttuu. -Isämme on…mahtava kenraali tai jotain sellaista… Hän on jostain päin kotoisin, jossa on muutenkin kaikkea outoja asioita. Hän on perehtynyt niihin ja toivoi, että ne olisi myös siirtynyt meihin. Se taisi onnistua sisareni kohdalla, koska hänessä on valtava potentiaali taikuudelle niin sanotusti. Minä…taas en saanut mitään ehkä, siitä ei ole varmaan tietoa, mutta isämme uskoo, että olen perinyt jotain häneltä. Joten hän päätyi yrittämään saada minusta jotain irti, vaikka lopulta hän antoi asian olla. Mutta hän oli vetänyt jotain esiin minusta, joka ei ole kuulemma esiintynyt suvussamme moneen sukupolveen… Aloitin kertomaan ja pitelen käsistäni kiinni, kun samalla Lailah nopeasti puristaa olkapäätäni lohduttavasti ja Mitsuki kertoo minun jatkavan. -Sukumme on vanha, erittäin ja monia sukupolvia on mennyt välillä tai ainakin vähintään yksi on aina kapinoinut jotakin sukulaistamme vastaan. Koska hän täysin jollain tavalla tehnyt jotain pahaa, kirjaimellisesti, mutta sukumme kirjojen mukaan, isämme on kaikista pahin ja olisi ollut elossa jo ainakin yli 100 vuotta… Hän kiinnostui taikamiekoista, joiksi hän kutsuu SoulCaliburia ja Soul Edgeä. Hän haluaa kuluttaa ne, jotta voi kasvattaa omia voimiansa ja tulla ties miksi. Sekä hän…varasti kaiken Astral Fissuret, mitä olin kerännyt, joka pitää hengissään ja muuta sellaista, jatkan kertomista ja Lailah taputtaa olkapäälleni. Pidän pientä taukoa, kun Mitsuki sulattaa tarinaa ja muut kuuntelevat hiljaa Momon tarinaa. Sillä he eivät olleet edes tiennet tästä ja Mitsuki kysyy:-Onko isänne vakava uhka?-Täysin, hän on yli 100 % kaikille ja mille hyvälle, hän kulutti SoulCaliburin itseensä täysin. Hän imi sen täysin itseensä ja hän aikoo tehdä samalla tavalla Soul Edgelle myös, jotta hän voi saada niiden voimat ja availla enemmän portaaleja, vastaan ja Lailah puristaa olkapäätäni rauhoittavasti.-Kulutti täysin SoulCaliburin? Tarkoitatko sinä, että SoulCaliburia ei ole enää ja hän tekee saman Soul Edgelle? Cervantes kysyy.-Kyllä, hän tekee täysin saman ja siinä vaiheessa hän saa vain kaikista vihaisista sieluista lisäävoimaa, vastaan ja käännän pääni Cervantaksen äänen suuntaan.-Tästä voi tulla todellakin ongelma, Cervantes sanoo, kun oli miettinyt jotain ja Tira nyökkää myös. Tunnen, kuinka Inferno katselee minua jostain syystä. Mutta en ole ihan varma, miksi hän katsoo minua.-Mitä sisarellesi tapahtui ja miten pääsit pakoon? Mitsuki kysyy.-…Sisareni auttoi minut pakoon, käski mennä hakemaan apua ja valmistumaan erilaisempaan taistoon, sekä tuomaan infoa. Isäni aikoo naittaa sisareni jollekin omille miehistänsä, vastaan ja värisen hiukan.Lailah silittää kättäni nyt ja sanoo:-Pelastamme sisaresi ja tämän typerän maailman tämän kerran, vaikka se olisi teidän hommanne.Hymyilen hiukan ja nyökkään, kun Doc sanoo:-Momon tarvitsee toipua pari kuukautta, onneksi sisaruksien isä ei vielä lähde täysillä liikkeelle. Sekä hän ei taida vielä tehdä mitään muuta, paitsi odottaa, että Momoka olisi täysin hänen vallassaan tai jotain sellaista yhtä hämärää.Nyökkään tähän ja Mitsuki sanoo:-Koska tämä on vakava uhka kaikelle ja myös meille, niin autamme sinua Momo. Sekä Lailah on jo ihastunut sinuun liikaa, niin emme voi senkään takia katsoa liikaa sivuille silmälaput silmien edessä. Ensin meidän täytyy kuntouttaa sinua ja sitten alkaa tekemään suunnitelmia, miten saamme voitettua isänne. Nyökkään ja Lailah antaa suukon poskelleni täysin rennosti. Kun taas Mitsuki on jokseenkin iloisen näköinen tästä toiminnosta. Ja lopulta päättää kokouksen ja käskee kaikkien rentoutua nytten, kun on vielä aikaa sekä alkaa sitten valmistumaan. Ja valmistaa Momon kuntoutusta, joka vie eniten aikaa tällä hetkellä. Doc lupautui hoitamaan sitä samoin Lailah ja Cervantes mutisi jotain sielustaan, vaikka Mitsuki löi sitten veljeänsä, jotta tämä olisi hiljaa.

----- CHAPTER BREAK -----

Viikko myöhemmin Momo on saanut enemmän kestävyyttä takaisin, kun on kävellyt aina pieniä matkoja ympäriinsä talon sisällä. Ja saanut tilapäivityksen siitä, että he ovat itseasiassa bordellissa, vaikkei siitä paljoakaan välittänyt. Vain siitä, että he ovat turvassa. Hän istuu myös huoneessaan välillä yksin, sillä Doc on antanut luvan siihen ja se on myös hyväksi. Lailah käy useasti kuitenkin kattomassa ja tuo ruuan ja auttaa syömisen kanssa. Tunnustelen lopulta käsiäni ja sitä, kuinka sormia puuttuu ja muistan yhä, kuinka isäni oli vain käskenyt yhtä repimään niitä. Silitän vasenta kättäni ja tunsin sen, mistä sormi oli revitty irti ja sen arven. Muistan yhä repijänkin, joka on isämme joku luottomies. Joka on perehtynyt kaikkiin kidutuksiin, tunnustelen oikeankin käden läpi. Lopulta päädyn siihen, että tarvitsen hiukan opettelua uudelleen miekkani käyttöön. Lailah on poissa tällä hetkellä, sillä hän oli juuri hetki sitten auttanut minua syömään. Kallistan päätäni hiukan, kun samalla mietin Lailahia.”Hän on auttavainen…Hän taitaa välittää minusta paljosti” mietin itsekseni ja katselen ylöspäin, vaikken näe mitään vielä. Sillä side on yhä silmilläni ja joudun pitämään sitä vielä kolme viikkoa, eli suunnilleen kuukauden ajan, varsinkin kun yksi viikko on jo kulunut. -Huoh, huokaisen sitten hiljaa ääneen ja nousen lopulta ylös tuolilta.Otan tukea tuolin selkänojasta ja aloin hitaasti kävelemään tuolia ympäri. Samalla pidin toista kättä ilmassa ja kuuntelin tarkasti, kun venytin kuuloani huoneeni ulkopuolelle. Kuulin kaikenlaisia ääniä, joista osa on vaimeita ja erittäin vaimetakin. Katselen sitten eteenpäin ja irrotan käteni tuolin selkänojasta. Kun sitten otan yhden askelen poispäin tuolista. Jota pidin merkkinä ja aloin laskemaan askeleitani, kun mittasin huoneeni askeleillani. Päädyin lopulta johonkin tulokseen ja menin sitten sängylleni makaamaan. Johon varovasti kiipesin ja tarkistin, että silmäside pysyy yhä paikoillaan. ”Lailah teki jotain minulle, mutta en ole varma mitä… Mutta olen myös oudosti yhä elossa kaikesta huolimatta, vaikka tunnen nyt enemmän pääkipuja. Koska lähes kaikki Astral Fissureni vietiin ja ainoastaan Evil Seed ja joku pieni hippunen Astral Fissuresta on yhä sisälläni.” mietin ja suljen silmäni siteen takana ja mietin erilaisia vaihtoehtoja. ”Sisareni täytyy pelastaa, en jätä häntä enkä kyläläisiä. Haluaisin myös nähdä Lailahia ja hänen merirosvonsa puolta” mietin lisää ja laitan käteni kylkiäni vasten. Kun sitten käännyn kyljelleni, sillä se helpottaa oloani enemmän. Ja otan ohuen peiton päälleni, joka on silkistä tehty.”Tämä on mukavan tuntuinen” mietin päässäni mutisten ja kääriydyn kevyeen peittoon. Kun sitten lopulta nukahdan, sillä minua väsyttää välillä liikaa. Tuntia myöhemmin, joku liikkuu huoneeni lähellä. Joku on tullut sinne ja katselee huoneen ovea ja tarkkailee ympärilleen jokaiseen suuntaan useita kertoja. Kun sitten lopulta menee huoneen ovelle ja avaa sen hiljaa, vaikka ensin ihmetteleekin, minkä takia huoneen sisältö muistuttaa enemmän vierashuoneen näköisyyttä. Näkee sitten sängyssä nukkuvan nuoren naisen ja kävelee sänkyä kohti hymyillen. Tunkeilija katsoo naista, joka nukkuu sängyssä ja välillä voihkaisi kivusta, sillä näytti siltä, että häntä olisi sattunut pieni liikkuminen väärään suuntaan. Tunkeilija tutkii naista päästä varpaisiin tai mitä nyt näkee, kun peitto peittää lähes kaiken näkyvistään. Hän nuolaisee huuliaan ja katsoo sitten huoneen ovetta, kun samalla ihmettelee ohimennen, miksi huoneen keskellä on yksinäinen tuoli. Kääntyy sitten takaisin katsomaan naista nukkumassa ja vetää sitten peiton pois hänen päältään. Ja näkee, kuinka pitkä ja mukava pitkä paita peittää kaiken. Näyttäisi olevan tarkoituksella, jota tunkeilija miettii ohimennen. Hän katsoo naista myös, ettei tämä ole herännyt peiton viemisin takia. Mutta nähtävästi hän on yhä unissaan ja katselee naista tarkemmin ja tämän kasvoja. Sekä miettii jo, mitä tekisi tälle. Hän vain tuijottaa naista ja miettii, jos ottaisi hänet huoneessa vai saisiko hän ulos tämän täältä. Ja miettii, jos ottaisikin hänet mukaan ja hymyilee pahamaista hymyä. Hän on saanut monet pois bordellista, jossa on vaan niin vähän paikalla. Etteivät he edes huomaa, jos tämä nainen katoaa. Joka on varmasti uusi tuttava tai sitten jonkun henkilökohtainen suosikki. Tunkeilija vain ohitti Momon vakavat haavat ja katsoo tätä kuin saalista. Hän ottaa esiin sitten köyttä ja rätin, jolla saisi naisen mukavasti pakettiin. Ja laittaa köyden lattialle, kun ottaa rätin esiin ja tekee siitä sopivan suukapulan. Kun sitten lähestyy sänkyä uudelleen ja kumartuu naisen yläpuolelle, kun yhtäkkiä huomaa, että nainen löi nyrkillä. Osuen suoraan miehen kasvoihin, joka huudahti hämmentyneenä siitä, kuinka nainen on herännyt ja lyönyt häntä varoittamatta. Tunkeilija ottaa pari askelelta taaksepäin ja hieroo nenäänsä, jota nainen oli lyönyt. Olin herännyt siihen jo, kun peittoani vedettiin pois. Ja sitä oli vedetty liian epäilyttävästi pois sekä Lailahin tuoksua ei ollut missään vaan jonkun tuntemattoman. Lopulta olin vain maannut hiljaa paikoillani, vaikka olin terästänyt kaikki aistini. Lopulta iskenyt, kun tämä tuli takaisin ja oli kumartunut eteenpäin kuin sitoakseen jotain. Sekä lyönyt tätä suoraan nähtävästi nenään, josta tuli hiukan verta. Sillä tunnen hänen verta kädessäni. Käännän päätäni häntä kohti, vaikka side peitti yhä silmäni. Ja aavistin, ettei tämä ollut kukaan tuttu, sillä hänen epämiellyttävät aikeet paljasti tämän.Tunkeutuja on hetken ajan toimeton, sillä nainen oli todellakin onnistunut yllättämään hänet. Mutta lopulta kokosi itsensä uudelleen ja alkoi toimimaan, mutta nyt kun nainen olikin hereillä asiat muuttuivat hankalammiksi. Tunkeutuja huomaa pian, että nainen osaa väistää ketterästi pois tieltä ja tulee pois sängystä. Kun pitää sängyn päädystä kiinni, kun tunkeutuja tuijottaa naista ja pitää rättiä valmiina.-Sinä tulet mukaani, tunkeutuja sanoo.-… en sanonut mitään.-Olet mielenkiintoinen sekä uusi, tunkeutuja sanoo ja katselee naista saalistavalla ilmeellä.-… en sanonut mitään vieläkään.-Hah, sain monet pois täältä ja nyt voin viedä sinut täältä vain pois. Samalla minä ja kumppani saadaan täysin uusi lemmikki, tunkeutuja jatkaa yksinpuheluansa välittämättä siitä, etten vastaa hänelle mitään.Vaikka olisin varmasti katsonut häntä rumasti, sillä en pitänyt tästä miehestä yhtään. Lopulta tunkeutuja liikkui ensin, mutta väistin sen jotenkin ja päästin irti sängyn päädystä ja otin juoksuaskeleita kohti tuolia. Jonka tiedän olevan siellä ja löydänkin sen. Tiedän myös, missä ovi sijaitsee ja kuinka kaukana. Kun tunkeutuja kiroilee, sillä hän ei odottanut, että nainen voisi liikkua niin ketterästi, vaikka on nähtävästi haavoittunut. Mutta todennäköisesti kaikki muut sitten korvaavat tämän piirileikin. Aistin hänen aikeensa ja tiedän, että minun täytyy päästä ovesta ulos ennen kuin hän saa minut kiinni uudelleen. Mietin myös, missä asti muut menevät ja kauanko heillä menee ennen kuin he palaavat takaisin tänne. Ja mitähän vartijoille on tapahtunut tai onkohan täällä joku petturi? Mietin itsekseni näitä ja lukuisia muitakin kysymyksiä. Tunkeutuja liikkui taas ja koitti juosta kohti naista, mutta tämä väisti äkisti tiukasti toiseen suuntaan ja tunkeutuja kaatui lattialle rymisten. Pidän tuolin selkänojasta kiinni, kun sitten ryntään sinne suuntaan, missä ovi on. Ja huomaan, ettei tunkeutuja ollut nähtävästi lukinnut sitä ja pääsen ulos. Kun tunkeutuja nousee lattialta kiroilleen ja huomaa naisen päässeen ovesta ulos ja kadonneen nyt rakennuksen muihin osiin. Tunkeutuja kiroilee hetken ajan, kun sitten juoksee myös ovelle ja avaa sen täysin auki. Ja lähtee etsimään naista. Juoksen hetken ajan, kunnes kävelen jo pakostakin ja pääsen hetkeksi turvaan jonnekin toiseen huoneeseen. Huohotan hiljaa ja pidän kättäni rintakehääni vasten, kun samalla koitan kuunnella, missä tunkeutuja menee. Hengitän yhä levottomasti, kun kuulen tunkeutujan raskaat askeleet. Vaikkakin ne menee hiukan eri suunnassa vielä, mutta kuuntelen hiljaa ja nojaan seinää vasten. ”Mitä tämä oikein tarkoittaa? Miksi täällä on joku ulkopuolinen?” mietin itsekseni, kun voin huokaista enemmän helpotuksesta, sillä nähtävästi tunkeutuja ei tunne koko rakennusta hyvin. Ja menen istumaan seinän viereen, jossa on hyvä näkösuoja ja piilo ulkopuolisilta silmiltä. Yritän miettiä, miten pääsisin pois rakennuksesta ja ulos piiloon jotenkin tai sitten pitäisi saada Lailahin tai jonkun muun palaamaan tänne tai toivoa, että he palaavat pian takaisin ja tajuavat, että heidät on johdatettu harhaan. Samalla tunkeutuja kävelee ympäriinsä ja katselee joihinkin huoneisiin, vaikka samalla manaa sitä itsekseen, ettei tunne koko rakennusta hyvin. Ehkä heidän olisi pitänyt ensin tutustua paremmin rakennukseen sekä saada enemmän väkeä sisään. Nyt heidän kohde, eli nainen on piilossa jossain päin. Eikä tunkeutujalla ole paljon aikaa loppujen lopuksi, koska he voivat palata milloin vaan, kun huijaus paljastuu. Vaikkei tunkeutuja halua kohdata joitakin niistä, koska he voisivat tunnistaa hänet ja se ei kävisi vielä, sillä heillä on joku suunnitelma. Johon tunkeutuja kuuluu ja heidän täytyy edetä suunnitelmien mukaan. Tunkeutuja kävelee sitten takaisin kakkos kerrokseen aulaan ja katselee ympärilleen, jossa näkyy käytäviä eri huoneisiin ja kaiteita. Kun tunkeutuja katselee sitten jotain yhteen suuntaan ja miettii, mihin nainen voisi mennä. Hän päättää sitten ottaa suunnan ja lähtee kävelemään käytävää pitkin. Kun katselee joitakin taidejuttuja, mitä seinillä roikkuu sekä joitakin kynttilöitä ja muuta sellaista. Kuuntelen tarkasti ja kuulen sitten, kuinka hän kävelee johonkin tiettyyn suuntaan. Ja tiedän, että tunkeutuja voi alkaa käymään käytäviä läpi yksitellen. Ja löytää minut lopulta joko tuurilla tai järjestyksessä käydä läpi kaikki käytävät ja yleiset paikat/huoneet. Pitelen käsiäni paikallaan, kun venytän kuuloani ja lopulta kuulen tunkeutujan menevän yhä vain kauemmas piilopaikastani. Ja nousen sitten varovasti seisomaan koittaen olla pitämättä ääniään. Tunkeutuja kävelee käytävän päähän ja huomaa, että siellä on vain pari tyhjää huonetta. Jotka taitavat toimia jonain toimistoina ja seisoo hetken ajan siinä, kun miettii samalla, mihin se nainen on voinut mennä. Käytän tilannetta hyväkseni ja lopulta menen alakertaan varovasti portaita pitkin, kun samaan aikaan kuuntelen tarkasti, ettei se tunkeutuja tule lähelle tai väärään kohtaan. Josta hän heti näkisi minut ja pidän kädelläni kiinni kaiteesta, kun kuljen hitaasti ja varmasti alempaan kerrosta. Pääsen lattialle tasolle, kun sitten etsin seinän ja löydän sen, otan siitä tukea ja alan seuraamaan sitä. Kun samalla kuuntelen tarkasti. Tunkeutuja kiroilee sillä välin, koska ei ollut löytänyt naista mistään ja menee sitten takaisin keskelle 2 kerroksen aulaa. Ja katselee ympärilleen, kun pyörii sitten ympäri ja ei tajua mennä kaiteelle ja katsoa alas hiukan. Kun vain pyörii ympyrää aulassa ja lopulta 5 minuutin pähkäilyn jälkeen päättää kiertää koko yläkerran läpi. Kun samalla pääsen eri käytävään, joka vie johonkin. Kun käännän päätäni hiukan ympäri ja kuuntelen taas tarkasti, kunnes sitten jatkan matkaani. Tunkeutuja sai kiertämisen valmiiksi jokusen ajan päästä ja huokaisee hiljaa, kun sitten päättää siirtyä viimein alakertaa tutkimaan. Ja miettii, onkohan hän ohittanut joitakin piiloja, joissa nainen mahtaisi olla 2 kerroksessa, mutta antaa sen olla nyt. Ja menee alakertaan rennosti, kun samalla katselee ympärilleen. Ja on pian seisomaan portaiden viimeisellä askeleella. Ja miettii, mitä lähtisi tutkimaan seuraavaksi. Olin päätynyt johonkin huoneeseen, sillä käytävä päättyi johonkin sellaiseen. Mutta pystyin vain aistimaan sitä ja tuntemaan kädelläni sitä, muuten olin hiukan hukassa, että missä mahdan olla. Menen sitten huoneeseen ja seuraan kädellä, kun otan tukea seinistä. Kunnes tajuan, että mahdan olla jossain keittiön tapaisessa. Sillä löydän ison pöydän ja siinä on joitakin veitsiä. Ja otan yhden veitsen mukaani, kun menen sitten ison oven luokse lopulta. Huomaan sen olevan jonkinlainen varasto ja menen sitten piiloon. Tunkeutuja murisi jo täysin turhautuneena ja oli tuhlannut aikaa naisen etsimiseen. Koska tämä pääsi karkuun häneltä, hän löi sitten jotakin hajottaen samalla jonkun esineen. Jättää esineen vaan siihen paikoilleen, kun jatkaa etsimistä, kun samalla aika saattoi käydä vähiin. Sillä he voisivat palata milloin tahansa nyt ja ei halua kohdata vihaista johtajaa tai muitakaan koko porukasta. Tunkeutuja lopulta päätyy samalle käytävälle, mihin nainen oli mennyt. Ja kävelee sitä pitkin, kun samalla katselee, onko käytävällä joitakin salahuoneita, kunnes sitten tulee samaisen huoneen ovelle, mihin nainen oli mennyt. Mutta ei tiedä sitä, ja avaa oven ja huomaa, että se on keittiö valtava sellainen. Kuulen, kuinka ovi avautuu ja pitelen veistä tiukemmin kädessäni. Kun samalla kuuloni on viritetty niin hyväksi kuin vain mahdollista olla. Ja olin piilossa joidenkin tavaroiden takana, joita olin pyrkinyt olematta liikuttamatta liikaa ja laittanut vain joitakin tavaroita eteen enemmän. Pinot näyttivät silti olevan luonnollisesti siinä, kun sitten kuuntelen, kuinka tunkeutuja liikkuu keittiössä. -Missä helvetin nainen on? Tunkeutuja mutisee ääneen ja kuulen hänen mutinansa hyvin.Tunkeutuja katselee pöytien alle, mutta tajuaa pian, ettei niiden alle kannata edes piiloutua, jollet etsijä ole täysin tumpelo. Mutta tunkeutuja on kokenut, sekä nainen ei ole varmastikaan niin tyhmä että olisi mennyt pöydän alle.-Miksi tämä paikkain on näin iso? Täällä on enemmän huoneita, ei uskoisi mitenkään, että tämä paikka on bordelli. Asuukohan täällä joitakin? Tunkeutuja jatkaa ääneen miettimistä.Kuuntelen hänen mutinaansa, kun valmistun kaikkeen ja pidän veistä valmiina. Pidän itseäni valmiina mihin tahansa. Kun tunkeutuja sitten alkaa turhautuneena paiskomaan joitakin astioita ympäriinsä sekä heittelee joitakin veitsiä jotain vasten. Tajuan, että hän alkaa varmaan seuraavaksi katsoa keittiön huoneita. Todellakin tunkeutuja alkaa katsomaan keittiön yhteydessä olevia huoneita ja huomaa, että suurin osa on jotain varastoja erilaisille asioille. Ja käy niitä läpi, kun samalla jatkaa mutinaansa kaikesta ja siitäkin, kuinka hänen kumppaninsa alkaa olemaan varmaan jo kärsimätön. Kun sitten tulee sen huoneen eteen, jossa piileskelen. Kuulen hänen avaavaan oven ja ottavan pari askeletta sisään huoneeseen. Aistin, että hän katsoo huonetta läpi silmämääräisesti. Kun samalla hengitän rauhallisesti ja pysyn paikallani täysin liikkumatta. Tunkeutuja katselee huonetta hetken ajan ja lopulta mutisee jotain taas ja kääntyy ympäri ja kävelee pois huoneesta. Mutta jääkin seisomaan nyt keittiöön ja ottaa jonkun veitsen käteensä pöydältä. Johon oli iskenyt sen pystyyn ja pitelee sitten veistä kädessään, ja leikkaakin jostain hedelmästä palan ja syö sitä. Kuuntelen hiljaa, mitä hän tekee. Kun samalla tiedän, että saatan olla pulassa ja varsinkin, jos hän päättääkin käydä koko keittiön uudelleen läpi sekä kaikki huoneet. -Ärh, ja täällä olisi vielä muutama huone tutkimatta ja pihakin, tunkeutuja mutisee ja katselee hedelmää, mitä syö ja pilkkoo siitä lisää paloja suuhunsa.-Olisi pitänyt varmaan vaan sitoa rivakammin se nainen ja lähteä hittoon täältä, mutta nyt aika kyllä käy vähin liiankin nopeasti, tunkeutuja jatkaa mutinaansa ja miettii, missä kävisi seuraavaksi. Hän pitää myös mahdollisena sitäkin, että nainen on päässyt pihalle asti ja piiloutunut johonkin piharakennuksista. Hän sai syötyä hedelmän ja ottaa veitsen sitten mukaansa ja menee keittiöstä pois takaisin alakerran aulaan. Ja katselee siellä sitten ympärilleen. Huokaisen hiljaa helpotuksesta, kun hän lähtee pois keittiöstä ja ei katsonut tarkemmin huoneisiin. Mietin, milloin uskaltaisin liikkua taas. Kun sitten päätän, että täytyy liikkua pian siitä tai voi olla taas uusi ongelma edessäpäin. Lopulta nousen ylös, kun en kuule tunkeutujasta mitään. Sillä tämä on mennyt nyt isoimpaan huoneeseen, joka vaan löytyykin alakerrasta. Kun minä taas päätän, että menen takaisin yläkertaan ja etsin sieltä jonkun paikan. Menen portaiden luokse, kun etsin portaiden kaiteen kädelläni ja löydänkin sen, kun sitten yllättäen tunkeutujan kumppani on tullut lopulta paikalle ja tämä seisoo ulko-oven edessä ja näkee suoraan portaisin.-Kas, kas… Siinähän on se nainen, kumppani sanoo ja käännyin katsomaan ääntä kohti. Ja tajuan, että hän on nähnyt minut sekä nouset sitten portaiden keskipaikkeille, kun kumppani kutsuu kaverinsa takaisin. -Lopultakin hän jäi kiinni, tunkeutuja sanoo ja katselee kumppaniansa.-Juoksuttiko hän sinua ympäriinsä? Kumppani kysyy.-Et arvaakaan, kuinka paljon, tunkeutuja vastaa ja tämän kumppani nauroi hiukan tälle.Tunkeutuja lyö tätä käteen, kun sitten viittoaa naista kohti ja sanoo:-Hän on uusi täällä, mutta samalla varmasti kaiken tämän vaivan arvoista.-Puolikuntoinen nainen juoksutti sinua täällä? kumppani kysyy.-Hänellä on silti vikkelät jalat, tunkeutuja vastaa ja katsoo kumppaniansa.Molemmat katsovat sitten minua kohti, saatoin aistia heidän katseensa ja pidän kaiteesta kiinni entistä enemmän ja puristan toisessa kädessä veistä. Kun samalla kuuntelen heidän nauruaan, kun he nauravat minulle.-Hän uskoo voivansa puolustautua meitä vastaan, kumppani sanoo ja taputtaa tunkeutujan kättä.-Pian hänellä ei ole muutakaan, mitä tekisi, paitsi tietenkin toimia meille…sängyssä, tunkeutuja sanoo ja molemmat nauroivat tästä. Tunnen vain inhon menevän selkääni pitkin, kun yllättäen sitten kumppani liikahti nopeasti ja on hetkessä edessäni. Saatoin tuntea hänen hengityksensä pian kasvojani vasten, kun hän seisoo edessäni. Hän katselee naista ja huomaa, että tämä on jokseenkin haavojen peitossa, mutta näkee myös, kuinka hyvännäköinen nainen on. Ja nuolaisee huuliansa, kun sitten kumartuu vasten minua ja tarttuu kädestäni kiinni, jossa veitsi on. Ja pitää kädestäni kiinni ja vääntää kättäni rajusti, jolloin huudahda kivusta ja päästän veitsen irtoamaan ja se tipahtaa lattialle päästäen ääneen. Kun kumppani sitten painaa naisen kaidetta vasten kehollansa ja katselee tämän kasvojaan.-Sinä aiheutit ongelmia kaverilleni, kumppani sanoo ja hymyilee vinosti.Hän on silti huvittuneen kuuloinen ja katsoo sitten tunkeutujaa kohti ja sanoo:-Oli hänellä ainakin sisua ja muutakin, mutta nyt voimme nauttia hänestä.-Pah, miten vain, mutta hänen ensimmäinen on minun, tunkeutuja sanoo ja hän tulee sitten portaiden tasanteelle myös kumppaninsa viereen.Joka todellakin nauraa ja painautuu minua vasten enemmän. Sillä tunnen hänen rintakehän rintojani vasten ja hän hymyilee, kun sitten tarttuu toisella kädellä kasvoistani kiinni. -Olet todellakin kuuma, kumppani sanoo ja kääntää päätäni sivulle, jotta pystyi nuolaisemaan kaulaani.Tunnen vain, kuinka pieni pelko alkaa tulemaan luokseni ja varsinkin, kun hän sitten pakottaa paitaa ylemmäs. Ja siirtää kätensä reittäni vasten ja silittää sitä, kun taas tunkeutuja katselee vierestä ja siirtyy seisomaan viereeni ihan. Kun kumppani pitää paidan reunaa ylhäällä ja pakottaa minut istumaan kaiteen reunalle. Yritän sulkea jalkojani, mutta en pysty, sillä hän vain avasi ne pakollaan ja pakottaa pitämään levällään ne. Kun kumppani ottaa sitten paitani kokonaan pois ja puristaa rintaani lujaa ja inahdin kivusta, sillä se sattui. Molemmat vain nauroi tälle ja kumppani sanoo:-Tulet huomaamaan, että me annamme sinulle paljon enemmän kuin kukaan muu täällä. Sekä saat huutaa ilosta, kun annamme sen sinulle vihdoin. Ainakin sinun kehosi on hyvä, kumppani sanoo ja siirtyy sitten kohti reisiäni taas. Hänen kätensä on vain silittänyt reisiäni tällä hetkellä ja vapisin enemmänkin pelosta kuin nautinnosta. Ja en halunnut häntä enkä hänen typerää kaveriansa, jotka meinaavat käyttää minua hyväkseni keskellä portaikkoa. Kuuntelen lähinnä heitä ja heidän raskasta hengitystänsä, kun saatan tuntea, kuinka he ovat jo kiihdyksissään. Kumppani silittää nyt sisäreittäni ja vie kätensä lähemmän alushousuni saumoja. Ja yritin estää heitä, mutta tunkeutuja ottaa nyt käteni omiinsa, kun samalla katsoo mielenkiintoisena, kuinka kumppani vetää alushousuni pois kokonaan ja heittää ne lattialle. He vaihtavat sitten asentoa sillain, että tunkeutuja istuu kaiteelle ja ottaa naisen syliinsä, jolloin pystyy pitämään tätä paremmin kiinni. Tunsin molempien himon ja tunkeutuja pitää kättänsä suuni edessä. Kun yritän kamppailla hänen otettaan vastaan, mutta se on lähes mahdotonta. -Älähän nyt, tämä tuntuu vielä hyvältä, kumppani sanoo. Joka vie sormensa lähemmän alapäätäni ja koskettaa sitä, tunnen vain syvää pelkoa sekä lähes huusin mielessäni apua.Sillä suuni on tukittu ja muutenkaan en pystynyt pitämään melua. Kun tunkeutuja taas nuoli kaulaani ja kumppani painaa yhden sormen sisääni, vaikka se tuntui inhottavalta ja liian kuivalta. Vaikkakaan se ei nähtävästi hidastanut kumppanin menoa, joka vain nauraa kaverinsa kanssa ja sanoo:-Kostut kyllä lopulta.Yritän päästä irti, mutta tunkeutuja pitää kiinni tiukasti ja kumppani pitää myös paikallaan.-Ei, ei, ei… Päästäkää irti, sanon ja tiedän, että vain muiden välitulo voisi estää tämän enää.Kaksikkoa vain nauraa, kun sitten kumppani avaa housunsa napit ja oli muutenkin valmiina menemään eteenpäin. Kun samalla huudan mielessäni vain Lailahia apuun ennen kuin kumppani ehtii tulla sisääni. Joku vetää tämän pois päästä minusta ja pian huomaan olevani jonkun toisen käsissään. Panikoin hiukan, onko se joku kolmas tuntematon tyyppi. Mutta pian haistan tutun tuoksun, joka kuuluu Lailahille. Joka pitelee minusta kiinni ja antaa takkinsa minulle, kun samalla katsoo kylmästi kaksikkoa. Lailah ja muut olivat päätyneet jonnekin kaupungin laitamille etsimään jotain muka tärkeää tai kadonnutta asiaa. Kunnes Lailah oli tajunnut, että he olivat liian kaukana, sekä bordelliin ei jäänyt melkein ketään. Sekä hän oli hetken ajan tuntenut pelkoa ja paniikkia Momolta, aivan kuin heidän mielensä olisi sidoksissaan toisiinsa. Lailah oli sitten huomannut, että yksi niistä, joka oli kertonut jostain hätätilanteesta. Lailah oli ottanut kovat otteet käyttöön ja kovistellut tätä ja pian tämä oli kertonutkin katalan suunnitelman. Ja Lailah sitten heitti kyseisen tyypin maahan, lujaa ja sähissyt tälle, ettei hän ole enää tervetullut ikinä hänen bordelliinsa sisään. Lailah oli sitten kääntynyt nopeasti ympäri ja lähtenyt juoksemaan takaisin kohti kaupunkia ja bordellia, kun samalla oli yhä aistinut välillä Momon pelon, joka vain voimistui. Muut olivat sitten seurannut Lailahia vähän matkan päästä. Lailah oli päässyt takaisin rakennukseen ja saanut oven auki sekä näki, kuinka kaksikkoa oli juuri käyttämättä Momoa hyväkseen. Ja hyökkäsi näiden kimppuun sekä ottaen Momon takaisin itselleen. Hän antoi tälle takin, jotta Momo voisi hiukan edes suojautua. Kaksikkoa tuijottaa nyt Lailahia, kun tunkeutuja nielaisee hiukan, kun taas kumppani käyttäytyy kuin suurikin kusipää ja sanoo itsevarmasti:-Hän on meidän, sekä tämä on bordelli.-Tämä on minun johtama bordelli ja teillä ei ole mitään asiaa tänne sekä te koskitte minun naiseni, Lailah vastaa kylmästi kaksikolle.Kohotan päätäni hiukan, kun kuulen Lailahin sanovan tämän ja olen hiukan yllättänyt tästä tiedosta. Kunnes sitten Lailah lyö kovaa kaksikkoa ja saa molemmat heitettyä portaita pitkin alas. Kun muut tulevat paikalle ja Mitsuki katsoo kaksikkoa, jotka molemmat huomaavat pian, että heidät heitettiin pihalle alta yksikön. Sekä heidät hääti alueelta pois jonkinlainen outo suoja, joka palautui, kun vartijat palasivat takaisin omalle paikalleen. Lailah tulee siten luokseni, kun kuulen hänen askeleensa ja erotan ne selkeästi sekä hänen tuoksunsa. -Momo, Lailah kuiskaa hiljaa ja vapisten koskettaa poskeani.Lailahin mielessä välähtää kuvia siitä, mitä olisi voinut tapahtua, jos hän ei olisi ehtinyt estää pahimman. Mutta ei voinut estää kokonaan sitä tapahtumasta, kun sitten tartun hänen kädestään kiinni. Kun Lailah meinaa vetää kätensä pois, koska huomaa, että olin säikähtänyt sitä hiukan.-Ei, älä ota sitä pois, kuiskaan hiljaa ja pidän Lailahin kädestä kiinni.-Momo, olet juuri kokenut… Lailah koittaa sanoa, mutta pudistan päätäni.-Ei, älä ota sitä pois, haluan sinun kosketuksesi puhdistavan niiden kosketuksen pois, kuiskaan ja painan sitten poskeni hänen kättä vasten enemmän.-Hyvä on, Lailah kuiskaa ja silittää poskeani hellästi, kun samalla pyytää jotakuta hakemaan puhtaat vaatteet. Sekä käskee polttamaan vanhani vaatteet pois. Istuimme siinä jokusen aikaa ja uudet vaatteet olivat siinä myös, kun sitten lopulta Lailah nostaa minut varovasti syliinsä ja varoo, ettei takki lähde pois. Ja kantaa minut sitten omaansa huoneensa ja laskee varovasti sängylleen, sekä auttaa pukemaan puhtaat vaatteet päälle. Otan hänestä kiinni, kun Lailah meinasi lähteä pois, jotta voisin levätä taas.-Ei, älä lähde pois, sanon ja pidän Lailahin ranteesta kiinni.Lailah katselee minua hetken ajan, kun sitten päättää istahtaa viereeni. Kun makaan hänen sängyssään ja pitelen yhä kiinni, kun Lailah varovasti silittää hiuksiani ja hyräilee sitten hiljaa jotain mukavaa säveltä. Ja lopulta nukahdan siihen, kun Lailah katsoo, että Momo nukkuu syvästi. Hän varovasti irrottaa Momon otteen kädestään, mutta painaa pienen suudelman otsalleen ja sanoo hiljaa:-Nuku rauhallisesti, palaan pian takaisin. Lailah katsoo, ettei Momo herännyt ja lähtee sitten ovesta ulos ja huomaa Mitsukin ja muiden olevan suoraan oven takana. Mitsuki katsoo Lailahia ja sanoo:-Joku oli tai on vielä lisää pettureita täällä. He houkuttelivat meidät kauas pois täältä ja samalla vartijoita ei ollut ja suoja oli reikäinen. He eivät ilmeisesti tienneet, kuka Momo on todella.Lailah mutisee jotain rumaa, mutta nyökkää päätänsä, sillä hän on huomannut saman, että siellä on petturi tai pettureita. Yksi jäi jo kiinni, mutta siellä voi vielä lisääkin.-Tämä on silti vakavaa, koska Momo on yhä toipilaana ja tämä aiheuttaa ongelmia lisää, Lailah sanoo.-Kyllä, varsinkin petturit voivat pahentaa asiaa entisestään, mutta nyt he eivät uskalla toimia, varsinkaan kun heitit sitä kaksikkoa helposti lattiaan, Mitsuki sanoo ja Lailah nyökkää tähän.Lailah pyytää sitten joitakin alkaa selvittää, keitä ne kaksi ovat ja sekä tutkimaan sitä petturia paremmin. Nämä lähtevät sitten hoitamaan tehtäväänsä, kun sitten Lailah menee takaisin huoneensa. Sillä päivä on kääntynyt jo iltaan ja menee sitten Momon viereen. Kun yksinkertaisesti katselee tätä, kun toinen nukkuu. Ja päättää, että suojelee Momoa vielä enemmän sekä haluaa selvittää, kuka on Momon perässään. Lailah menee sitten makuulle ja Momo tarttuu hänen kädestänsä kiinni, kuin olisi aavistanut, kuka oli tullut viereen. Ja näytti haluavan lähinnä turvaa kädestä kiinni pitämisellä.Lailah ja Momo molemmat nukkuvat ja Momo hengittää rauhallisesti, kun hänen rakkaansa on vierellään ja tietää, että on turvassa. Aamulla, auringon jo noussen, mutta ei vielä keskipäivän aikaan. Lailah herää ja huomaa Momon nukkuneen rauhallisesti, vaikka tämä oli yöllä hiukan pyörinyt. Mutta Lailah oli pystynyt rauhoittamaan häntä helposti ja lopulta molemmat ovat saanet nukkua rauhallisesti, vaikka ikävä tapahtuma oli sattunut juuri. Lailah katselee sitten nukkuvaa Momoa ja silittää hellästi tämän poskea ja mutisee jotain. Varovasti sitten alkaa herättelemään Momoa ja hymyilee, kun toinen vain huitaisee Lailahia ja mutisee jotain.-Ei vielä…Lailah hymyilee tälle ja antaa sitten Momon nukkua vielä hetken ajan, kun sitten nousee ylös ja menee pöytänsä luokse. Katselee joitakin papereita siellä, kun joku keittiö piikasta tuo aamupalan kaksikolle. Lailah huomaa, että tämä on täysin uusi keittiöpiika ja pyytää tätä jäämään paikoilleen. Keittiöpiika oli laskenut tarjottimen pöydälle ja oli lähdössä, kun sitten bordellinen johtaja pyysi häntä jäämään. Keittiöpiika säikähti tätä ja miettii, oliko hän jo tehnyt jotain väärin. Kun sitten Lailah vain katsoo toista, kun sanoo:-Mistä tulit tänne? Ja ei tarvitse pelätä, haluan vain jutella kanssasi.-Tulin tänne köyhistä osista, keittiöpiika vastaa ja katselee Lailahia.-Hmm… Löysitkö vain tämän paikan tai saitko tietää joltakin?-Löysin sen ja kuulin huhuja kaupungilla, mutta halusin tulla vain töihin tänne. Sillä haluan saada hiukan rahaa ja saada joitakin tavaroita, joita tarvitsen, keittiöpiika vastaa ja katselee yhä Lailahia.-Hmm… Hyvä on, saat yhä jäädä tänne, Lailah sanoo ja hymyilee keittiöpiialle ja osoittaa sitten kohti Momoa.-Olet hänen henkilökohtainen piikansa, hän on minun ja hän asuu tässä huoneessa, Lailah sanoo yllättävän vakavasti ja katsoo keittiöpiikaa vakavasti.Keittiöpiika nyökkää ja niiaa kunnioittavasti ja sanoo:-Kyllä rouva, haluatko että jään tänne nyt? Vai tulenko myöhemmin uudelleen?Lailah miettii tätä hetken ajan, kunnes sitten päätyy johonkin lopputulokseen ja vastaa:-Jää tänne, sinun täytyy oppia tuntemaan hänet sekä paikat, missä hän kulkee.Keittiöpiika nyökkää ja Lailah antaa sitten hänelle joitakin pieniä hommia, mitä hän voi tehdä sillä välin, kun he odottavat, että Momo herää lopultakin. Lailah ottaa aamupalaa ja kattaa sen pöydälleen ja pyytää sitten keittiöpiikaa herättämään Momoa.-Herätä hänet varovasti, mutta lempeästi sekä kerro selkeästi kuka olet, Lailah neuvoo ja katselee keittiöpiikaa.Joka vain nyökkää ja menee Momon luokse, joka nukkuu sängyllään.-Neiti Momo, keittiöpiika sanoo, kun koskettaa Momon olkapäätä lempeästi ja jatkaa:-Olen sinun palvelijasi, sekä Lailah-neiti kaipailee seuraasi.Kuulen keittiöpiian äänen sekä tunnen, ettei hän aio mitään pahaa. Sillä en ollut pahemmin hätkähtänyt häntä ja nähtävästi Lailah luottaa häneen. Lopulta nousen ylös ja mutisen jotain, kun keittiöpiika auttaa minua sitten ylös ja pöydän ääreen. Jossa Lailah vain hihittää käteensä ja viittoaa keittiöpiikaa auttamaan minua. Kun hän sitten ojentaa minulle astioita ja kysyy, mitä haluan niistä. Saimme sitten aamupalan syötyä ja kiitän keittiöpiikaani avusta. Tämä tuntui ilahtuvat kehuistaan ja lähtee sitten viemään astioitaan pois. Pian olen kahdestaan Lailahin kanssa ja katson häntä kohti siteestä huolimatta. Kun sitten Lailah lopulta pienen ja mukavan hiljaisuuden jälkeen sanoo:-Saimme tietää, että meidät johdatettiin harhaan ja samalla heikennettyä rakennuksen suojaa. Sekä ne tunkeutujat olivat jotakin outoa porukkaa, joita en ole nähnyt täälläpäin tai kuullutkaan, että he täälläpäin toimisivat.Kuuntelen hiljaa Lailahin puhetta, kun samalla tunsin, kuinka se muisto nousee pintaa ja saatoin tuntea taas, kuinka he koskettavat minua vääristä paikoista.-…He ovat todennäköisesti niitä, jotka ovat jääneet jostakin paitsi. Mutta he ovat myös vaarallisia toimijoita, uskon, että heillä saattaa olla ihan korkeitakin komentoja jossain, sanon ja pitelen käsiäni sylissään.-Hmm… Se on totta, mutta en tiedä, mistä aloittaisin etsimään. He ovat kuitenkin ulkopuolella täältä nyt, Lailah sanoo ja tekee papereihin jotakin merkintöjä.-He ovat…mutta Lailah, tarkoititko todellakin sitä, mitä sanoit silloin? Kysyn ja väännän käsiäni hiukan sylissäni.Lailah hiljenee nyt kokonaan, kun hän sitten nousee ylös, saatoin kuolla kuinka tuolin jalat raapii lattianpintaa. Ja kuuntelen, mitä hän tekee, kun hän sitten tuleekin puolelleni. Ja ottaa päästäni kiinni lempeästi, jotta voisi antaa poskelleni lempeän suudelman. -Kyllä, tarkoitin sitä, Lailah vastaa hiljaa ja painaa sitten vain otsamme toisiaan vasten.-Sinä lähes koit jotakin, mitä ei pitäisi, varsinkaan täällä. Koska tämä paikka on suoja myös, turvapaikka, Lailah jatkaa hiljaa.-Täällä voi olla petturi tai pettureita, sanon hiljaa ja tunnen vain Lailahin lämmön, joka huokuu tästä.-Älä siitä huolehdi, he eivät voi tehdä sinulle nyt mitään, Lailah sanoo ja antaa uudestaan suudelman poskelleni.-Hyvä on, sanon ja otan hänen kädestään kiinni.Olimme sitten mukavasti siinä, kun huoneen ovelle kuuluu koputus. Ja siellä on keittiöpiikaa sekä Doc, joka on tullut tarkistamaan Momon vointia ja keittiöpiika oli tullut mukaan. Sillä hänen pitää oppia tuntemaan Momoa sekä hän haluaa tietää, mitä kaikkea hän voisi tehdä. Doc hymyilee, kun näkee kaksikon ja sanoo:-Kas, kas… Tehän olette täällä mukavasti. Sekä tämän nuori neiti johdatti minut tänne, koska huoneessasi kävi kutsumattomia vieraita Momo.Lailah nyökkää ja perääntyy hiukan, jotta Doc mahtuisi hoitamaan Momoa. Kun taas keittiöpiikaa kyselee hiukan Lailahilta jotakin asioita. Kun samalla molemmat saavat kuulla, kuinka siellä on käynyt tuntemattomia sekä Momolle meinasi käydä pahasti. Doc tarkastaa Momon heti ja kyselee kysymyksiä, kun saa kuulla, mitä on tapahtunut hiukan paremmin. Katselee sitten silmieni päällä kulkevaa sidettä ja sanoo:-Voimme ottaa tuon pois, jos lupaat ottaa varovasti näkösi kanssa.Nyökkään ja toivon, että voisin pian ottaa enemmänkin asioita ja tehdä niitä. Mutta nyt näkisin ainakin jotenkin ihmiset ja muut. Tunnen, kuinka side alkaa purkautua silmieni ympäriltä, kun Doc avaa siteet. Keittiöpiikaa seuraa vierestä ja Lailah kertoo hiljaa hänelle, mitä on tapahtunut. Mutta ei paljasta kaikkia yksityiskohtia, ainoastaan pääkohdat. Lopulta Doc saa kaikki siteet pois ja saatoin tuntea paremmin ilman silmieni luomia vastaan. Ja avasin ne pitkästä aikaa ja näin ensin hiukan sumeasti, mutta pian kirkastui enemmän. Ja saatoin nähdä Lailahin sekä keittiöpiian. Kun Doc tarkistaa silmäni näkökykyä, kun sitten katson Lailhia enemmän. Punastun siitä, kun näen hänen kasvonsa ja hymyilen lämpimästi keittiöpiialle. Joka hymyilee takaisin minulle, kun sitten Doc kertoo, etten rasita silmiäni liikaa ja muutenkin antaa niiden yhä levätä. Nyökkään hänelle ja kiitän, kun sitten Doc lähtee pois, sillä hänellä on muitakin potilaita vielä. Mutta lupaa tulla tarkastaan silmäni huomenna, sillä hänen pitää seurata niitä nyt pari päivää. Doc meni huoneesta ulos ja jäin Lailahin ja keittiöpiian kanssa kolmistaan huoneeseen. Saatoin vain katsella ympäri huonetta, sillä side on vihdoin poissa. Vaikka saatoin joutua pitämään välillä taukoa siitä, kuinka kauan katson jotain ja kuinka kaukaa. Keittiöpiikaa antaa minulle jonkin märän rätin ja otan sen vastaan, kun sitten Lailah sanoo:-Hyvä, näköisi taisi pysyä ennallaan tai oikeastaan se varmaan vie vähän aikaa saada täysin toimimaan. Ja tässä on keittiöpiika, joka toimii sinun henkilökohtaisena palvelijanasi niin kauan kuin olet täällä vieraani.Nyökkään Lailahille, joka hymyilee ja keittiöpiika vaikuttaa tyytyväiseltä. Seuraavan parin tunnin aikana kävimme sitten läpi sopimusta ja solmimme sen. Sekä samalla Doc kävi vielä hiukan myöhemmin tarkistamassa silmiäni, kun sitten sovimme näkevämme uudestaan seuraavana päivänä.

----- CHAPTER BREAK -----

Saman päivän aikana, mutta alkuillasta, kun Lailah ja Momo ovat kahdestaan rakennuksen pihalla. Jossa on suojaisa puistomaja, johon he ovat menneet kahdestaan. Keittiöpiikaa on keittiössä tekemässä jotakin töitä, kun Momo on Lailahin seurassaan. Katselen Lailahia, kun tämä lopulta katsoo minua kohti ja sanoo:-Tämä puistomaja on yksi vanhimmista sekä tämä on alkuperäisiä asioita tuon rakennuksen lisäksi. Ja tämä on myös rauhallinen paikka olla vain sekä jutella asioista.Katson häntä ja jotenkin tunnen itseni ujoksi nyt ja varsinkin tiedostin, kuinka puistomaja on vain kauniin sininen värinen sekä siinä on upeat kaiteet. Se sopii hienosti noiden ruusujen keskelle sekä muiden kukkien. Lailah katsoo minua sitten hiljaa, kun pyytää, että suljen silmäni tai peitän ne hetkeksi. Katson häntä hetken ajan, kunnes teen kuten hän on pyytänyt. Ja tunnen, kuinka hän laittaa jotakin kaulaani, Lailah hipaisee poskeani ja sanoo:-Avaa silmäsi vain.Avaan silmäni ja hän ottaa kätensä pois, kun sitten tunnen, kuinka kaulassani roikkuu jotain. Katson alaspäin ja näen, että se on kaulakoru. Katselen sitä hetken ajan ja näen, kuinka se on varmasti vanha ja joltain ajalta, varmaan jopa liikkunut Lailahin perheessä tai saatu jostain. Katson Lailahia sitten ja annan hänelle nopeasti suukon poskelleen.-Kiitos, kuiskaan hiljaa ja katselen toista hymyillen.-Se on vanha kaulakoru, joka on käsittääkseni liikkunut suvussani jo kauan aikaa, Lailah sanoo ja ottaa sitten kädestäni kiinni. Tartun hänen kädestänsä kiinni takaisin, kun Lailah vain pitelee kädestäni kiinni. Hänen peukalonsa silittää käteni kämmenselkää, kun vapisin hiukan, mutta annoin hänen jatkaa silittämistä. Kun sitten Lailah jatkaa pienen mukavan hiljaisuuden jälkeen:-Sain tuon korun isoäidiltäni, joka antoi sen minulle. Mutta en ole varma, onko se ikinä ollutkaan äidilläni tai tapahtuiko äidilleni jotain, en muista mitään siitä. Isoäitini kertoi, että tämä koru suojelee rakkaansa.Hymyilen hänelle, kun tartun sitten toisella kädellä hänen kädestään kiinni ja sanon hiljaa:-Olen kyllä tarpeeksi vahva selviämään Lailah ja kiitos.Lailah on hiljaa, kun katselee vain Momoa ja näkee, kuinka pieniä muutoksia on tullut jo esiin. Astral fissuren puutokset alkaa näkyä jo, sekä sielun heikentyminen.-…Et tule selviämään Momo, jos et saa jostain sieluasi enemmän kasaan, Lailah sanoo lopulta ja katselee minua.Katson vain takaisin, kun lopulta nyökkään ja nojaudun häntä vasten, kun Lailah ottaa kiinni ja siirtää kätensä ympärilleni.-Et edes ole enää samassa vahvuusluokassa kuin silloin, kun tavattiin. Et pysty taistelemaan samalla tavalla ja olet heikentymässä koko ajan, Lailah sanoo hiljaa ja pitelee vain naisesta kiinni.-Tiedän sen, sanon hiljaa ja painan pääni hänen olkapäätänsä vasten. Lailah silittää selkääni, jonka tuntuu mukavalta, kun hän sitten silittää siitä kohtaa. Mistä oli jotain antanut sekä siinä kohtaa lepää Evil Seed myös.-Pysyt kyllä järjissäsi, sekä sisälläsi oleva Evil Seed pitää sinut elossa. Ja antamani asia on myös auttamassa, Lailah lopulta sanoo ja paljastaa hiukan, mitä on laittanut sisääni.-Mitä sinä teit? Kysyn hiljaisena, kun Lailah vain jatkaa selkääni silittämistä.-Se on…yksi kyvyistäni, Lailah vastaa vältellen, mutta aistin, ettei hän halua vielä kertoa kaikkea.-Pitääkö se todellakin järkeni ja minut elossa? Kysyn, kun annan olla tarkemmat utelut tästä kyvystä tällä hetkellä.-Kyllä, luota minuun tässä, pidän sinusta paljon Momo. Tapahtui sitten mitä tahansa, tulen aina rakastamaan sinua, Lailah sanoo.Katson Lailahia nyt silmiin ja tällä kertaa annan hänelle ensin suudelman tämän poskelle. Ja hymyilen hänelle lämpimästi, kun sitten painaudun takaisin häntä vasten. Kun kummankaan näkemättä kaulakoru näytti hohtavan hetken ajan, mutta se kesti vain hetken ajan ja hohde katosi yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin.

----- CHAPTER BREAK -----

Aikaa kului lisää, kun Momo parantui enemmän sekä hän pystyi näkemään kunnolla taas, vaikka kasvoihin jäi arvet sekä ympäri kehoa. Varsinkin siihen kohtaan, mistä oli vedetty lähes kaikki Astral Fissuret sekä sielu. Lailah on antanut Momolle uuden asun, jota olin katsonut pitkään. Mutta puin sen päälleni, kun Lailah vain sanoi, että kaikki pitää sitä päällä kyseisessä rakennuksessa. Jopa Lailahilla päällä samanlainen asu, sillä se on yllättäen kyllä mukava kaikesta huolimatta. Lailah katselee Momoa, kun tämän rinnat korustuu hiukan, kun ne ovat paljaana. Ja hame on sopiva, sekä siteet peittävät mahan ja tukevat suoraan rintojen alta. Lailah peitti hiukan kasvojaan, sillä hän oli punastunut kuitenkin. -Sinä punastelet, sanon ja katselen peilin kautta suoraan Lailahiin.Olin nähnyt, kuinka hän peittelee kasvojansa. Hymyilen hänelle ujosti ja lopulta olen valmis, pidän hiuksiani auki, kun kaulakoru roikkui vain näkyvissään.-En ihan odottanut tätä, että se pukee sinua…hyvin, Lailah sanoo ja katselee sitten lopputulosta.Hän pitää näkemästään ja teki mieli ottaa Momon saman tien, mutta tietää, ettei sitä kannata tehdä nyt. Hän sen sijaan vain silittää hiuksiani, kun hän tulee aivan eteeni. Katson häntä, kun annan hänen poskelleen siveän suudelman.-Olet itsekin söpö, kun punastut, sanon kuiskaten hänen korvaansa.Lailah hymyilee, kun katselee sitten minua enemmän ja sanoo:-Sinä olet minun apulaiseni täällä, sekä muut tytöt tietävät, että olet täällä piilossa joltakin. Ja tapaamasi keittiöpiika auttaa sinua siltikin, koska tulette nähtävästi toimeen?-Kyllä tulemme toimeen, hän on myös auttanut opettelemaan aikataulut, sekä oli suureksi avuksi parannuksen aikana, sanon ja hymyilen Lailahille. Katselen hetken ajan Lailahia vielä, kun sitten suutelen suoraan häntä huulilleen. Ja nopeasti irtoan, kun Lailah katsoo hetken ajan minua hämmentyneenä. Mutta hymyilen hänelle vain takaisin ja kuiskaan hiljaa:-Mutta taidan olla sinun kanssasi muistakin syistä? Et ole he, sekä en tunne mitään vaaraa.Lailah tuijottaa minua, kun sitten tarttuu päästäni kiinni ja tuo kasvot lähemmäs ja suutelee, takasin huulilleen. Hän pitää kiinni hellästi, kun tartun hänen olkapäistänsä kiinni. Ja lähinnä vedän häntä itseäni kohti, kun Lailah pitää päästäni yhä kiinni. Suutelimme jokusen aikaa ja irtaudumme hiukan, kun sitten Lailah vie toisen kätensä alemmas ja hieroo varovasti toista rintani nänniä. Lailah pitää nänniä sormiensa välillä, kun jatkaa hidasta hieromista. Aloin vapisemaan hiukan tästä toiminnosta, kun Lailah jatkaa ja tekee sitten saman jutun toisellekin rinnalleni. Ja lopulta puristaa hiukan toista rintaani ja katselee Momoa, kun vetää tätä sitten lähemmäs sänkyä. Joka on iso puinen sänky, jossa on silkkiset lakanat. Hän istahtaa sängyn reunalle, kun tulen seisomaan hänen eteensä. Katselen Lailahia, kun voihkin pienesti ja pidän sitten hänen olkapäistään kiinni. Kun hän lopulta irrottaa varovasti siteen, joka peittää hameen yläreunan. Ja heittää siteen lattialle sitten, kun lopulta vain katselee mahaani myös. Kun sitten vetää minut syliinsä ja suutelee jälleen. Suutelun lomassa, jotenkin avasin Lailahin paidan ja heitän sen pois, kun irrottaudumme toisistamme. Lailah hymyilee samalla, kun alkaa sitten riisumaan hame osuutta pois ja heittää senkin lattialle. Kuten heitin myös Lailahin loput vaatteet lattialle. Ja pian istun alasti Lailahin sylissään, kun tämä ottaa toisen nännin suuhunsa ja imee sitä hiukan. Voihkaisin tästä toiminnasta ja tunsin, kuinka aloin kostumaan alhaalta. Lailah myhäilee tyytyväisenä ja tekee sitten saman käsittelyn myös toiselle nännille. Ja antaa hyvää tunnetta Momolle, kun samalla menee hitaasti. Lailah huomaa, että hänen lonkerot ovat myös tulleet esiin jostain ja hillitsee niitä hiukan, vaikka sivelee niillä Momoa myös välillä. Ja katselee miten tämä reagoi niihin, kun sitten vain innostuin tästä, niin Lailah lisää niitä koskettelemaan enemmän joka puolelta. Lailah pitää Momoa sylissään ja katsoo tämän kasvojaan, kun sitten sanoo:-Tämä on parasta ajan viettoa tällä hetkellä. Sekä sopivaa puuhaa myös sinulle, sillä erotuksella, että olet ainoastaan minun.Hymyilen hänelle hiukan punastuneena ja painaudun häntä vasten, jotta rintamme painautuu toisiamme vasten.-Ilomielin sinun kanssasi, sanon hiljaa ja annan hänelle suudelman poskelleen.Kun tunnen sitten, kuinka yksi pienimmistä lonkeroista kiemurtelee reittäni pitkin. Ja menee hitaasti siellä, kun katselen Lailahia, joka vain hymyilee. Hän sitten vetää minut kokonaan sängylleen, jossa vaihtaa asentoa ja huomaan olevani makaamassa selälleen ja hän on jalkojeni välissä. Samainen pieni lonkero yhä silittää reittäni, kun muutama taas tarttuu jaloistani kiinni, löysästi kuitenkin. -Olet siinä mukavan näköinen, Lailah sanoo ja katselee reittäni.Hän sitten silittää reittäni ja tekee pieniä ympyröitä siellä, kun tulee lähemmäs. Ja kohottaa katseensa ja katselee minua silmiin.-Jos olisimme laivassani, niin pitäisin sinua hytissäni koko ajan. Ja viettäisin aikaa kanssasi, mutta olemme maissa nyt, vaikkakin Merirosvojen Kaupungissa. Laivassani miehistö kunnioittaa myös kapteenin kumppania, Lailah kertoo ja jatkaa yhä reisieni tutkimista sormillaan.Voihkin hiljaa, kun katselen häntä takaisin silmiin ja hymyilen hänelle söpösti.-Olisin ilomielisesti siellä koko ajan, mutta joutuisit silti hakemaan minut välillä kannelta, sanon ja Lailah hymyilee tähän enemmän.-Totta kai, sekä ottaisin sinut mastoa vasten ja lujaa, Lailah sanoo ja vie sormiansa lähemmäs alapäätäni. Ja lopulta kiusaa sisäänkäyntiä ja huomaa, kuinka nesteitä valuu hiukan jo.-Hmm… Olet jo alkanut kostua täältä, taidat yhä nauttia tästä? Lailah kysyy ja hieroo sisäänkäyntiä, kun samalla etsii oikeita kohtia.-Kylläääh, vastasin ja liikautin lonkkaani hiukan. Lailahin lonkerot kietoutuu sitten käsieni ympärille, kun ne vetävät käteni pääni yläpuolelle ja pitää siellä niitä. Vaikkakin saisin käteni vapaaksi nopeasti, jos tarvitsee. Mutta katselen vain Lailahia, kun tämä katselee ja sitten työntää pari sormeansa sisääni. Ja liikuttaa niitä hitaasti siellä ja tekee siks saks liikettä. Nostin lonkkaani hiukan, kun samalla voihkin ilosta, joka kasvoi sisälläni. Ja nesteitä valui vaan enemmän, lopulta Lailah työntää sormiaan nopeammin ja hymyilee. Kun kumartuu sitten alemmas ja suutelee, kun lonkero ottaa sormien paikan. Kaksikko päätyi kokeilemaan monia asentoja, kun he saivat olla rauhassa sekä Lailah vain rakastui entistä enemmän Momoon ja toisten päin. Pitkälle jo iltapäivään puolella kaksikko näyttäytyy Lailahin huoneen ulkopuolella ja Momo on pukeutunut samaan asuun kuin mitä oli sovittanut. Ja Lailah kulkee Momon vierellä, sekä johdatti tämän johonkin suureen ruokailusaliin. Jossa on monia asukkaita syömässä ja he tervehtivät syömisen lomassa. Keittiöpiika toi sitten Momolle ja Lailahille ruokaa ja kiitin häntä. Kun keittiöpiika lähtee sitten tyytyväisenä tekemään jotain muuta askaretta, kun Lailah taas juttelee jotain Mitsukin kanssa. Joka on tullut paikalle syömään ja kertoo sitten kaupungin uusimmat juorut sekä muut uutiset. Osa muusta porukasta on lähtenyt jonnekin muualle, paitsi Doc, Inferno Soul Edgeineen sekä Doc ovat jäänet rakennukseen. Seuraan pöydän keskusteluja, joita käydään lähelläni ja huomaan, että jotkut kertoilevat päivän tapahtumistaan. Ja siitä, minkälaisia asiakkaista heillä on ollut, pian sain selville, että asiakkaat pitää täyttää muutama kriteeri. Joku taas oli kokenut lähes jotain ikävää, mutta vartija oli ehtinyt väliin ja heittänyt kyseisen asiakkaan ulos komeasti ja estänyt tätä tulemasta takaisin. Selvästi kyseisen naisen ystävättäret rauhoittelivat tätä ja kertoivat, että he ovat siellä aina. Ja taisivat sopia jopa, että he käyvät asioita yhdessä vielä lävitse. Lopulta nelikko lähti pois, kun he olivat saaneet syötyä ja päättivät mennä jonnekin päin pihaa juttelemaan yhden kokemuksesta. Katson heidän menoa sivusilmällään, kun sitten kiinnitän huomiota Lailahin ja Mitsukin keskusteluun. He ovat päätyneet juttelemaan jostain alkuajoista ja siitä, kuinka tästä bordellista on tullut suosittu sekä samalla turvapaikka monelle naisille. Vaikka joitakin poikkeamia on, sekä rakennuksen ja sen pihan ympärillä on suojakenttä. Jota en tosin saanut selvitettyä, että kuka pitää sitä yllä ja mikä on Lailahin ja Mitsukin alkuvaiheiden tarkempi suhde. Ymmärsin, että he ovat olleet ystäviä jo pitkä aika. Syön ruokaani sitten ja se on hyvää, sillä se on pitkästä aikaa jotain lähes, mikä tuo kodin mieleen. Lopulta saan syötyä ja keittiöpiika tulee paikalle ja vie astiani pois, kun tämä otti samalla pari muutakin astiaa läheltä. Kun huomasi, että jotkut muukin oli saanut syötyä. Lailah juttelee yhä Mitsukin kanssa, mutta huomaa kuitenkin, että olen saanut syötyä ja sanoo:-Voimme käydä katsomassa kaupunkia myös, jos haluat nähdä sitä. Turvallisen alueen sisällä, joka kuuluu alueeseen. Tämän rakennuksen pihoineen sisältäen. Siellä on muutama kauppa, jossa olisi mukava käydä.Mietin tätä hetken ajan ja mietin vaihtoehtoja, mutta lopulta kaupungin näkeminen houkutti enemmän ja nyökkään ja sanon:-Haluan nähdä kaupunkia. Milloin me lähdemme?-Pian, Lailah sanoo ja hymyilee tyytyväisenä.Kun sitten hän syö loppuun ja vaihtaa viimeiset sanat Mitsukin kanssa jollain toisella kielellä, jota en ymmärtänyt. Lopulta keittiöpiika tulee takaisin ja ottaa myös Lailahin sekä Mitsukin astiat. Kiitin keittiöpiikaa, joka hymyilee minulle ja lähtee sitten astioineen. Nousen ylös tuoliltaan, kun sitten Mitsuki lähtee jonnekin, kun taas Lailah ottaa kädestäni kiinni. Ja lähdemme rakennuksesta ulos, kulkien portin kautta. Näen nyt vaikuttavan aidan kiertävän sekä piha on iso. Huomaan, että se jatkuu takapihalla paljon pidemmälle.-Se on iso piha, Lailah sanoo.Nyökkään tähän ja mietin, jos voisin tutkia sitä myöhemmin. Kun menemme sitten portista pihalle, tervehdimme vartijoita. En osannut sanoa miksi, mutta nämä vartijat hiukan sai niskakarvani pystyyn. Pudistin päätäni hiukan, mutta jotenkin aavistan jotain tapahtuvan… Mutta en saanut ajatuksia siihen, että mitä se olisi. Joten annoin asian olla toistaiseksi. Pian sain jotain muuta ajateltavaa, kun näin paikat, mitkä kuuluvat Lailahin alueeseen. Siellä on todellakin muutama kauppa sekä joku taverna ja jotakin muuta. He kaikki myös kunnioittavat Lailahia, jonka huomaan hetken päästä. Nämä katsoivat minua mietteliäästi ja en oikein tiennyt, että mitä he ajattelevat, vaikka uskon, että he hyväksyvät tai ainakin sietävät minua. Kun tulemme sitten jonkun kaupan eteen. Johon Lailah johdattaa minua sitten sisälle ja näen, että se on jonkinlainen lahjakauppa. Jossa on vanha ukko kauppiaana, hän huomaa kaksikon ja tulee tervehtimään meitä. Hän nähtävästi tuntee Lailahin hyvin, sekä tervehtii minua ystävällisesti. Hän hymyilee myös tyytyväisen näköisenä ja sanoo:-Kas, neiti on löytänyt jonkun.Lailah hymyilee ystävällisesti takaisin ja pitelee minusta kiinni.-Kyllä, tässä on Momo, Lailah sanoo.Hymyilen ujosti ukolle, joka nyökkäilee ja lopulta tervehdin häntä kohteliaasti takaisin. Ukko nyökkäilee sitten ja polvistuu tiskin takana ja kaivaa hetken ajan jotain hyllyä siellä. Ja ottaa jotain, kun nousee sitten takaisin seisomaan ja laskee tavarat tiskille. Lailah katselee ukkoa ja sitten tavaraa, minä taas katson vain tavaraa kysyvän näköisenä. Ukko vain nauroi sitten Lailahin ilmeelle ja sanoo:-Olet sen näköinen ja kyllä minä tiedän nämä asiat. Tämä on sopiva teille.Katson sitten Lailahia, joka vain peittää kädellään kasvonsa ja huokaisee hiljaa ja lopulta selittää minulle. Silmäni suurenevat hiukan tästä, mutta hymyilen sitten ja kuiskaan Lailahille jotain takaisin. Tämä hymyilee helpottuneena ja sanoo ukolle:-Pidä ne vielä tallessa. Tulemme hakemaan ne, kun on aika tai tuo ne luoksemme.Ukko naurahti, mutta laittaa laatikon sitten jonnekin turvaan ja sanoo:-Totta kai neiti hyvä.Katson sitten ympäri kauppaa uteliaana ja katson Lailahia, joka nyökkää ja kysyn sitten ukolta:-Voinko katsoa ympäriinsä?-Voit, ukko vastaa ja menen kiertelemään ympäriinsä sitten ja katselen hyllyjä, joissa on erilaisia tavaroita. Lopulta, kun Lailah näkee, että Momo on parin hyllyn välin päässä ja katsoo sitten kohti ukkoa. Ukko katsoo Lailahia takaisin ja sanoo:-Olet todellakin löytänyt jonkun Lailah. Hän on sopiva…-…Tiedän sen, mutta olen siltikin huolissani hiukan, Lailah sanoo hiljaa.-Kaikki on epävarmaa sekä mitään ei ole hakattu mihinkään, ukko sanoo lohduttavasti.-Tiedän sen kyllä, mutta olen huolissani, jos Momo saa tietää tai mitä hän tekee sen jälkeen, Lailah myöntää lopulta hiljaa.-Hmm… Ei hän ole sinua jättämässä, vaikka mitä heitetään teidän eteenne. Kyllä te voitatte vaistonkäymiset, ukko sanoo ja hymyilee kuin tietäisi asiat pitkällekin tulevaisuuteen.-Jos sanot niin, Lailah sanoo ja ukko vain nyökkää ystävällisesti ja sanoo:-Kyllä, usko siihen vain Lailah. Sinä ja nuori neiti Momo olette toistenne vastakohdat.Lailah hymyilee sitten taas iloisesti ja pitää ukon sanat tallessa. Kun lopulta tulen takaisin kierrokselta ja kannan jotakin pieniä askartelujuttuja. Joita olin löytänyt jotain hyllyltä sekä joitakin korvakorujen runkoja. Joita haluan muuttaa hiukan ennen kuin annan ne jollekin. Ukko hymyilee tyytyväisenä ja sanoo:-Saat ne lahjaksi tällä kertaa, kun olet täällä ensimmäistä kertaa ja tuot iloa Lailahille.-Hei! Lailah huudahtaa, mutta hihitän hiukan toisen kustannuksella.Ukko pakkaa sitten tavarat pieneen paperipussiin ja otan sen, kun sitten kiitämme ukkoa. Ja Lailah vie meidät jonkin kojun luokse, josta voi ostaa jotain ruokaa. Otamme jotain siitä sekä menemme sitten syömään pöydän ääreen, joka on sopivassa paikassa. Jottei siihen kaikki pysty katsomaan suoraan kohti. Hymyilen Lailahille, joka nyökkää ja maistan sitten ruokaa. Lailah ottaa myös suupalan ja hymyilen täysin iloisesti, sillä ruoka maistuu hyvälle. Lailah myhäilee tyytyväisen näköisenä. Lopulta muutaman tunnin päästä menimme takaisin kotiin. Tulimme rakennukselle ja menimme sisälle, jossa Lailah sitten johdattaa minut suoraan huoneensa. Sillä olin alkanut väsyä ja haukottelin välillä, Lailah ohjaa minut lempeästi sänkyä kohti. Jossa hän riisuu ja vaihtaa yöpaidan päälleni ja lopulta peittelee minut sänkyyn. Jossa nukahdan melkein saman tien, sillä olin väsynyt, mutta tyytyväinen päivän seikkailuun. Lailah katselee hetken ajan vierestä, kun sitten kirjoittaa lapun. Jonka jättää näkyvälle paikalle, sillä häntä ei vielä väsyttänyt ja hänen pitää hoitaa pari asiaa vielä toimiston puolella. Olin jo syvässä unessa nopeasti, sekä näin mukavaa unta yllättäen kyllä. Pöydän päällä on saamani tavarat ukon kaupasta, jotka odottavat minua aamulla. Lailah meni toimistoon tekemään asioita vielä sekä lukemaan jotakin kirjaa, kun lopulta tunnin päästä meni itsekin nukkumaan. Ja laittaa lapun pois, kun menee sitten Momon viereen varovasti ja kaksikko nukkuu vierekkäin. Yö sujuu rauhallisesti. Samalla jossain päin rakennusta, joku valvoi yhä ja tämä kirjoittaa päiväkirjaan jotain kynttilän valossa. Ja istuu lattialla ja syö jotain pientä kirjottamisen ohella. Kun hänen hiuksensa on letiltä auki ja kirjoitteli päivän tapahtumia, kun sitten hymyilee iloisesti ja varsinkin kirjoitti jotain Momosta ja Lailahista…

----- CHAPTER BREAK -----

Aamulla, auringon noustaessa jo, rakennuksessa käy kova kuhina. Sillä jotkut olivat nousseet jo aikaisemmin hoitamaan askareitaan. Lailah on myös noussut ja jättänyt lapun Momolle, joka nukkuu vielä, kun Lailah menee sitten tekemään jotain ja keskustelemaan asioista Mitsukin kanssa. Kun lopulta tunnin päästä Momo heräsi siihen, kun keittiöpiika tulee herättelemään ja näytin ihan variksenpelättimeltä. Sekä olin yhä unen pöpperössä, kun keittiöpiikaa vain hymyilee ja pyörittää päätänsä hiukan. Kun hän antaa sitten aamiaisen ja ottaa joitakin vaatettani esiin valmiiksi ja sanoo:-Huomenta Momo!-Mmh, huoment… mutisen ja lähinnä nojasin käteeni, joka nojaa polveani vasten.Kun sitten saan lopulta sen verran ajatuksia hereille, että pystyin syömään lopulta aamupalan. Keittiöpiika pyöri ympäri, kun hän puhdisti samalla jotain ja odottaa sitten, että milloin olen valmiina. Hän hymyilee tyytyväisen näköisenä ja sanoo:-Taisi maistua?-Kyllä, se oli mukavaa, vastaan ja katson keittiöpiikaa. Tämä ottaa sitten tarjottimen pois, kun olin saanut syötyä. Ja ojentaa minulle sitten vaatteita, sekä puen suhteellisen samanlaisen asun kuten eilenkin ja keittiöpiika arvioi hetken ajan, kunnes sitten korjaa hiukan asustetta. Ja lopulta nyökkää hyväksyen ja katson häntä kiitollisena. Keittiöpiika menee huoneen ovelle tarjottimen kanssa, kun sitten kääntyy vielä ympäri ja katsoo kohti Momoa. Joka on nyt mennyt seisomaan pöydän luokse, jossa on hänen eilisensä ostokset. Keittiöpiika katsoo vielä hetken ajan Momoa, kun sitten pudistaa päätänsä ja lähtee pois. Olin jo vaipunut ajatuksiini ja kaatanut pussin sisällön pöydälle ja tutkin ostoksiani, kun sitten otin jostain saksen tapaiset ja leikkasin narua pätkiksi. Kun otin esiin seuraavaksi korvakorun osia ja itse rungon. Katson sitä valoa vasten, kun alan sitten tekemään toisenlaista korvakorua siitä. Kun samalla laitan siinä valmiiseen roikkuvaan helmeen jotain ja tein sitä yhä, kun keittiöpiika tuli paikalle. Tämä huomaa, että Momo on keskittynyt paljonkin johonkin ja kulkee hitaasti Momon selän taakse. Ja katsoo, mitä tämä on tekemässä ja huomaa, että valmiina on jonkinlaisen korvakorun alku. Hän katsoo olkani ylitse, sillä oli aistinut hänen tulevan paikalle, kun oli tarpeeksi lähellä.-Se on lahja, sanon ja säikäytin keittiöpiikaa samalla hiukan.Sillä tämä oli uskonut, etten huomaisi häntä. Mutta hymyilen hänelle rauhoittavasti ja pahoittelin, että säikäytin häntä. Keittiöpiika hymyilee sitten takaisin ja kysyy:-Kenelle se on?-Se on salaisuus, vastaan, vaikka keittiöpiialla on aavistus kenelle se voisi olla.Lasken sitten tekemisen alas ja käännyn kohti keittiöpiikaa, joka hymyilee minulle ja kysyn:-Mitä sinä täällä?-Se on jo iltapäivän alussa, keittiöpiika vastaa.Tuijotan hetken ajan toista, kunnes tajusin, että olin ohittanut ainakin jonkin ruuan.-Onko Lailah vihainen? kysyn ja mietin, olinko ohittanut jotain muutakin.-Ei hän ole, hän on kaupungissa hoitamassa tärkeitä hankintoja sekä hän pyysi minua pitämään sinulle seuraa sekä muistuttamaan ajastaan, keittiöpiikaa vastaa.-Kiitos, sanon ja hymyilen hänelle säteilevästi.Tämä nyökkää ja ottaa sitten korin esiin ja siinä on jotakin leivonnaisia ja pientä muuta purtavaa, sekä juotavaa.-Otin silti vapauden tuoda jotain sinulle syötävää, keittiöpiika sanoo ja laskee korin pöydälle viereeni.Katson sitten korin sisältöä ja otan niitä kaikkia ruokia pois sieltä ja katson sitten keittiöpiikaa ja kysyn häneltä:-Jäätkö tänne?-Minun täytyy hoitaa yksi asia vielä, mutta voin sen jälkeen tulla. Ei siinä kauan mene, tämä vastaa ja myönnyn tähän.Keittiöpiika lähtee sitten tekemään jotain asiaansa, ja sillä välin laitoin hänellekin lasin paikoilleen. Ja otin itselleni hiukan juotavaa sekä jonkun leivonnaisen käteeni ja maistoin sitä. Se maistuu hyvälle, kun haukkasin palan siitä ja join juotavaa. Samalla keittiöpiika on mennyt pihalle ja jonnekin kauimmaiseen nurkkaan. Jossa hän sitten menee suojan läpi jokseenkin helposti ja kävelee pienen matkan jonkun parin talon taakse. Hänen päällänsä on viitta, jottei häntä ihan heti tunnista, jos ei tule aivan lähelle. Kun lopulta odottaa varjoisella kujalla jotakuta, joku tuleekin siihen hetken päästä ja tämä katsoo keittiöpiikaa. Mutta tulee aivan viereen seinustalle ja kysyy:-Onko se totta, että nuorempi sisarus elää yhä? Sekä hän on täällä?-On ja hän elelee täällä, keittiöpiika vastaa ja jättää jostain syystä mainitsematta, että missä tarkalleen Momo sijaitsee.-Hmm… Eli hän selvisi niistä kaikista vammoista huolimatta. Hän on todellakin jotakin, tuntematon sanoo.-Voi se noinkin ilmaista, keittiöpiika vain sanoo ja katsoo tuntematonta.-Pfft, älähän nyt, ethän sinä edes tunne mitään häntä kohtaa. Sinut on koulutettu tähän, tuntematon sanoo.-… keittiöpiika on hiljaa, mutta hän vain tuijottaa tuntematonta jokseenkin pahasti, vaikkei tämä näe sitä.-Sekä nuorempi sisarus saadaan vielä kiinni ja sitten herramme voikin aloittaa viimeisen vaiheen suunnitelmasta. Ja tämäkin paikka muuttuu meille enemmän suotumaisemmaksi, tuntematon sanoo.-Hmm… keittiöpiika vain sanoo ja epäilee, että olisikohan noin. Pinnan alla voi aina kuplia, vaikka mitä tapahtuisi.-Sinähän olet nähnyt, kuinka herramme pystyy tekemään sekä vanhempi sisarus on paljon hyödyllisempi meille. Sillä hänen suuren piilotetun maagisten voimien takia, tuntematon sanoo.-Olet aika toiveikas, että kaikki menisi suunnitelman mukaan, keittiöpiika sanoo ja katselee tuntematonta, jolla on hiukan iso ego.Tuntematon vain naurahtaa ja sanoo:-He näkevät vielä sen sekä meidän sukulaiskansamme näkee sen.Keittiöpiika katsoo sitten kujan seinää ja sitten taas tuntematonta, joka ei edes huomaa, ettei keittiöpiika ole samaa mieltä hänen kanssansa kaikesta.-Sekä eihän sinun tarvitse pian enää leikkiä pitävääsi heistä, tuntematon sanoo ja nauroi kunnolla tähän kuin olisi heittänyt vitsin.Keittiöpiika vain nosti kulmiansa ja sanoo:-Kuka sanoo, etten nauttisi työstäni toisin kuin sinä? Jolla on yhtä iso ego kuin parilla tuntemallani tyypillä.Tuntematon vain nauroi tälle lausumalle ja läimäytti keittiöpiian selkää ja sanoo:-Älähän nyt, et sinä voi pitää nuoremmasta sisaruksesta tai täällä olosta. Keittiöpiika vain siirtää tuntemattoman käden pois olkapäältään, johon tämä oli laittanut sen.-Etkä sinä tunne minua, keittiöpiika sanoo.-Totta, mutta meillä molemmilla tehtävä meneillään sekä pian voit sitten olla herramme kanssa. Hän kuulemma aikoo ylentää sinut tai jotain sellaista, tuntematon sanoo ja nauroi hyvätahtoisesti tälle sekä uskoi, että keittiöpiika olisi riemuissaan.Keittiöpiika vain katsoo tuntematonta rauhallisesti, vaikkei tuntematon välittänyt tästä. Hän vain kohottaa olkapäitään ja sanoo sitten:-Pidähän hauskaa nyt ja sitten lopulta voit lähteä täältä roskasakin luota pois.-… keittiöpiika ei sanonut mitään, vaikka katsoikin hiukan pahasti tuntematonta.Tuntematon vain nauroi taas ja lopulta huomaa, että oli liian kauan ollut siinä ja sanoo:-Lähdetään hoitamaan asioitamme, jotta voimme sitten molemmat palata herramme luokse.-Hyvää päivänjatkoa, keittiöpiika vain sanoo ja katselee, kun tuntematon lähtee poispäin.Tuntematon livahti helposti takaisin kadun puolelle, kun taas keittiöpiika mutisee itsekseen:-Hmph, hän ei yhtään näe mitään… Sekä en pidä siitä herrastamme yhtään sen enempää, minulla on omia suunnitelmia nuorempaa sisarusta varten… Keittiöpiika kääntyy ympäri ja vetää viittaa tiukemmin itsensä ympärilleen ja katoaa paikalta helposti. Kun sitten palaa takaisin samaisesta kohdasta, mistä olikin lähtenyt pois. Ja huomaa takaisin sisään tullessaan, että aikaa olikin mennyt juuri sopivasti. Menee sitten Lailahin huoneeseen hiljaa, jossa huomaa, että Momo on jatkamassa hommaa taas. Ja pöydän toisessa päädyssä, jossa on puhdasta, on katettu lasi keittiöpiika varten. Hän sitten astuu sisään ja tervehtii Momoa. Nostan pääni ylös ja katson kohti keittiöpiikaa ja viittoan häntä tulemaan pöydän ääreen.-Odotin sinun tulevan takaisin. Säin muutaman leivoksen sekä join hiukan juotavaa, hain myös lisää sitä, sanon hänelle.Keittiöpiika tulee pöydän ääreen ja istahtaa tuolilleen ja katselee, mitä Momo tekee ja huomaa, että todellakin leivoksia on vielä jäljellä ja ottaa sitten yhden itselleen sekä juotavaa pikkasen. Ja alkaa sitten syömään sitä ja kyselee hiukan, mitä olen tehnyt. Johon sitten vastailen innokkaasti ja näytän hänelle, mitä olen tehnyt. Näytin korvakorujen alkua ja selitin jotain ympäripyöreästi helmistä, jotka ovat toisissa osissa korvakoruja. Keittiöpiikaa kuuntelee todellakin mielenkiintoisena ja katselee, miten käsittelen niitä varovasti ja samalla syön jotain. Keittiöpiika mutustaa leivonnaista ja kysyy:-Momo-neiti, mitä sinä haluat tehdä tulevaisuudessa?-Sen lisäksi, että saan sisareni takaisin? Viettää aikaa Lailahin kanssa ja varmaan saan kestää muitakin siinä sivussa ja pelastaa kotikylämme, vastaan ja katson keittiöpiikaa, jonka kasvoilta en voi lukea, mitä hän ajaa takaa.-Aiotko sinä taistella sisaresi ja kotikyläsi ottajaa vastaan? Keittiöpiika kysyy täysin uteliaasti ja Momo ei huomaa mitään outoa siinä.-Hmm… Kyllä, lopulta. Sisareni täytyy pelastaa ensin tai saada hänet kauemmas isämme luota, vastaan ja katson keittiöpiikaa kohti.-…Onko isänne hullu? Keittiöpiika kysyy.-On, hän ei ole koskaan välittänyt meistä missään määrin, ja hän haluaa kaikesta vain rahaa sekä voimaa, paljon voimaa. Hän on jo saanut enemmän voimaa itseensä. Sisareni on syntynyt isolla määrällä maagisilla voimilla, joita on käyttänyt välillä, vastaan ja puhdistan jotain korvakoru askartelun kohdassa. Keittiöpiika katselee Momoa ja miettii sitten jotain, kun kysyy:-Miten sinun haavoittumisesi? Olit huonossa kunnossa ja vielä välillä huomaan, että kätesi tärisee välillä.-Suurin osa on parantunut jo, mutta yritän harjoitella käsiäni ja muutenkin koko kehoani. Tarvitsen palauttaa taitojani muutenkin takaisin pienen tauon jälkeen, älä siitä huolehdi. Se katoaa kyllä ajan kanssa, vastaan iloisesti ja lisään:-Ainoa ongelma on jossain tasolla sieluni… Siihen voi olla yksi keino palauttaa sitä, mutta en ole varma…Mutisen lopun lauseesta itsekseni ja keittiöpiika ei kuule sitä. Ja hän katsoo vain Momoa, kun lopulta päättää jotain ja ottaa toisen leivonnaisen ja molemmat ovat sitten hiljaa jokusen aikaa. Kun keittiöpiika seuraa Momon tekemistä ja lopulta he juttelevat jostain sieltä täältä asioista. Lopulta pitkälle illan puolelle Momo saa vihdoin korvakorut tehtyään ja hymyilee keittiöpiialle, joka taputtaa innostuneesti.-Vihdoin ne ovat valmiita, sanon.-Ne ovat kauniit, keittiöpiika sanoo ja ihastelee todellakin korvakoruja.-Kiitos seurasta, sanon ja hymyilen ystävällisesti toiselle.Keittiöpiika on hämmentynyt hetken ajan kiitoksesta, mutta hymyilee sitten nopeasti iloisesti siitä, että on voinut olla juttuseurana.-Mihinköhän pakkaisin nämä sitten? Mietin ääneen ja katson korvakoruja.Niissä oleva maaginen helmi suojaa kantajaansa ja tiedän, että Lailah tarvitsee niitä vielä. Joten kaksikko päätyi miettimään hyvää tapaa pakata korvakorut. Kunnes keittiöpiika keksi, että voin laittaa ne pieneen laatikkoon ja antaa sen sitten Lailahille. Olin sama mieltä tästä ideasta ja keittiöpiika tietää myös, mistä niitä saa. Sekä lähti hakemaan sellaista aika pian, jotta voin saada lahjan kokonaan valmiiksi ennen kuin Lailah tulee. Keittiöpiika tulee pian takaisin pienen laatikon kanssa, joka on kuin tehty korvakoruille. Ja asentaa ne sinne varovasti ja suljen sitten kannen ja laitan nauhan sen ympärille. Molemmat päätyvät ihastelemaan laatikkoa ja katson iloisesti keittiöpiikaa.-Nyt ovat täydellisesti, sanon ja mietin ääneen:-Missähän kohtaa antaisin ne Lailahille?-Kun hän tulee takaisin? Keittiöpiika ehdottaa.-Ei ihan välttämättä, varsinkin jos hän tulee jostain takaisin ja se ei ole mennyt hyvin, sanon.-Totta, keittiöpiika sanoo. Kaksikko päätyi miettimään ideoita, kunnes lopulta keksin ja sanon:-Mitä jos annan ne jonkun illan päätteeksi hänelle? Kun minulla ja hänellä on ollut mukava ilta?-Lahja kuten onnistujien treffien jälkeen, keittiöpiika sanoo ja nyökkää tällä idealle.-Se voisi toimia myös.-Teen sillain sitten, sanon ja piilotan sitten pienen laatikon omalle puolelle huonetta ja laitan sen lattialankkujen alle. Jossa säilytän muutakin tavaraa, piilon keittiöpiika näkee.Mutta hän ei sano mitään siitä ja tietää, että on vanha piilottaa jotain tärkeää tai jotain muuta. Lopulta katson ikkunasta pihalle ja huomaan, että aurinko on lähes laskenut ja katson keittiöpiikaa.-Eikö Lailah ole vielä palannut? kysyn lievästi jo ihmeissään, sillä olen tottunut, että hän palaa kuitenkin ennen auringon laskua.Keittiöpiika ei näyttänyt sitä kunnolla, mutta hän alkoi olemaan huolissaan jo alkuillan kohdasta. Sillä Lailah oli tullut takaisin kaikesta huolimatta ja katsomme sitten toisiamme ja mietimme, mitä voisimme tehdä. Vai odotammeko hänen paluutansa vielä hetken ajan. Lopulta päädyimme siihen, että voisimme lähteä etsimään häntä siitä kaupungin osasta, joka on Lailahin aluetta. Menemme sitten alakertaan ja matkan varrella törmäsimme lähes Mitsukiin, joka tuli paikalle ja sanoo lievästi hätääntyneenä:-Oletteko nähneet Lailahia vielä? Hän ei ole ennen ollut näin myöhään poissa varsinkaan nyt, jos ei ole ollut mitään syytä.-Emme ole, huomasimme saman, sanon ja keittiöpiika nyökkää vierelläni.Mitsuki miettii jotain hetken ajan, kunnes sitten pyytää paria naista katsomaan rakennuksen ympärille sekä etsimään lähipaikoista turvalliselta alueelta. Ja Mitsuki ottaa minut ja keittiöpiian yllättäen kyllä mukaansa, ja me menemme kohti kaupungin osaa, joka kuuluu Lailahin alueeseen. -Me palataan kaikki takaisin viimeistään ennen seuraavaa aamua, koska muuten meillä on iso ongelma edessä. Ja tarkoitan isoa ja vakavasti. Otan Momon ja keittiöpiian mukaani tutkimaan Lailahin aluetta kaupungissa ja kysymme kaikilta tutuilta, Mitsuki kertoo ja muut nyökkäävät ja sanovat ”kyllä, neiti”.Lopulta kaikki määrätyt lähtevät omiin paikkoihin ja minä seuraan Mitsukia keittiöpiian kanssa. Mitsuki jätti kaikki muut rakennukseen ja etsimään rakennuksen lähipaikoista ja jopa pihalta. Menemme kolmistaan sitten kyseiselle alueelle ja mietimme, jos aloittaisimme kyselyn Ukon Kaupasta.

----- CHAPTER BREAK -----

Samaisen päivän aamuna ennen päivän iltaa, Lailahin näkökulmasta. Lailah heräilee ja katselee Momoa, joka nukkuu söpösti hänen vieressään sängyssään. Lailah nousee istumaan ja peitto valuu alaspäin samalla, kun hän sitten katsoo tarkemmin Momoa. Ja vetää peittoa tälle hiukan parempaan asentoon ja nousee itse sitten kokonaan ylös. Ja seisoo sängyn reunan vieressä, kun venyttelee ja haukottelee hiljaa. Pukee päällensä ja katsoo Momoa, kun antaa sitten nopean suukon tämän otsalle hellästi. Ja lähtee huoneesta pois hiljaa, kun kulkee sitten keittiön kautta hakemassa jotain aamupalaa.-Huomenta Lailah, keittiöpiika sanoo ja tulee vastaan keittiössä.Lailah hätkähti hiukan keittiöpiikaa, sillä tämä oli tullut yllättävän hiljaa paikalle. Mutta Lailah viittoaa toista naista sitten seuraamaan ja molemmat menevät pöydän ääreen. Jossa Lailah ottaa jotain pikku syötävää ja sanoo:-Katso Momon perään tänään, yritän tulla ajoissa takaisin tänään. Mutta minun täytyy hoitaa yksi asia,-Eli pidän seuraa Momolle ja varmistan, että hän syö jotain päivän aikana? Keittiöpiikaa kysyy.-Kyllä, saat hyvän palkan siitä, Lailah sanoo ja hymyilee.Keittiöpiikaa katselee Lailahia ja lopulta sanoo hymyillen itsekin:-Teen sen ja tekisin muutenkin…Lailah hymyilee enemmän ja antaa sitten joitakin lappuja toiselle naiselle ja saa syötyään nopean aamupalansa ja sanoo vielä:-Tämä asiani täytyy hoitaa tänään viimeistään, sillä jotain levottomuutta levinnyt tännekin asti tai sitten se uusi uhka on levinnyt paljon laajemmalle.Keittiöpiika vain nyökkää ja katsoo Lailahin menoa ja toivottaa tälle onnea. Ja alkaa sitten valmistaa Momolle aamupalaa. Lailah kävelee rakennusta ulos, kun menee portille ja nyökkää vartijoille. Jotka tervehtivät takaisin ja toivottavat hyvät huomenet ja Lailah kävelee sitten alueensa toiselle puolelle. Hän katselee ympärilleen välillä, mutta suurin osa kaupoista tai paikoista ei ole vielä auki. Vaikka jotkut ovat tulleet jo paikalle availemaan niitä ja valmistumaan päivän töihin. Lailah hymyilee tyytyväisen näköisenä, kun lopulta kävelee koko alueensa läpi ja tarkastaa paikat. Hän on myös huolissaan jostain asiasta, mutta asia ei tule häneen mieleen kunnolla. Lailah kävelee rakennuksien ohitse, jotka toimivat varastoina suurimmaksi osaksi, tosin siellä sijaitsee myös muutama piilo baaria. Jonka Lailah tietää ja on tehnyt paikkojen omistajille selväksi, että hänen täytyy noudattaa Lailahin sääntöjä. Jos piilo baarien omistajat haluavat toimia hänen alueellaan, yllättäen kyllä baarien omistajat olivat hyväksyneet säännöt ja olivat ollut myös jokseenkin helpottuneita niistä myös. Lailah kävelee kierrostaan varastojen alueella ja pääsee kierroksen melkein puoleen väliin, kun joku tulee yllättäen hänen luokseen. Lailah katselee tulijaa, joka pysähtyy hänen eteensä ja näkee, että tällä on rikkinäiset vaatteet ja kengät oli oudot sekä huppu peitti osittain kasvot varjoon.-Aah! Lailah sanoo ja katselee samalla tulijaa.-Anteeksi säikyttämisestäsi, tulija sanoo pahoitellen ja jatkaa:-Ei ollut tarkoitus tulla liian nopeasti eteesi.Lailah nyökkää ja katsoo silti tulijaa tarkasti, jokin syvällä hänen mielessään huutaa varoitusta tästä tulijasta. Mutta ei saa siitä kiinni ja päättää laittaa ajatukset syrjään joksikin aikaan.-Ei hätää, ei ehtinyt tapahtumaan mitään vakavaa, mutta kuka olet? Sekä olet minun alueellani, jossa ei ulkopuolisia saa olla, Lailah sanoo.-Olen pahoillani siitä, mutta siinä tapauksessa etsin juuri sinua. Sillä tarvitsen suojapaikan hetkeksi, tulija sanoo.Lailah katsoo tulijaa nopeasti päästä varpaisiin tarkemmin ja kysyy:-Onko sinulla ongelmia jonkun kanssa? Ja mistä tulet? Jotta tiedän, mihin pitää varautua.-Aah, kyllä. Minun entinen mestarini etsii minua ja tämä on ainoa paikka, josta hän ei varmaan lyödä minua tai uskalla tulla etsimään, tulija vastaa.Lailah katselee tulijaa tarkasti ja miettii, puhuiko tämä totta vai ei, sekä Lailah ei ole kuullut mitään tarinoita tällä hetkellä. Mutta laittaa sen syrjään, sillä tulija tarvitsee ainakin yöpymispaikan.-Hyvä on, voit tulla mukaan, Lailah nyökkää ja sanoo lopulta. Vaikka yhä jossain syvässä mielen sopukoissa, Lailah epäilee siltikin uutta tulijaa. Tämä pieni epäilys auttaa Lailahia vielä myöhemmin, vaikkei hän sitä heti tajuisikaan. Lopulta Lailah viittoilee tulijaa seuraamaan, joka seuraakin heti perässään. Kun Lailah kertoilee jotain yleistietoja, miten hän alueellaan toimitaan ja mihin saa mennä ja mitä ei saa tehdä. Ja missä paikoissa on ehdottomasti kielletty meneminen, tulija kuuntelee tiedot tarkasti. Kaksikko kävelee takaisin päin varastojen ohitse, kun yllättäen puolessa välissä matkaa yllättäen joku tai jotkut saavat yllätettyään Lailahin ja myös tulijan. Ja löivät tajun kankaalla molemmilta. Joku tai jotkut ottivat kaksikon mukaansa ja kantoivat toiselle puolelle koko kaupunkia, jossa on tyhjillään paljon taloja. Joissa ei paljon käy väkeä enää, sillä taloista kerrotaan tarinoitaan. Lailah tulee tajuihinsa siellä ja huomaa, että tulija on myös siellä hänen vierellään. Mutta tulija on yhä tajuton, kun sitten Lailah katselee ympärilleen, mitä siinä pystyi katsomaan. Kun ymmärtää, että hänen kätensä on sidottu ja katselee enemmän huonetta ja huomaa sitten heidän isäntänsä. Joka seisoo vähän matkan päässä huoneen oviaukollaan ja katselee kaksikkoa. Hän kävelee sitten huoneeseen kunnolla ja huomaa Lailahin heränneen ja hymyilee aivan liian ystävällisesti.Päivä on tässä kohtaa jo kääntynyt keskipäivään yli hiukan, Lailah tajuaa, että hän ollut tajuttomana jokusen aikaa sekä hän ei ole varma, missä päin kaupunkia he ovat tällä hetkellä. Sillä hänen alueellaan ei ainakaan ole näitä tyhjiä taloja. -Aah, olet hereillä, isäntä sanoo.-… Lailah tuijottaa hiljaisesti isäntää, joka vain jatkaa sitä liian ystävällistä hymyilyä.-Sinun kaverisi ei ole vielä hereillä, mutta ei se haittaa, koska asiani koskee sinua Lailah, isäntä sanoo.Lailah kohottaa kulmakarvojansa ja kysyy:-Mitä te haluatte minusta?-Oo, hyvä. Olet puheliaalla tuulella, haluamme sen esineen, joka kertoo missä Tuntematon Aarre sijaitsee, isäntä vastaa.-En tiedä siitä esineestä mitään enää, se on varmaan tuhoutunut, Lailah sanoo.-Äärh, sinulle se annettiin viimeksi, isäntä sanoo.-En tiedä todellakaan siitä esineestä mitään, en saanut mitään esinettä. Käy itse katsomassa, onko se yhä ehjänä jossain, Lailah sanoo.-Mahdotonta, miten sellainen esine voisi tuhoutua? Isäntä sanoo.-Mistä minä voin sen tietää? Lailah sanoo.-Kyllä sinulla on varmaan tietoaja saatu siitä ennen kuin esine tuhoutui?-Ei ole, se ei reagoinut mitenkään minuun. Sitä yritettiin antaa väärälle henkilölle, silloin näin sen viimeisen kerran.-Se on mahdotonta! Sinä olet sen suvun jälkeläinen, sinulla pitäisi olla voimia lukea sitä esinettä! Jolloin sinulle olisi pitänyt jäädä jotain päähäsi siitä ja tietoja Tuntemattomasta Aarteesta!-Ei ollut eikä jäänyt, Lailah sanoo.Isäntä tuijottaa Lailahia ja ei näyttänyt ensin edes uskovan, kun sitten tulikin toisiin ajatuksiin ja saattoikin uskoa Lailahia. -Hyvä on, saatat puhua totta. Joten aistitko edes Tuntematonta Aarretta? Tai jotain siihen liittyviä paikkoja? Isäntä kysyy sen sijaan.-En, minulla ei ole mitään sitä taitoa. Sukuni piti minua lähinnä hyödyttömänä, Lailah vastaa.Isäntä katsoo Lailahia ja mutisee omiaan. Tämän keskustelun aikana tulija tulee tajuihinsa ja hieroo päätänsä hiukan, miten nyt pystyi siihen kädet sidottuina. Isäntä huomaa, kun tulija tuli tajuihinsa ja kysyy:-Sinä! Tuntematon, pystytkö sinä aistimaan aarteita? Tai niiden sijainteja tai paikkoja?-Mitä? En… tulija vastaa ja katsoo isäntää hämmentyneenä.Isäntä mutisee jotain omiaan taas ja kysyy:-Miksi tämä toinen otettiin mukaan?Isäntä katselee toisella puolella huonetta seisovia tyyppejä, jotka lähinnä levittivät käsiänsä ja isäntä mutisee jotain huonoista työntekijöistään.-Ei siitä enempää, asia käsitellään myöhemmin. Mutta nyt Lailah, mitä tiedät Tuntemattomasta Aarteesta itse? Kai siitä on jotain tarinoita kerrottu sinulle, isäntä kysyy.-Vähemmän kuin sinä, eivät he kertoneet minulle kaikkia legendoja siitä, Lailah vastaa. Ennen kuin isäntä ehti kyselemään tarkemmin edes pieniä tarinapätkiä, niin joku tuntematon tulee paikalle. Tuntematon asteli hymyilleen niiden työntekijöiden taakse ja tappoi heidät siihen nopeasti. Veri värjäsi lattian siitä kohtia, mihin työntekijät kuolivat ja tuntematon katselee sitten muita huoneessa olijoita. Jotka ovat yhä elossa eli Lailah, tulijaa ja isäntää. Kolmikko katsoo kohti tuntematonta, joka vain hymyilee yhä ja sanoo:-Kas kas, se olikin helppoa hommaa.-Ääh, nyt, saa etsiä uusia yhtä tyhmiä työntekijöitä, isäntä valittaa.-Älähän nyt, et sinä olisi kuitenkaan halunnut antaa heidän tietää tai viedä mukanasi. He ovat sitä paitsi jo tappajia jo täälläpäin, niin hyvinhän tässä kävi, tuntematon sanoo.-Tapat silti heidät liian pian Leo, isäntä sanoo.Leo katselee oudosti isäntää ja sanoo:-Mitä olen sanonut sinulle siitä, että käytät lempinimeäni? Sinulla ei ole sitä oikeutta.Isäntä vain tuhahtaa tähän ja sanoo:-Saimme silti Lailahin ja tuo toinen tuli mukana vahingossaan.Leo katsoo Lailahia ja jokseenkin Lailah huomaa tämän katsovan tarkasti, mutta ei sano mitään. Sen sijaan Leo katsoo isäntää taas ja kysyy:-Saitko tietää Tuntemattomasta Aarteesta mitään?-Hmph, en vielä. Nähtävästi Lailah ei ole se, jota etsimme, mutta hänen sukuaan ei ole enää tai he ovat kadonneet, isäntä vastaa.Leo katselee Lailahia taas ja sanoo mietteliäänä:-Voi ollakin niin, kyllä uskon, että joku on elossa yhä Lailahin suvusta. Se esine ei reagoinut sinuun?-Ei, Lailah vastaa.Leo nyökkää ja antaa asian olla siltä erää ja katselee sitten tulijaa ja kysyy tältä:-Mitkä ovat sinun taitojasi?-Hmm, ne ovat yleistietoja, tulija vastaa ja hän on myös rauhoittunut keskustelun aikana. Leo nyökkää ja katsoo isäntää taas ja sanoo:-Emme voi kauan pitää Lailahia  täällä ennen kuin häntä aletaan etsimään kunnolla ja koko kaupunki käydään läpi.-Tiedän sen, mutta ehkä hän voisi kertoa, missä olisi mahdollisesti joku, joka voisi kertoa ainakin aarteen sijainnin, isäntä sanoo ja yllättäen alkoi käyttämään päätänsä.-Hmm, totta, mutta minä hoidan kysymykset, sinä et osaa välillä kysellä kauniisti, Leo sanoo.Isäntä tuhahtaa tähän ja mutisee jotain rumaa. Mutta nyökkää Leolle ja antaa tälle luvan kysellä. Leo kävelee lähemmäs kaksikkoa ja kumartuu Lailahin eteen, että olisi vähemmän uhkaava.-Tuntemattoman Aarteen tietäjät/aarteiden etsijät, tiedätkö ketään tällaista? Ja mistä heidät löydettäisiin? Leo kysyy rauhallisesti.-Kysyt hankalia, Lailah vastaa ensin ja katselee Leota ja vaipuu hiljaisuuteen.Leo odotti hetken ajan ja mietti, jäikö Lailah jonnekin ajatuksiinsa ja meinasi kysyä jotain uudestaan. Kun Lailah sitten jatkaa:-Muut suvustani tietää, kuten olet varmaan jo tietoinen. Sekä minulla ei ole mitään hajua, kuka on seuraava Tuntemattoman Aarteen suojelija/tietäjä. Ja loput tietäjät ovat joko kuolleita tai kadonneita. Kuten jo mainitsin, niin perheeni ei ole paljon pitänyt minusta. Leo nyökkää, sillä hän oli jo tätä epäillytkin, kun oli nähnyt Lailahin heti alussa. Leo vaipuu omiin ajatuksiinsa, kun samalla tulija nousee istumaan Lailahin viereen. Jotenkin kannustaa hiljaa Lailahia, vaikka Lailah ei vieläkään sisäisesti luota tähän, mutta antaa tämän siltikin nojata.-Hmm, emme saa heistä enempää mitään tietoa irti, joten päästetään heidät vapaaksi illalla, jotta ehdimme pois alta, Leo sanoo.Isäntä mutisee omiaan, mutta Leolla on isompi vaikutusvalta kuin isännällä. Kaksikko tuo sitten ruokaa ja vettä Lailahille ja tulijalle. Ja irrottaa näiden käsistään siteet, jotta he voivat syödä. Lailah ei huomannut, kuinka Leo katselee häntä mietteliäästi ja miettii: ”Hän ei onneksi tunnistanut minua, mutta se on myös hyvä asia. Muuten olisi voinut tulla ongelmia, vaikkakin haluaisin tietää paremmin, miten hänellä menee. Ja auttaa häntä paljon suoremmin…” Leo vaipuu enemmän omiin ajatuksiinsa ja johonkin muistojen saloihin.Isäntä seuraa, kuinka Lailah ja tulija syövät ja juovat vettä. Kun samalla alkaa valmistumaan lähtemään, sillä hän oli pakannut tavaroitaan valmiiksi. Samalla kun Leo oli kysellyt asioita ja muutenkin keskustellut. Heidän täytyisi löytää joku Lailahin sukulaisista, joka voi olla helppo tai vaikea tehtävä. Lailah saa lopulta syötyä kuin myös tulijakin, kun Leo havahtuu omista muistoistaan. Ja katselee näitä ja huomaa päivän kääntyneen jo myöhäiseen iltapäivään.-Meidän täytyy mennä kohta, Lailahia etsitään varmasti jo, Leo sanoo lopulta ja isäntä nyökkää tälle. Todellakin samaan aikaan Ukon kaupasta lähtee etsijä kolmikko, jotka katsoivat paikkoja läpi, missä Lailah mahdollisesti käynyt. Kun hän on tarkistanut paikkojaan ennen meitä.-Mihin hän on voinut mennä tässä ajassa? Mitsuki miettii ääneen, kun kolmikko pysähtyy tauolleen.Katselen ympärilleni ja mietin, jos aistisin häntä jostain suunnasta.-Uskotko, että onko häntä siepattu jonnekin tästä? Keittiöpiika kysyy.-Hmm… Voi olla, koska häntä ei näy missään täälläkään. Ongelmana tulee se, että mistä löydämme hänet nopeasti, Mitsuki vastaa ja on saanut raportteja muiltakin näiden tuntien aikana.Etteivät he nähneet Lailahia sitten kierroksensa jälkeen ja viimein joku pystyi kertomaan, että hän oli mennyt tarkistamaan varastoaluetta. Jossa on piilobaareja jossain rakennuksissa. Mitsuki johdattaa sitten minua ja keittiöpiikaa sinne alueelle ja katselee ympärilleen.-Aistitko sitä täällä mitään Momo? Mitsuki kysyy.Katselen ympärilleni ja yritän aistia, missä Lailah olisi kulkenut viimeksi. Ja lopulta saan hetkeksi yhteyden ja osoitan kädelläni suuntaan. Menemme sinne ja Mitsuki katselee ympärilleen, kun näkee sitten, että jotkut olivat sittenkin siepanneet Lailahin ja jonkun muunkin? -Täällä on ollut joku muukin Lailahin lisäksi, että heidät molemmat on siepattu jonnekin, Mitsuki sanoo, kun hän kumartuu tutkimaan paremmin aluetta.-Se on varmasti tapahtunut jo tunteja sitten, keittiöpiika sanoo.-Se on, mutta uskon, että he ovat yhä elossakin, Mitsuki sanoo.-Tiedätkö sinä, mihin heidät olisi voitu viedä? Kysyn ja koitan aistia Lailahia.Havaitsen välillä ohuesti, missä Lailah olisi voinut kulkea. Mutta jokin outo sumu peittää sitä, aivan kuin joku yrittäisi saada Lailahia valtaansa.-Jotain muutakin outoa on tässä, sanon hiljaa ja keittiöpiika katselee Momoa kuten myös Mitsuki.-Mitä tarkoitat? Mitsuki kysyy.-Aistin sumuisesti Lailahin reittiä, aivan kuin joku yrittäisi valtaa häntä. Mutta se ei ole ne sieppaajat vaan joku muu, vastaan ja katselen ympärilleni.-Osaatko sanoa suunnilleen, mihin päin pitää mennä?-Joo, se on Lailahin alueen ulkopuolella, jossain tuolla toisella puolella kaupunkia, sanon ja osoitan kädelläni suuntaan. Mitsuki katselee sinne suuntaan ja huokaisee hiljaa, kun katselee oikeaan suuntaan.-Siellä on hylättyjä taloja, jotka eivät ole tällä hetkellä kenenkään aluetta. Ja se on todellakin toisella puolella koko tätä kaupunkia, Mitsuki sanoo ja hieroo leukaansa.Keittiöpiika katselee myös sinne suuntaan ja kysyy:-Menemmekö sinne?-Kyllä, pyydämme varmistumisen puolen väliin matkaan, siitä he ehtivät apuun vielä. Emme halua aiheuttaa mitään, Mitsuki vastaa.Nyökkään ja lähdemme sitten kohti hylättyjä taloja. Kävelyyn menee pari tuntia, sillä meidän piti varmistaa paikkoja. Sekä pariin kertaan piiloutua, sillä jotain outoja olentoja käveli meitä vastaan. Pystyn aistimaan osittain, missä Lailah menee nyt, kun tulimme lähemmäs hylättyjä talojen alueen rajaa.-Nämä ovat hylätty jo vuosia sitten, mutta täällä voi silti majailla joitakin, Mitsuki sanoo hiljaa ja menee edellä.Keittiöpiika kulkee vikana, kun minä taas kuljen keskellä. Ja välillä näytän suuntaan, vaikka se olikin vaikeata. Mutta pystyin siltikin suunnistamaan jotenkin oikeaan reittiin, kunnes tulimme joidenkin parien talojen luokse. Joiden edessä seisoo väkeä, Mitsuki pysäyttää meidät. Ja viittoaa olemaan hiljaa ja katsomme noita outoja olentoja. -Tämä tästä vielä puuttui, että noita on täällä, Mitsuki sanoo hiljaa ja viittoilee kulkemaan hiljaa talon takana.Menemme hänen perässään hiljaa talojen takana, kun tämä ohjaa kauemmas noista oudoista olennoista. Lopulta pääsemme ilman tappeluita tai muita hämminkiä niistä taloista kauemmas. Mitsuki huokaa helpotuksestaan, kunnes lopulta ohjaan meidät taas oikeaan suuntaan. Pääsemme vihdoin lähemmäs oikeata hylättyä taloa, edellisen talon kulman takana seisoimme. Päivä oli kääntynyt myöhään iltaan ja katsomme taloa ja pystyin nyt aistimaan Lailahin selvästi. Rypistän kulmiani hiukan ja sanon hiljaa:-Tämä talo se on… Mutta aistin jonkun toisenkin Lailahin kanssa, se on varmaan tuntematon. Jonka aistin silloin niiden varastojen luona…-Voi olla, Mitsuki sanoo yhtä hiljaa. Kyseisessä talossa Lailah ja tulija olivat todellakin odottaneet iltaan asti, vaikka se oli varmasti jo myöhäinen ilta. Sillä auringon valoa ei näkynyt paljoakaan enää, sekä Leo ja isäntä olivat kadonneet jo. Ja olivat varmasti jo ties missä tässä vaiheessa päässyt. Lopulta Mitsuki, Momo ja keittiöpiika tulivat taloon ja löysivät kaksikon. Lailah hymyilee näille ja katselee Momoa sekä menee tämän luokse. Ja antaa halin tälle, sekä esittelee sitten tulijan, joka on hakemassa turvapaikkaa. Mitsuki huokaa hiljaa onnestaan, ettei mitään ehtinyt tapahtumaan. Ja heidän ei tarvitse kääntää koko kaupunkia ympäri, Lailah nyökkää myöntävästi. Ja kertoo sitten kolmikolle, mitä heille oli tapahtunut. Kaikki lähtee sitten takaisin kohti Lailahin aluetta ja Lailah kutsui kaikki loputkin etsijät takaisin kotiin. Nämä tulivat innoissaan, kun he näkivät Lailahin olevan kunnossa. Keittiöpiika katseli tulijaa kaukaa, sillä hän oli jäänyt taakse varmistamaan jotain. Mutta todellisuudessa katseli tulijaa, takaa päin ja ei pitänyt hänestä kovinkaan paljon heti kättelyssä.

----- CHAPTER BREAK -----

Puoli vuotta kului tuosta päivästä, kun tulija tuli ja hänen nimekseen paljastui Marketta. Hän tuli loppujen lopuksi Lailahin mukana turvataloon. Hänet esiteltiin siellä kaikille ja tunsin silloin paremmin, kuinka Marketta kätkee jotain sisälleen. En sanonut mitään kaikkien keskellä, vaan kerroin siitä Lailahille myöhemmin, joka ymmärsin sen. Ja lupasi olla varovainen. Mitsuki on myös varovainen Marketan takia, vaikka peitti sen paljon paremmin. Hänellä on myös epäilyjä siitä, mitä on Marketan aikeista. Lopulta tästä vielä 3 kuukautta sain olla rauhassa Lailahin kanssa sen ajan, kunnes alkoi tapahtumaan outoja asioita. Ensin alkoi katoilemaan monia pieniä asioita ja samalla Marketta alkaa tehdä omiaan Lailahille enemmän. Sekä piilotti antamani korut, jotka olin antanut edellisenä päivänä. Tästä aikaa kului hiukan taas eteenpäin, kun aloin huomaamaan, kuinka Lailah ei ole enää kanssani kunnolla läsnä. Vaan Marketan, joka käyttäytyy kuin diiva. Hän on myös tuonut jotenkin salaa omia kätyreitä paikallaan. Muut eivät huomanneet tätä, sillä hekin alkoivat käyttäytyä oudosti Marketan takia. Huomasin lopulta, kuinka bordellissa alkoi liikkua Marketan kätyreitä enemmänkin, ja he alkoivat nakertamaan sen turvallisuutta. Tästä huolimatta kukaan ei huomannut mitään poikkeusta, vaikka ongelmia alkoi esiintyä enemmän ja muita outoja alkoi tapahtumaan. Keittiöpiika ei suostunut palvelemaan Markettaa, jonka Lailah myös ymmärsi. Sillä hänet oli valittu palvelemaan minua ja yllättäen kyllä Marketta ymmärsi tämän myös. Ja ei vaatinut mitään sen suhteen ja Lailah antoi keittiöpiian yhä palvella minua normaalisti. Aikaa kului hiukan lisää, niin aloin huomaamaan, kuinka Marketta oli saanut Lailahin pauloihinsa entistä enemmän ja syvemmin. Vaikka Lailah ei ollut mitään sanonut, niin näin hänen silmistään sen, sillä ne olivat kuin ”noiduttu”. Lailahin silmät ovat sumeita, eikä kirkkaina kuten normaalisti ja näin, kuinka useiden muiden silmät ovat myös samalla lailla sumeita. Ainoastaan minä ja keittiöpiika oltiin normaaleita, mutta en ole täysin varma Mitsukista. Viikko myöhemmin… Katselen keittiötä ja siellä olevaa isoa kattila. Mietin, missä ovat patalaput, joita käytetään kuuman kattilan yhteydessä. Olen tekemässä jotain keittoa ja kattila pitäisi saada nostettua hetkeksi pois hellaltaan, kun en huomannut, kuinka joku tulee selkäni taakse ja tönäisee minua lujaa kohti kuumaa kattilaa. Jossa on kuumaa vettä kiehumassa. Vaistomaisesti ojennan käteni eteeni ja ne osuvat suoraan kuuman kattilan sivuihin. Tönäisijä ei jäänyt auttamaan eikä mitenkään selvittämään asiaa vaan katosi nopeasti paikalta, ennen kuin ehdin katsomaan taakseni ja en nähnyt häntä. Kuitenkin silmäkulmastani ehdin näkemään jotain nopeasti, mutta lähinnä huudan kivusta. Kaadoin rytäkässä lopulta myös kattilan kuuman sisällön suoraan päälleni. Huudan kivusta, kun yritän päästä kauemmas ja keittiöpiika tulee nopeasti paikalle. Kun hän oli kuullut ensimmäisen kerran Momon huudot. Keittiöpiika näki jonkun juoksevan poispäin keittiöstä, mutta menee keittiöön. Ja näkee Momon ja arvio tilanteen nopeasti ja hakee kylmää vettä. Siirtää kattilan pois tieltä ja antaa kylmää vettä Momolle ja siirtää hänet parempaan paikkaan. Keittiöpiika tekee nopeasti kylmiä kääreitä ja laittaa niitä pahimpiin kohtiin. Ja hakee sitten nopeasti yrttejä, joita tarvitsee sekä siteitä. Hän sitoo Momon palovamma alueet ja näkee, kuinka alueet ovat pahoina. Keittiöpiika kuulee sitten Momon itkun ja katselee häntä, kun samalla lohduttaa hiljaa toista.-Ssh, asia vielä järjestyy ja asia kääntyy paremmin vielä, keittiöpiika sanoo hiljaa rauhoittavasti.Hän katselee Momoa ja tunnin jälkeen lopulta saa sidottua viimeisetkin siteet. Hän jatkaa lohduttamista, kun samalla näkee, että Momoon sattuu yhä. Hakee sitten jotain juotavaa ja auttaa minua juomaan sen. Ja katselen sitten kattilaa itkuisilla silmillään ja keittiöpiikaa katselee myös sitä. Menen seisomaan kattilan eteen ja keittiöpiika lohduttaa yhä ja sanoo:-Teemme sen uudelleen. Keittiöpiika nostaa kattilan patalapuilla, jotka oli löytänyt oudosta piilostaan ja laittaa veden kattilaan. Ja nostaa sen hellalleen takaisin ja huomaa, ettei tuli ollut sammunut kokonaan kaiken rytäkän aikana. Hän käskee minua istumaan tuolilleen ja katselemaan vain, johon suostunkin. Lailah tulee käymään, sillä hän sai kuulla kolinasta keittiössä ja mitä siellä tapahtui. Hän huomaa minut ja siteet kädessäni ja muuallakin kehossani. Katson häntä, kun hän kävelee luokseni. Lailah tarttuu yllättäen minusta kiinni varoen palovamma alueita, hän halaa varovasti. Katson Lailahia silmiin ja näen hetken ajan sen samaisen Lailahin, joka on minun… ”Hetkinen, minun?”-Oletko sinä kunnossa? Lailah kysyy ja tunnen, kuinka hän on vanha itsensä hetken ajan.Nyökkään hänelle ja nautin tästä hetkestä ja ilmaisen, että kipuja on yhä. Lailah katselee minua ja huomaa keittiöpiian tekevän keittoa uudelleen. Kun Lailah sitten istuu viereeni ja katselee tarkasti nyt käsiäni peittäviä siteitä. Keittiöpiika seisoo kattilan vieressä ja oli käynyt keittiön oven luona sekä lukinnut sen, ettei Marketta tule just sillä hetkellä koko keittiöön. Ja pilaa kaikkea taas. Lailah avaa käsieni siteet ja katselee sitten palovammoja ja hakee puhtaita siteitä. Sekä levittää yrttien lisäksi jotain voidettaan ja laittoi puhtaat siteet käsiini. Hän tarkasti muutkin kohdat ja sitoi ne samalla tavalla. Kun hän välillä käy kattomassa keittoaan, mitä keittiöpiika tekee uudelleen. Auttoi sitten häntä välillä ja toi jotain aineisosia keittiöpiian vierelleen. Seuraan heitä pöydän äärestä, kun lopulta keitto on porisemassa iloisesti hellallaan. Keittiöpiikaa siivoilee sitten muita jälkiään, kun Lailah tulee taakseni ja hän kumartuu, kun antaa sitten suukon niskaani. Hänen kätensä siirtyy selkääni pitkin siihen kohtaan, mistä hän laittoi jotain sisääni. Tunnen hänen hengityksen niskassani tasaisesti, kun sitten käännyn ympäri kömpelösti ja vedät hänet suudelmaan. Hän ei hangannut vastaan, vaan nautti siitä, tartun varovasti käsilläni hänen käsistään kiinni ja sanon hiljaa:-Rakastan sinua aina Lailah, olen sinun ja sinä minun. Olemme lopulta yhdessä…Lailah ei vastannut tähän mitään, mutta tunsin, kuinka olin iskenyt särön Marketan tekemään taikuuteen. Ja tämä särö tulisi vielä auttamaan meitä myöhemmin. Lailah antaa sitten vielä suudelman kaulaani vasten ja yksinkertaisesti nakertelee sitä hampaillaan hiukan. Kun yllättäen hän puraisee varovasti kaulaani ja tunnen sen hyvin, mutta nuolaisee sen pureman kohdalta.-Momo, rakastan sinua… Lailah sanoo hiljaa yllättäen minut.Lailah vetää minut haliin tämän jälkeen vielä, kunnes lopulta ruoka olikin valmista. Lailah päästää minut irti ja katselen hänen menevän sitten kertomaan muille, että ruoka on valmista. Ja tiedän, että Marketta saa taas vahvistaa otettansa Lailahista. Mutta siellä on nyt mahdollisuus, sillä Lailahin mielessään on särö Marketan taikaa kohtaa. Ja hän epäilee kaikesta huolimatta syvällä sisimmässään Markettaa. Keittiöpiika ottaa ruokaa itselleen sekä Momolle ja tulee tämän viereen pöydän äären. Kaksikko päättää sitten lähteä ulos syömään, koska on aurinkoinen päivä ulkona. Ja molemmat haluavat olla rauhassa liiallisesti väenpaljoudesta, mitä syntyykin kohta puolin keittiöön valmiin ruuan takia. Lailah on tällä välin päässyt takaisin Marketan luokse, joka saa Lailahin vaipumaan takaisin taian alle. Mutta Marketta ei huomaa pientä säröä Lailahin mielessään ja ei näe, että tuo särö vielä koituisi Lailahin pelastukseksi. Kun Marketta sitten pakottaa Lailahia suutelemaan itseään, jonka naamio muka suostumukseen, niin Lailah vaan tunsi ettei hän suutelisi oikeaa henkilöä. Marketta ei huomannut tätä epäilystä eikä sitäkään, ettei Lailah ole hänen talutusnuorassaan täydellisesti. Samalla hetkellä ulkona Momo sai syötyään, keittiöpiika välillä auttoi syömisen kanssa. Kumpikaan ei vielä tiedä, kuka tönäisijä on, sillä Momo kertonut tapahtumasta. Mutta Momo ei ollut nähnyt kunnolla mitään, eikä keittiöpiikakaan myöskään mitään. Molemmat miettivät sitten vaihtoehtojaan syömisen aikana ja molemmat päätyivät siihen, että Marketan tulon jälkeen bordelliin. On tapahtunut paljon asioita, joita ei ole ennen tapahtunut ja turvallisuus on huonontunut sen diivan jälkeen.-Epäilen, että se diiva voi olla isäni palveluksessa, lopulta sanon hiljaa.-Hmm, se voi olla, keittiöpiika sanoo.-Koska isäni tuntui keräävän kaikki yhteen ja saada heitä mukaan suunnitelmaansa. Ja manipuloida heidät mukaansa, mutta siellä on niitäkin, jotka ovat oikeasti isäni palveluksessa iloisesti ja aidosti, sanon hiljaa yhä.-Joo, olen kuullut, keittiöpiika sanoo ja jatkaa:-Olen huomannut sen myös ja olen nähnyt jotain outoa siinä diivassa myös. Samalla keittiöpiika on mielessään, miten kertoisi jotain asiaa Momolle. Lopulta molemmat saavat syötyään ja jättävät asiat pöydälleen, joka on ulkona juuri sitä varten, että siihen voi jättää asioita. Sillä keittiöpiika pyytää, että menisimme juttelemaan toiselle puolella pihaa sijaitsevan tallin luokse. Jossa on myös vanhoja rakennuksia, jonka luona on hiljaista puhua. Sekä veisimme astiat sisään, kun tulemme takaisin juttelemasta. Lähdemme sitten kävelemään kohti tallia.

----- CHAPTER BREAK -----

Seuraan keittiöpiikaa talliin sisälle, keittiöpiika pyytää minua kävelemään pidemmälle talliin. Kun hän sulkee ovet ja tulee yllättäen selkäni taakse, ja pakotti minut polvilleen. Vaikkakin hän teki sen lempeästi, josta olin yllättänyt. Keittiöpiika painaa sitten päätäni alaspäin ja tunsin, kuinka veitsen kärki koskettaa niskaani vasten. Olen polvillani siinä siten, vaikka hän ei tehnyt mitään käsilleni tai ei koskenut palovamma alueille. Josta olen kiitollinen mielessäni. Keittiöpiika seisoo takanani vain ja ei tehnyt mitään, kunnes alkoi sitten puhumaan.-Olen doppleganger, vaikkakin minut luotiin toisella tavalla. Minusta pitäisi tulla sinun kaksoisolentosi… Alkuperäinen suunnitelmani oli, että tappaisin sinut tai vangitsisin ja lähettäisin sinut isäsi luokse. Ja ottaisin paikkasi…Tunnen, kuinka veitsen kärki painuu niskaani vasten hiukan enemmän.-Haluan kysyä sinulta ensin jotain Momo-neiti, keittiöpiika sanoo ja tunnen, kuinka hän nojautuu enemmän minua kohti.-Kysy vain, sanon rauhallisesti, kun tunnen hänen toisen käden tarttuvan leuastani kiinni.-Mukava sinusta, että olet yhteistyöhaluinen… Mutta Momo-neiti, oletko sinä vastuussa Larizzan kuolemasta?-Larizza? kysyn hämilläni, sillä en muista sen nimistä siinä hetkessä.-Kyllä Larizza, hän oli minun kaltaiseni ja luotu minua aikaisemmin.-…En tiedä, en tunnista nimeä, sanon ja yritin muistella samalla, olenko kuullut nimeä jossain. Keittiöpiika ei sanonut mitään, kun tunnen, kuinka hän tarttuu leuastani tiukemmin kiinni. Mutta ei paina veistä syvemmälle niskaani, jolloin minulla on mahdollista yhä miettiä, kun keittiöpiika jatkaa:-Hänet tunnettiin myös Lazana.Nimi sai minut muistamaan jotain, jonka myös keittiöpiika huomasi.-Hänen lempinimeni tunnistat? Keittiöpiika kysyy.-…Joo, tiedän Lazan, hän auttoi minua, vastaan, kun ymmärrän, mistä keittiöpiika puhuu.-Hmm… Hyvä on, siitä myöhemmin, mutta nyt siihen kysymykseeni takaisin, joka on tällä hetkellä tärkeämpi. Tapoitko sinä hänet? keittiöpiika sanoo.Keittiöpiika huomaa, että Momo oli hiljentynyt ja tämä ei ollut sanonut mitään ja meinasi kysyä lisää tai toistaa kysymyksen, kun vastasin:-En…-Herrani eli isäsi kertoi, että sinä tapoit hänet.-… En sanout mitään ja lähinnä mietin jotain vastausta, kun tunnen, kuinka keittiöpiika painaa enemmän veistä ja saatoin tuntea sen paremmin niskaani vasten.-Herrani kertoi myös, kuinka tapoit hänet, kun hän oli haavoittunut ja ei kyennyt puolustamaan itseään, keittiöpiika jatkaa.Hän siirsi toisen kätensä leuastani suuni eteen, kun samaan aikaan tunnen, kuinka hänen käytöksensä oli muuttunut osittain kylmäksi. Pudistan hiukan päätäni, mitä pystyn hänen otteessaan. -Laza oli kuin sisar minulle, isosisko tarkemmin. Isäsi mainitsi myös, kuinka hän haluaa sinusta loput asiat, keittiöpiika sanoo.Tiedän, mitä keittiöpiika tarkoittaa ja samalla pelkäsin, että hän ei kuuntelisi minua enää vaan uskoo enemmän isääni. Sillä isäni on kertonut hänelle virheellisen tarinan. En ehtinyt sanomaan mitään, kun tunsin, kuinka veitsi laitettiin yllättäen pois. Ja hän ottaa molemmilla käsillään kaulastani kiinni. Mutta hän väänsi päätäni sen verran, että hän näkee silmäni. Hän alkoi sitten kuristaa pikkuhiljaa.-Laza oli minun ainoa perheeni Momo-neiti. Otan sinun paikkasi ja saan Momokasta uuden sisaren. Ja herrani tulee ylistämään minua… keittiöpiika sanoo. Huomaan, kuinka keittiöpiian silmät alkoivat muuttua punaisiksi, ja samalla hän kuristaa lujempaa pikkuhiljaa. Kun en kykene nostamaan käsiäni edes ylös estämään häntä, tunnen vain, kuinka happi alkaa loppumaan. Sekä silmissäni sumenee, kun kyyneleet nousevat silmiini ja kyyneleet tippuvat keittiöpiian käsilleen. Hän huomaa kyyneleiden valuvan ja samalla se aiheuttaa jotain keittiöpiialle. Se pysäyttää keittiöpiian ja höllentää otettaan kaulallani ja katselee Momoa.-Miksi sinä itket Momo-neiti? keittiöpiika kysyy ja katsoo Momon kasvojaan.Keittiöpiika katselee Momoa yhä ja antaa tämän hengittää taas vapaasti. Kun lopulta muistaa jotain, jotain mitä Laza oli joskus sanonut tai hänen viimeiset sanansa: ”Dolliina, nuori neiti on sydämellinen ja aito. Hänen kyyneleensä ovat puhtaita… Hän on vapautemme…”Dolliinan ote löysty lisää, kun sitten siirtää kätensä pois kaulaltaan, toisen kätensä siirtää sydämeni kohdalle.-Saat lisäaikaa, Dolliina sanoo.-…Hämmennyin tästä, kun hän sitten luki jotain sydämestäni ja vapautti yhden lapsuusmuistoistani. Jonka minä ja Dolliina nähdään. …Momon lapsuusmuisto…Momo juoksee lapsena kotona ja piiloutuu isältään, joka haluaa tehdä lisää kokeita tyttärelleen.-Tule tänne sinä tyhmä pieni pentu! Momon isä huutaa.Mutta Momo on hiljaa piilossaan ja ei suostu tulemaan esiin.-Senkin typerä pentu, et voi aina piiloutua minulta, isä ärisee.Tämän takana seisoo Laza, joka seisoo paikallaan ja katselee ympärilleen, vaikkei näyttänyt tunteitaan paljoakaan.-Ärh, helvetin pentu. Laza! Hae sinä se pentu ja vahdi häntä loppupäivän ajan, isä ärähtää ja lähtee sitten jättäen Lazan siihen. Laza katselee isäntänsä lähtöä, kun sitten katsoo suoraan sinne, missä Momo piiloutuu. Hän kävelee piilon viereen ja nappaa Momon pois piilostaan.-Nuori neiti, sinä tiedät, ettei piiloutuminen auta, Laza sanoo ja pitää Momoa helposti ilmassaan.-Mitä sinä siitä tiedät? Olet isäni sätkynukke! Ainoastaan vahdit minua ja annat minut isälleni, jotta hän voi tehdä lisää kokeita minulle, taas, Momo sanoo ja tuijottaa Lazaa.-Nuori neiti, se on vain sinun parhaaksesi ja isäsi vain huomioi sinua, Laza sanoo.-Ei, hän vain käyttää minua kokeissaan ja hän haluaa vain saada lisää voimaa ja ja…-Nuori neiti hyvä, isäsi on arvostettu ja sinun kuuluu hyväksyä myös tulevasi sulhasesi, Laza sanoo ilmeettömästi.-Ei! Näetkö?! Sinä olet pelkkä sätkynukke! Et tunnista mitään aitoja tunteita ja sinulla ei ole omaa mieltä tai sydäntä. Jos sinulla olisi ne, niin näkisit mitä isäni tekee ja suunnittelee, Momo sanoo loukkaantuneena ja vihaisesti.Momo riuhtaisee lujaa itsensä Lazan otteesta ja juoksee pakoon tätä, kun Laza ei ehdi reagoimaan tarpeeksi nopeasti. Momo juoksee nopeasti ulos talostaan ja aina talleille asti, jossa ovat eläimet, jotka ovat ystävällisiä. Ja he ovat aina auttaneet minua, sillä he pitivät isäni poissa talleilta sekä muutkin isäni kätyrit.-Tyhmä Laza, mutisen itsekseni, vaikkei siinä ollut enää vihan reunaa tai mitään muutakaan, ainoastaan suru on tullut tilalleen.Hoidan eläimiä loppupäivän ajan ja siivosin tallin myös kaikkineen paikkoineen. Eläimet auttoivat parhaansa mukaan, kun samalla Momo jutteli heille hiljaa. Aikaa meni noin kuukausi myöhemmin Momon lapsuusmuistossa. Istun isäni labrassa taas ja tuijotan isääni, joka vähät välittää tyttärensä ilmeistä tai tuntemuksistaan. Hän ottaa ruoskan esiin ja sanoo:-Miksei sinussa ole herännyt uusia voimia vielä? Tai heräisikö ne, jos kokisit jotain aitoja tilanteita tämän ruoskan kanssa?Tuijotan tätä avain kuin hän olisi hullu, jota Momon isä onkin.-Hmm… Mitäpä, jos tällä kertaa kokeillaan tätä uutta seerumia? Momon isä sanoo ja laittaa ruoskan pois ja ottaa sen sijaan seerumi pullon ja neulan esiin.Hän ottaa ainetta neulaan ja ottaa kädestäni kiinni, ja pistää neulan käsivarteen. Ja seerumi menee hänen tyttäreensä, joka on myös sidottuna, jottei voi paeta paikasta kesken kaiken kokeita.Momo tuntee, kuinka seerumi kulkee kehon läpi ja se tekee kipeää ja tunnen, kuinka olen tulessa sisältä päin. Ja aiheuttaa veren vuotoa, sillä tunnen, kuinka maistan verenmakua suussani. Pian verta alkaa valua silmistäni ja huusin kivusta. Kun polte sisälläni tuntui vain kasvaa.-Ainakin se aiheuttaa kipua, sekä herättääkö se sukuni voimia? Momon isä miettii, kun kirjaa tuloksia ylös paperilleen ja katselee, kuinka hänen tyttärensä on tuskissaan. Laza seuraa vierestään ja hän katselee ja kuuntelee, kuinka Momo huutaa ja kyyneleet valuivat nuoren neidin silmistään. Hän näkee, kuinka isäntä ei tee mitään helpottaakseen tyttärensä kipuja. Vaan alkaa pahentaa niitä sekä tutkimaan, mitä muuta voisi vielä kokeilla.-Hmm… Vai ilmestyykö ne voimat paljon myöhemmin? Kun hän on teini-iässään tai aikuinen, Momon isä miettii.Hän on kirjoittanut tuloksia ylös ja katselee tytärtänsä, joka vapisee ja valittaa hiljaa kivustaan.-Ainakin sietää paljon kipua tai johtuuko tämä hänen äidistään? Momon isä jatkaa miettimistä ääneen.Momo samalla lähinnä on alkanut tuijottamaan seinää huoneen toisella puolella ja välillä katselee kahleitaan. Ja sitten isäänsä, mutta ei huomio Lazaa. Laza sen sijaan katselee nuorta neitiä, Momon isä tekee seuraavan tuntien aikana lisää kokeita. Joissa hän yritti selvittää tyttärensä voimien tasojaan. Lopulta myöhään illalla hän Momon isä lopettaa ja kirjoittaa ylös lisää tietojaan ja lopulta oli antanut jotain rauhoittavia ja käskenyt parantajaa auttamaan Momoa. Joka lähinnä makasi nyt sängyllään, parantaja teki työnsä ja lähti pois.-Hmm… Momo ei ole kuitenkaan heikko hopeaan, vaikka se onkin typerä legenda lähinnä, mutta kannatti kokeilla sitä, Momon isä mutisee ääneen.-Mitä? Laza kysyy, kun ei voinut olla hiljaa.Laza oli nähnyt koko toiminnan ja hän tunsi sisällään jotain, kun hän katselee nuorta neitiä.-Hopea muka vahingoittaisi minun kansaani, mutta se on lähinnä typerä legenda, jonka joku keksi joskus aikoja sitten, Momon isä vastaa ja ei huomaa, kuinka Lazan sisällään muuttuu jotain.-Hmm… Pidetään pieni tauko hetken ajan, jotta Momo ehtii parantua tästä. Ja sitten jatkamme taas, Momon isä sanoo ja laittaa sitten muistiinpano välineet pöydälleen.Momo huokaisee hiljaa, kun sulkee silmänsä. Kun taas Momon isä käskee Lazaa vahtimaan Momoa sekä ruokkimaan tätä, kun hän on herännyt. Ja pitää tämän yhä kahlittuna, Laza nyökkää. Mutta hän astelee Momon luokse, kun Momo isä on lähtenyt huoneesta pois tekemään ties mitä.Laza ojentaa kättänsä hitaasti kohti Momoa, kun epäröi hetken ajan, kunnes lopulta pienen pähkäilyn jälkeen laskee kätensä tämän hiuksiin. Ja silittää hiukan kömpelösti tämän hiuksiaan. Laza huomaa sitten, että Momo on nukahtanut siihen, vaikka nojautuu Lazan silittävän kättä vasten. Laza tuijottaa nyt nukkuvaa Momoa ja pysäyttää kätensä ja ottaakin tuolin sängyn viereen. Hän katselee nukkuvaa Momoa, kunnes menee sitten pöydän luokse, johon tietää, mihin Momon isä laittaa kaikki paperit. Hän alkaa kaivelemaan niitä ja löytää pian etsimänsä ja alkaa lukemaan sitä, hän ei huomaa, että Momo on herännyt hetkeksi. Momo katselee Lazaa, kun sitten vaipuu takaisin uneen. Laza jatkaa lukemistaan ja näkee, mitä kaikkea Momon isä on tehnyt tyttärelleen. Laza tajuaa tunteja myöhemmin, että Momon pitää herättää ja hänen täytyy syödä. Mutta tuon kohtalokkaan päivän aikana hän on kehittänyt jo sisarussiteen Momoa kohti. Laza ei vain tätä vielä tajunnut. Aikaa kului puoli vuotta ja tänä aikana Laza tuli yhä lähemmäksi Momoa ja alkoi kyseenalaista enemmän isäntäänsä. Laza alkoi yhä enemmän omata omia ajatuksia sekä kasvattaa vapaata tahtoa isäntänsä hallintaa kohti. Momo seuraa Lazan kehitystä ja lopulta eräänä kauniina päivänä Momo vetää Lazan talleille. Eläimet eivät tehneet mitään Lazalle vaan ne antoivat rauhan kaksikolle jutella.-Nuori neiti? Laza kysyy, kun hän yhä pitää kasvonsa ilmeettömänä.Kun Momo tarttuu sitten Lazan käsiin ja sanoo:-Laza, jätä nuori neidittely sivuun. Sinä olet kehittänyt vapaan tahdon ja hajottanut isäntäsi hallinnan?Laza tuijottaa nyt Momoa ja hänen kasvoilleen levisi kaikkia tunteitaan.-Miten? Miten huomasit? Mutta olen kohdellut sinua yhtä lailla huonosti kuin isäsi, Laza sanoo ja olisi jatkanut vielä, kun Momo vain siirtää Lazan kädet kasvoilleen.-Hmm… Sinä et kuitenkaan ole luovuttanut minua isälleni, vaikka olet löytänyt minua piiloistani. Olit jo tuolloin omannut omaa tahtoa, Momo kertoo.Momo katselee Lazaa suoraan silmiin, joka tuijottaa nuorta neitiään.-Sinä…sinä tiesit, että saisin oman tahdon ja se kasvaisi vahvemmaksi? Laza kysyy.-Kyllä… Isäni ei sitä tiedä, mutta se on mahdollista. Et sinä ole tahdoton nukke Laza, vastaan ja Laza muistaa sen keskustelun.-Sinä…olit silloin vihainen? Laza kysyy.-Kyllä ja surullinen, vastaan.-Surullinen? Miksi? Laza kysyy ja kallistaa päätänsä.-Koska sinä olit isäni sätkynukke, joka käyttää sinua ja muita sinunlaisia omiin tarkoituksiin. Hän ei tunnista teitä erilaisiksi tai pitää teitä vaan käyttöesineinä, joita voi heittää pois ja luoda uusia tilalleen. Hän ei välitä teistä yhtään, vastaan. Laza katselee vain Momoa, kun tuntee, kuinka jotain valuu hänen silmistään, hän siirtää toisensa kätensä ja pyyhkii silmänsä. Hän huomaa, että ne ovat kyyneleitä.-Eeh? Laza sanoo vain.Momo pyyhkii sitten varovasti Lazan silmistä kyyneleitä ja sanoo:-Kyyneleitä, sinä itket Laza.Laza katselee Momoa, joka nyt siirtyy sillain, että halaa Lazaa. Joka tuntee, kuinka kyyneleitä valuu enemmän ja lopulta sanoo:-Momo-neiti, sinä…sinä…uskot, että me olemme enemmän kuin pelkkiä sätkynukkeja?-Kyllä Laza, sanon ja halaan häntä lempeästi, kun painan pääni hänen rintakehäänsä vasten.Laza halaa sitten Momoa ja kaksikko jutteli pian tämän jälkeen pitkään. Laza alkoi olemaan enemmän Momon kanssa ja alkoi suojelemaan häntä. Hän myös näki, kuinka Momo itki välillä hänen puolestaan ja muidenkin. Jolloin Laza päätti suojella Momoa vielä enemmän, hän lopulta päätti, että hän aikoo pelastaa Momon…. Nykyisyydessään Momo ja Dollie, joka on Dolliina lempinimi, katsovat eteenpäin Momon lapsuusmuistoja. Samalla Dollie näkee, kuinka Momon isä oli lähinnä käyttänyt tytärtänsä kaikenlaisiin kokeisiin. Ja he näkivät, kuinka Laza oli lopulta suojellut Momoa oman vapaan tahdon kautta tai valinnoillaan. He eivät katsoneet enempää Momon muistojaan.

----- CHAPTER BREAK -----

Lopulta muistojen katselun päättyessään, Dollie oli löystyttänyt otettaan Momon kaulastaan paljon. Katselen Dollieta, mutta en liiku paljoakaan, sillä en halunnut rikkoa hataraa rauhan hetkeä. En tiennyt myöskään kannattiko minun liikkua vielä muutenkaan. Dollie lopulta siirtää kätensä olkapäilleni vaan, mutta ei tehnyt mitään. En ollut varma, mitä hän tekee seuraavaksi.-Laza lopulta muutti itseänsä sinun avullasi ja sai vapauden? Sinä rakastit häntä kuin sisar? Dollie kysyy lopulta, kun oli ollut hetken ajan hiljaa ja yrittää ajatella asioita paljastuksien jälkeen.En näe Dollien ilmettä, kun hänen hiuksensa on valunut hänen silmiensä eteen, mutta vastaan varovasti:-Kyllä…-Sinä olet se, jonka silloin kuulin… Laza näytti minut sinulle, Dollie sanoo pehmeästi ja hän siirtää hiuksiaan pois tieltä ja näen hänen kasvonsa taas kokonaan.Näen kasvonsa, kun ymmärrän, että hän itkee. Dollien silmistä valuu kyyneitä ja hän lopulta irrottaa otteensa minusta ja ottaa pari askelta taaksepäin.-Laza rakasti sinua kuin sisartaan ja pyysi minua myös rakastamaan sinua kuin sisartaan, Dollie jatkaa puhumista.Dollie pyyhkii sitten silmiänsä, kun tuntee jotain märkää poskillaan. Hän koskettaa silmiänsä ja tajuaa, että itkee.-Eeh? Mitä… Itken? Kyyneleet vain valuvat silmistäni… Käyttikö isäsi vain minua hyväkseen? Hän valehteli minulle Lazan kuolemaan johtuvista syistä? Jotta voisin viedä sinun henkesi helposti? Dollie sanoo ääneen miettien. Dollie vaipuu sitten polvilleen lattialle, kun hän ymmärtää, mitä oli meinannut tehdä. Hän ei huomaa, kuinka nousen ylös lopulta itse, mutta hiukan hatarasti kuitenkin. Otan pari askelta Dollien eteen, joka ei vieläkään huomio Momoa. Kun lopulta polvistun Dollien eteen varovasti ja pyyhin hellästi kyyneleet pois. Dollie viimein tajuaa, että Momo on tullut hänen eteensä. Halaan sitten Dollieta varoen omia kipualueita.-Eeh? Momo-neiti…mitä? Miksi? Ei sinun tarvitse, Dollie sanoo.En päästänyt hänestä irti vaan jatkoin halaamista ja sanon lempeästi:-Olen Momo, en ole sinun omistajasi… Olet minun sisareni, kuten alun perin olikin tarkoitus ja olet yhä kuin sisar minulle. Dollie, isäni vain käytti sinua hyväkseen omiin tarkoituksiinsa. Hän käytti sinun suruasi hyväkseen vain ja valehteli Lazan kuoleman tavasta. Laza löysi oman reitin… Rakastan sinua kuin sisartani Dollie… Dollie tuntee, kuinka jotain lämmintä leviää hänen rintakehässään. Hänen sydämensä tuntui lämpenevän ja Dollie halaa varovasti Momoa takaisin.-Olen pahoillani Momo, Dollie sanoo.-Kaikki on annettu anteeksi, olen yhä täällä, Momo sanoo.Kaksikko halaa toisiaan ja samalla hetkellä Momon isän tekemä valhe ja valta hajoaa Dollien sisältä.-Hyväksytkö sinä minut yhä palvelijakseen täällä? Dollie kysyy.-Kyllä, vastaan.Hymyilen Dollielle, joka hymyilee takaisin. Hän myös irrottautui halauksestamme. Sillä hän halusi tarkastaa kaikki tekemänsä asiat. Ja sitoi paremmin palovamma alueet ja tarkasti muutenkin minut päästä varpaisiin. Samalla päädyimme juttelemaan asioista.-Laza kertoi ja opetti minulle kaiken, Dollie kertoo.-Hänestä tuli minulle tärkeä liittolainen ja parhain sellainen, sanon.-Minä autan sinua pysäyttämään isäsi sekä saamaan Lailahin takaisin sinulle, Dollie sanoo. -Kiitos, sanon ja katselen, kuinka sai tarkastettuaan siteet ja jatkan:-Haluan, että olet tulevaisuudessa siellä myös ja tulet käymään luonamme tai olet luonamme.-Tulen olemaan, Dollie sanoo ja nyökkää.Lopulta kaksikko päätyi juttelemaan kaiken läpi ja samalla Dollie kertoo jotain uusia asioita Momolle. Sekä kertoo, missä hän kävi yhdessä kohtaa. Momo nyökkää tälle ja kaksikko miettii, mikä on Momon isän koko suunnitelma kaikessa kokonaisuudessaan. Kaksikko lähtee talleiltaan pois takaisin kohti päärakennusta. He huomaavat, kuinka Marketan yksi kätyreistään tekee jotain. Mutta he eivät voi tehdä paljoakaan, vaikka he sabotoivat tämän viestin. Jottei Marketta pääse tuhoamaan niin helposti turvapaikkaa. He löytävät jättämänsä astiat pöydältään ja vievät ne sitten sisälleen keittiöön. Jossa he huomaavat, että keitto on todellakin tehnyt kauppansa. Lopulta loppupäivän he keskustelivat lisää kaikesta ja vaihtoivat tarinoitaan. Seuraavana päivänä Dollie on paljon rennompi ja hymyilee, kun tuo aamiaisen minulle. Sillä olin mennyt nukkumaan siihen huoneeseen, johon Lailah oli alun perin pyytänyt minua majoittumaan. Huomasin, ettei hän ollut tullut sinne ollenkaan yön aikana. Mutta tunsin, että voisin silti nukkua turvallisesti yön ylitse. Sekä Lailah oli mennyt syömään aamiaista sen Marketan kanssa. Momo söi aamiaista ja kyselee Dollieta nukkuiko tämän yön hyvin, johon Dollie vastasi, että nukkui parhaimman yön pitkästä aikaa. Momon palovammat tuntuivat lieventyneen hiukan eilisestä, mutta tunsin silti ne liiankin hyvin. Dollie vaihtaa siteet syömisen jälkeen ja levittää lisää voidetta niiden päälle siteiden vaihdon aikana.-Momo, aistin siinä diivassa jotain outoa, sillä aistin, kuinka hän levittää jotain outoa taikuutta ympäriinsä. Ja se tekee muille jotain aivan kuin hän aivopesisi heidät, Dollie sanoo, kun hän on saanut siteeni vaihdettua.Ja istuimme pöydän ääressä juttelemassa asioista ja päivän aikataulusta.-Tiedän sen, aistin sen myös. Ja tämä paikka alkaa olemaan enemmän ja enemmän tuon diivan kätyreitä täynnä, sanon.-Se tulee olemaan ongelma myöhemmin, Dollie sanoo.Josta olemme samaa mieltä molemmat. -Kyllä, mutta emme pysty hajottamaan aivopesu muilta, tarvitsemme apua sen hajottamiseen, sanon.-Hmm… Kuka pystyisi hajottamaan taikuuksia? Dollie kysyy, kun hän miettii myös vaihtoehtoja.-Noidat, vastaan ja katselen Dollieta.-Mistä löydämme noidan? En ole nähnytkään heitä, Dollie sanoo.-Tiedän paikan… Mutta siinä on toinen ongelma sitten, joka on myöhemmin ratkovaksi, meidän täytyy ensin selvittää, kuinka moni on täältä tuossa aivopesussa, sanon.-Totta, Dollie sanoo ja katselee minua.-Mitsukista en osaa sanoa mitään, hän saattaa taistella sitä vastaan ja olla meidän puolellamme, sanon hetken päästä.-Se voi olla totta, koska hänen perintönsä, Dollie sanoo mietteliäästi.Dollie ottaa paperin esiin ja alkaa kirjoittamaan siihen asioita ylös. Hän myös merkitsee joitakin kysymysmerkillä, sillä emme tiedä, kuinka laajalle alueelle Marketan aivopesu on yltänyt tällä hetkellä. Ja meidän täytyy selvittää se varmaan aika pian tai saamme tietää siitä pian. Lailah tulee lopulta käymään myöhemmin päivällä ja katselee Momoa, kun yksinkertaisesti vain näpertelee hiuksiani. Hymyilen hänelle ja pyydän häntä letittämään hiuksiani, jonka hän tekeekin. Sen aikana kerron hänelle hiljaa asioitaan lempeästi ja rakkaudellaan. Lailah saa hiukseni letitettyään ja lähtee pian sen jälkeen. Tajuan, että tämä voi olla viimeisiä hetkiä ennen kuin aivopesu on vallannut Lailahin koko mielen. Mutta tiedän myös, että hän taistelee syvällä sisimmillään sitä vastaan.Dollie katselee Lailahin lähtöä ja tulee sitten takaisin pöydän ääreen ja sanoo:-Aivopesu yltää pitkälle, mutta hän taistelee sitä vastaan, mutta tarvitsemme apua.-Kyllä, se Marketta on liian voimakas. Ja en ole tällä hetkellä edes täysissä voimissani, sanon.-Meidän täytyy lähteä sen tarkistamisen jälkeen täältä pois ja aloittaa löytämään apua, Dollie sanoo.Nyökkään hänelle ja teemme suunnitelmia eteenpäin ja hoidan kuitenkin tehtäväni, mitä pitää tehdä. Ja Dollie auttaa niiden kanssa, vaikkakin sitä tönäisijää emme vielä löytäneet. Epäilemme molemmat, että se on joku Marketan joukosta tai joku aivopestyistä. Saamme se todennäköisesti selville myöhemmin.

----- CHAPTER BREAK -----

Viikkoja myöhemmin… Momo alkaa huomaamaan, kuinka Marketan aivopesu yltää jo syvälle. Sillä olimme tarkistaneet Lailahin alue läpikotaisin ja löysimme, että suurin osa tai lähes kaikki olivat joutuneet Marketan aivopesun alle. Ja saanut useita Lailahin alueen ulkopuolelta myös pauloihinsa. En saanut enää Lailahia tajuihinsa, kuin erittäin harvoin ja hetkeksi, sillä aivopesu on liian vahva. Mietin, miten saisin ne korvakorut Lailahille tai laitettuaan jopa hänen korviinsa ne. Olen istumassa päärakennuksen yhden sivuoveen portaalla, jossa mietin koko tilannetta. Ainoastaan se oli käynyt selväksi, ettei Marketta tunnista minua nähtävästi ollenkaan. Sillä muuten hän olisi varmaan pyytänyt isältäni joukkojaan hakemaan minua. Vaikka Marketta oli myös saanut tietojaan ja kuvia minusta, mutta nähtävästi olin muuttunut tässä välissä liikaa, kun ne kuvat jaettiin Marketalle ja muille. Dollie oli joutunut myös osittain Marketan aivopesun alle, mutta hän tunnisti minut yhä. Meidän vahvan linkkimme kautta, eikä totellut paljoakaan Markettaa. Dollie sen sijaa toimii yhä palvelijani ja auttaa minua yhä, hän pystyy helpommin tappelemaan aivopesua vastaan kuin muut. En tosin tiedä, mihin hän oli kadonnut, sillä häntä ei ole näkynyt pariin päivään. Tiedän sen varmaksi, ettei hän ole kuollut eikä ole varmaan kaukanakaan. Mutta on varmaan jumissaan jossain tai joku on siepannut hänet tarkoituksellaan hetkeksi pois. Istun portaalla miettien näitä ajatuksiaan, kun samalla nautin auringon viimeisistä säteistään. Kun yllättäen Lailahin luotetuimmat vartijat tulevat paikalle, he katsovat minua. Kun huomaa heidät, toinen heistä sanoo:-Momo, sinua syytetään vakavasta rikkeestä.-Mitä? Kysyn hämmästyneenä ja katson molempia vuoron perään.Molemmat katsovat minua vakavasti ja pyytävät seuraamaan heitä. Nousenkin ylös portaalta hiukan horjahtaen, meinasin kaatua, mutta toinen heistä vakautti minut pystyyn. Ja katselee minua hetken ajan, kun sitten nyökkään, että pystyn seisomaan suorassaan. He viittoilivat minua seuraamaan ja seuraan heitä, jolloin he vain kävelevät molemmilla puolillani ja eivät laittaneet rautojaan käsiini ja jalkoihini. He veivät minua kohti jotain rakennusta ja viittoavat ovesta sisään ja siellä toisesta ovesta sisään, josta pääsee kellariin. Seuraan heitä ja katselen portaita, jotka näyttävät olevan vanha. Kuten koko rakennus näyttää olevan vanha. Kellari näyttää siltä, että sitä olisi käytetty joskus johonkin hommaan. Mutta nykyään se taitaa enemmän toimia varastona sekä siellä on paljon pölyä lattialla. Vaikkakin nyt yksi kohta on siivottu ja siellä seisoo Marketta Lailahin kanssa ja muitakin on siellä. Tunnen vain, että tämä on jotain huonoa, sillä Marketta on julistautunut olevansa Lailahin uusi tyttöystävä. Joka on kertoillut ties mitä ja saanut useita lisää pauloihinsa tarinoillaan ja aivopesullaan. Lailah seisoo hänen vieressään, kun taas Mitsuki seisoo Lailahin toisella puolella. En osaa sanoa mitään hänen ilmeestään, hän näyttää siltä, ettei ole varma jostain asiasta, mutta en ole varma siitä. Koska en saa selvää Mitsukin ilmeestä tällä hetkellä. Vartijat saattoivat minua kolmikon eteen ja toinen vartijoista sitten sitoo käteni jokseenkin löysästi kaikesta huolimatta selkäni taakse ja mietin, ovatko he kuinka paljon tajuissaan. Kunnes toinen vartija painoi minua selästään hiukan, jotta polvistun lattialle. Tein kuten kehotettiin ja nämä jäivät sitten vain seisomaan selkäni taakse. Huomaa, että Marketta leikkii yhä kuin olisi diiva, joka hymyilee salaperäisesti. Ja näyttää nauttivan tilanteesta turhankin paljon ja tekisi mieli läimäyttää häntä naamaan. Mutta en tee mitään, ettei vartijat sido minua vielä paremmin. Katselen Lailahia sitten ja huomaan, ettei hänellä ole vieläkään antamia korvakorujani. Toivon, että Lailah saa joku päivä vielä mahdollisuuden laittaa ne korvakorut tai joku laittaa ne hänelle korviin. Katselen sitten naista hänen vierellään, Markettaa, jonka ympärillään näen nyt selkeästi pahuutta. En pidä hänestä vieläkään. Kellarissa vallitsee hiljaisuus ja lopulta mietin, jos uskallan kysyä, mitä tapahtuu. Mutta Lailah alkaa sitten puhumaan:-Olemme täällä tekemässä merkitsemisen Momolle. Tässä kellarissa, joka on toiminut joskus kauan sitten siihen tarkoitukseen.Tuijotan Lailahia ja tiedän, että Lailah on muuttunut liikaa tuon Marketan takia. Joka on ujuttanut lonkeroitaan liian syvälle tänne tällä hetkellä sekä tuonut omiaan kätyreitään paikalle. Sekä alkanut hajottamaan tämän koko paikan suojakenttää, joka on ollut Lailahin suurin saavutus sekä turvapaikka monelle naiselle ja muutamille harvoille valituille. Huomaan silmäkulmastaan, kuinka joku tulee lähemmäs ja tällä on kuuma merkitsemisen rautakanki käsissään. Rautakangen toinen pää hohkaa kuumana ja näen sen nyt paremmin, kun hän pysähtyy eteeni. Vartijat, jotka olivat hakeneet ja saattaneet minut kellariin, niin he tarttuivat minusta kiinni. Mutta pitävät lähinnä olkapäistäni kiinni. Kun rautakangen pitäjä menee selkäni taakse, mutta ei tee vielä mitään, sillä Lailah tulee eteeni. Hän katselee minua suoraan silmiin ja näen, kuinka hänen silmänsä ovat sumeat ja iirikset ovat suurentunut hiukan.-Syy, miksi tämä tapahtuu, kerron sen nyt. Momo, sinut on tuomittu karkotukseen täältä, minun alueeltani. Saat siitä merkin selkääsi, sillä olet rikkonut sääntöjäni. Olet rikkonut muun muassa olla tekemissä joidenkin rikollisjengien kanssa, laittaa ruokaan myrkkyä ja aiheuttaa jotain siinä samalla. Sekä olet hyökännyt Marketan kimppuun… Lailah sanoo ja hänen äänensä kuulostaa myös oudolta.Katselen Lailahia vain ja pudistan päätäni hiukan. Tiedän, kuka on tehnyt nuo asiat ja se on tuo naikkonen. Joka hymyilee ilkeästi, kun uskoo, ettei kukaan näe sitä. Ainoa, joka voisi tällä hetkellä todistaa puolestani on keittiöpiika, mutta hän on hävinnyt jonnekin. Epäilen, ettei hän olisi lähtenyt vapaaehtoisesti minnekään ja uskon, että hänet lukittu jonnekin tuon naikkosen takia. Se, joka pitelee kuumaa rautakankea kädessään odottaa yhä Lailahin merkkiä. Vaistomaisesti yritän mennä kauemmas siitä, mutta kaksi vartijaa pitää tiukasti kiinni minusta. He eivät päästä minua menemään, mutta toinen heistä puristaa hellästi olkapäätäni ja en ole varma, onko se kannustavaa. Sillä se meni nopeasti ohitse. Tunnen sitten, kuinka rautakeppiä pitävä tuo sen hehkuvan pään lähemmäs selkääni. Saatoin jo tuntea sen selkääni vasten ja katselen Lailahia silmiin ja ymmärrän, ettei hän tunnista minua tällä hetkellä ollenkaan. Ja hän uskoo, että olisin tehnyt nuo asiat todellakin. Toinen vartijoistaan nostaa paitani ylös, jotta selkäni paljastuu. Lopulta Lailah sanoo sanat:-Tee se.Pudistan päätäni ja sanon hiljaa:-Lailah, ei…Mutta vartijat eivät päästäneet irti eikä Lailah huomioinut minua mitenkään. Lopulta rautakangen pitäjä iskee nopeasti ja rautakangen hehkuva pää osuu suoraan paljaaseen selkääni. Kuuma metalli koskettaa selkääni ihoa ja huudan kivusta. Se poltti rajusti, kun teki merkin selkääni. Vartijat pitävät minusta kiinni, kun taas kolmas perääntyy kauemmas. Lopulta vartijat päästävät irti, painan otsani viileätä lattiaa vasten. Tunnen vain nyt selässä olevan kivun ja paita on päästetty alas myös. Tunnen vain kivun, joka on kova ja säteilee hiukan selässään. Vartijat pysyvät yhä vierelläni, kun yritän saada ajatuksiani takaisin kasaan. Samalla yritän saada kipua laantumaan selässäni, vaikka se on vaikeaa. Lopulta saan ajatuksia hiukan enemmän kasaan ja kipu laantuu tykyttäväksi. Nostan pääni ylös lattialta ja näen tuon naikkosen hymyilevän aivan liian omahyväisesti. Näen sen, kuinka hän sitoo Lailahia vielä syvemmin otteensa. Toivon nyt vielä enemmän, että maagiset korvakorut toimivat kunnolla. Katson sitten Mitsukia ja en osaa lukea hänen auraansa, vaikka nyt hänen ilmeensä näyttää samalta kuin muidenkin. Vaikka hetken ajan uskoin, että näin Mitsukin olevan entisensä, mutta se menee nopeasti ohitse. Enkä ole varma enää, joten en sano mitään siitä. Lailah kumartuu sitten eteeni ja ottaa leuastani kiinni. Hän nostaa päätäni leuastani ylemmäs ja näen tarkemmin hänen silmänsä, hän ei tunnista minua ollenkaan enää. En sano mitään, mutta katselen häntä ystävällisesti suoraan silmiin. Kai tällä oli jotain vaikutusta, sillä Lailah ei tehnyt mitään muuta ennen kuin sanoo:-Sinun pitää lähteä täältä pois, et saa tulla takaisin tänne. Sinut on merkitty, joka tarkoittaa, että olet karkotettu kaikilta alueiltani.Katson hiljaisesti Lailahia, joka päästää sitten irti leuastani ja nousee ylös. Hän käskee sitten kaikkien lähtevän pois sieltä, hän käskee vielä vartijoiden irrottamaan kahleeni. Vartijat tekivät sen ja lähtivät sitten Lailahin perässä pois. Jään sitten yksin kellarin lattialle ja mietin, minne voisin mennä. Tiedän, että tulee vielä ongelmia, koska en tiennyt kaikkia Lailahin alueita. Tiedän myös, että minun täytyy lähteä jonnekin turvallisempaan paikkaan ennen yötä. Huomaan olevani yksin yhä, paitsi että joku tulikin näkökenttääni ja näen jonkun jalat, sillä riiputan päätäni. Katson sitten ylöspäin ja näen, että se on Mitsuki, joka seisoo edessäni. Huomaan tuijottavani häntä ja mietin eri vaihtoehtoja läpi päässäni nopeasti, sekä odotan samalla, mitä hän aikoisi tehdä minulle. Mitsuki tuijottaa vaan Momoa, kun sitten yllättäen tarttuu kädestäni yllättäen kiinni. Hän nostaa minut helposti ylös lattialta ja sanoo:-Lähde täältä heti! Älä mene enää päärakennuksessa käymään. Otan sinut tavarat talteen jonnekin ja saat ne myöhemmin takaisin. Täällä ei ole enää turvallista olla. Vien sinut yhden luokse, joka voi auttaa sinua tällä hetkellä…Mitsuki katselee minua tarkemmin, kun sitten ottaa siteitä esiin ja sitoo selkäni, joka peittää merkin. Hän nostaa paitani ylös tämän toimenpiteen ajaksi.-Täällä tulee olemaan liian vaarallista ja se on tuon diivan syytä…Katselen yllättyneenä Mitsukia ja mietin, onko hänellä sittenkin suuri tahdonvoima ja/tai onko se ominaisuus hänen kansalleen. Mitsuki auttoi minut ulos kellarista ja koko rakennuksesta. Hän pystyi helposti kuljettamaan minut pois Lailahin alueelta ja vei minut helposti kujien kautta Merirosvo kaupungista ulos sen laitamille. Jossa on joku aavetalo ja käski jäädä sinne ja antoi ohjeita vielä lapulle kirjoitettuna.-Jää tänne, kukaan ei tiedä tätä aavetaloa täällä. Sen sijainti on suojattu, tapaat täällä sinun auttajasi Momo. Pelastat vielä kaikki, Mitsuki sanoo vielä ja silittää poskeani nopeasti.-Sanon näkemiin nyt, me tapaamme vielä, Mitsuki sanoo ja näytti hetken ajan siltä, että olisi halunnut auttaa minua vielä enemmän.Mutta hänen täytyi mennä ennen kuin Marketta ihmettelisi minne tämä olisi mennyt. Katson, kun hän lähtee ja toivon, että hän olisi kunnossa, kun voin vihdoin vapauttaa heidät kaikki. Katselen aavetaloa, johon jäin odottamaan auttajaani. Menen hiukan jonnekin piiloon, ettei minua nähtäisiin tai löydettäisi niin helposti, vaikka talo onkin suojattu. Ja odotus alkoi…

----- CHAPTER BREAK -----

Huomaan, kuinka tulee yö ja odotan auttajaani vielä pari tuntia, kun lopulta tämä tulikin. Yllätyin, kuka se on, joka ei ole kukaan muu kuin Cervantes. Joka katselee minua hetken ajan ja sanoo lopulta:-Mitsuki pyysi auttamaan sinua tässä asiassa, koska teillä on ongelma.Cervantes kohottaa kulmiansa, kun sitten kerron hänelle kaiken, mitä tässä välillä oli ehtinyt tapahtumaan.-Hmm, tämä tietää huonoja aikoja, jos he saavat Lailahin kokonaan heidän valtaansa, Cervantes sanoo mietteliäänä ja katselee minua.-Eeh? Mitä tarkoitat? Kysyn huolissani.-Lailah on merirosvojen kuningatar ja varsinkin hän hallitsee naismerirosvoja ja joitakin muitakin miehistöjä, hänellä on myös laajat yhteydet kaikkialle. Hän on myös vahva, hänellä on laajat alueet sen myötä ja varsinkin se turvapaikka, joka on hänen yksi suurimmista saavutuksista, Cervantes vastaa helposti.-Miten sinä tiedät tästä? Kysyn osittain myös uteliaana.-Lailah on itse kertonut minulle tai olen saanut itse selville asioita ja Mitsuki on kertonut välille minulle jotain, Cervantes vastaa kohottaen olkapäitänsä hiukan.-Se on siis totta, sitä mitä olen saanut kootuksi eri tietolähteistä, sanon mietteliäästi.-Kyllä, sekä Mitsuki, sisareni, on Lailahin ensimmäinen mate ja yksi perustajista. Hän on myös tuntenut Lailahin kauan aikaa, he tapasivat jossain kaukana täältä ensimmäisen kerran, Cervantes sanoo. Katselen Cervantesta, joka muistaa jotain pätkiä menneisyydestään, mutta ei varmaan kaikkia yksityiskohtia vielä muistanut kunnolla eikä varmaan kaikkia tapahtumiakaan. Lopulta tunnin keskustelun ja jonkinlaisen pienen suunnitelman jälkeen me lähdimme aavetalolta pois ja poispäin kokonaan merirosvokaupungistaan. Sillä sinne voi tulla myös ei kutsuttaja vieraita, varsinkin matkan varrella aavetalon ja merirosvokaupungin. Cervantes tietää yhden paikan, missä voimme majoittua ja suunnitella paremmin asioita. Sillä asiat saattoivat muuttua aika nopeasti ja uhka kasvaa saman aikaan isommaksi. Soul Edge lähti piiloutumaan jonnekin, jottei sitä löydettäisi hetkeen aikaan ja Tira meni hänen mukaansa. Seisomme aavetalon edessä ja katselen sitä vielä viimeisen kerran, kun sitten lähdemme yötä vasten kohti uutta päämääräämme. Cervantes kulkee reippaasti, vaikka välillä jäi jonnekin odottelemaan, että otan hänet kiinni. Sillä en ollut vielä toipunut täysin kaikesta kokemastani, sekä merkin anto sattuu yhä selässäni. Selkäni alkaa valittamaan kaiken muun lisäksi kivustaan, jouduimme pitämään taukoa välillä jossain turvallisissa paikoissa. Lopulta viimeisimmässä taukopaikallaan minun on pakko sulkea silmät hetkeksi ja otettava pienet unet, suljen silmäni väsyneenä, kun samalla nuotio lämmittää lähellä. Vedän peittoa vaistomaisesti parempaan asentoon, kun Cervantes on hereillä ja vahtii, ettei kukaan tule sinne ryöstämään. Cervantes katselee Momoa, kun tämä on nukahtanut sikeästi uneen. Hän pystyy myös aistimaan Momon sielun rippeet, joka on pienentynyt sekä Astral Fissureita on liian vähän. Vaikkakin Soul Edgen yksi sirpaleista on yhä Momon sisällään ja jotain muutakin on siellä, jonka Cervantes aistii myös. Mutta ei osaa sanoa, mikä se on. Cervantes kumartuu lähemmäs Momoa, joka nukkuu sikeästi väsymyksestään. Cervantes tutkii Momoa tarkemmin ja ojentaa kätensä kohti Momon kaulaa ja miettii, jos vain ottaisi Momon lopun sielun rippeet ja Soul Edgen sirpaleen, jossa on varmasti jotain vielä. Jostain syystä kuitenkin Cervantes pysäyttää kätensä lähelle Momon kaulaa ja katselee sitten naisen nukkumista. Hän jäi siihen vain ja katselee naisen tasaista hengittämistä ja miettii sitten, että mikähän oli hänet pysäyttänyt. Hän muistaa sitten, kuinka Lailah oli aika paljon puhunut Momosta. Ja yksinkertaisesti sivulauseissaan maininnut, kuinka aikoo tehdä Momosta omansa. Tämä tieto ei ollut paljoakaan hätkähtänyt Cervatesta, mutta hän ei halua myöskään olla Lailahin tiellä. Cervantes perääntyy omalle paikalleen istumaan ja valvoo sitten koko yön ajan vartioiden. Välillä katsoo naista, että tämä nukkuu yhä sikeästi. Cervanteksella on pieni kutina, että lopettaisi naisen kärsimyksen, mutta sitten hän saisi kestää Lailahin ja Mitsukin raivon ja huudot. Ja häntä ei myöskään huvittanut koittaa onneansa Lailahin rakkauden kohteen vahingoittamisesta tulevaa huutoa sekä merkitsemisestä, joka merkitsee Momon Lailahin sielunkumppanikseen ja muuta tällaisia juttujen kanssa. Momo nukkui aamun asti, jolloin Cervantes on tässä välissä kohottanut tulta nuotioon ja tehnyt aamupalaa naiselleen. Lopulta saa sen valmiiksi, kun sitten herättää Momon ja sanoo:-Herää Momo.Herään syvästä unesta, kun tunnen, kuinka silmäni on täynnä rähmää. Menee hetki ennen kuin ymmärrän, että se on jo aamu. Ja huomaan Cervantaksen tehneen aamupalan ja katson sitä, kun sitten katson miestä.-Jotain oli jo valmiiksi mukana, en viitsi mennä tällä hetkellä kaupunkiin, Cervantes sanoo.-Se on ymmärrettävää, sanon ja nousen istumaan varovasti.Cervantes ojentaa sitten aamupalan minulle, jonka otankin vastaan jotenkin ja kiitän häntä hymyillen. Syön varovasti aamupalaa, kun huomaan sitten Cervantaksen katselevan minua mietteliään näköisenä.-Mitä sinä mietit? Kysyn lopulta uteliaana.-Mikä on olotilasi tällä hetkellä? Cervantes vastaa lopulta ja katselee yhä naista ja jatkaa:-Koska aistin, että sinulta Astral Fissuret on lähes kokonaan kadonneet tai otettu tässä tapauksessa pois. Katselen ruokaa ja kohotan sitten katseeni takaisin Cervantakseen ja vastaan:-…Isäni vei ne, pääsin karkuun viime hetkellä.Syön samalla yhä ja seuraan toisen reaktiota.-Isäsi? Onko hän, joka on takana kaiken tämän? Cervantes kysyy.-Kyllä… Hän haluaa voimat kaikilta ja kaikkialta sekä hallita sitä. Hän haluaa myös hallita kaikkia maailmoja… Hänellä on Momoka vangittuna, sillä sisarellani on suuri maaginen voima, vastaan.-Huomasin sen, kun törmäsin sisareesi, Cervantes sanoo.Hiljaisuus laskeutuu hetkeksi välillemme, kun Cervantes miettii.-Mitä tapahtuu, jos isäsi saa kaikki itselleen? Cervantes kysyy pienen miettimistauon jälkeen.-Maailma alkaa tuhoutumaan, tämä maailma ainakin. Tai syntyy enemmän demoneita tänne tai tulee useita muita maailmoja esiin ja niiden asukkaat tulevat tänne tai kaikki nämä tapahtuvat. Isäni ei halua jakaa sitä valtaa kenenkään kanssa, vastaan.-Kuka oikein on isäsi? Tiedän jotakin menneisyydestäni, vaikka kaikki muistot eivät ole palanneet vielä, Cervantes sanoo.-Muinaisen suvun jälkeläinen, sekä Yhden Maailman keisarin perillinen. Tosin en tiedä, mitä hänen perheensä ajattelee hänestä tai olenko minä sisaren kanssa tervetulleita, sanon.-Yhden Maailman keisari? Oletko sinä nähnyt ketään sukulaisistasi? Ovatko he edes tässä maailmassa? Cervantes kyselee.-En tiedä oikeammin, sillä olen asunut siinä kylässä sisareni kanssa. Ja he suojelivat meitä parhaansa mukaan isältämme. Kerrotaan kuitenkin, ettei sinne Yhden Maailman pääse, jos ei ole maagisia voimia tai pysty muuttumaan, eli on sen maailman asukas tai sukulaisia on siellä. En ole ihan varma, miten se toimisi, sanon mietteliäästi. Cervantes selvästi miettii jotain, kun hän sitten kysyy:-Hmm… Osaatko sanoa, että pääsitkö sinne?-Eeh? Miksi? vastaan ja katselen toista.-Tarvitsemme apua, sillä Lailah ei ole helppo pelastaa ja muitakaan. Sen naikkosen taika on vahva, Cervantes sanoo.-Hmm… Totta, sanon mietteliäästi.-Älä murehdi liikaa, saamme Lailahin pelastettuaan ja muutkin. Saamme heidät kaikki takaisin vielä ja pelastamme samalla tämän maailman isäsi kynsistään, Cervantes sanoo ja nauraa hiukan tälle.Hymyilen, kun ymmärrän, mitä hän tarkoittaa ja mitä juuri sanoi.-En tiedä tosin, kauanko meillä on aikaa jäljellä enää. Ennen kuin hän löytää Soul Edgen ja kuluttaa sen itseensä, sanon.-Siihen menee vielä aikaa, uskon niin, hän varmasti etsii jotain muuta ennen sitä. Hän ei löydä myöskään Soul Edgeä hetkeen aikaan, Cervantes sanoo.-Toivotaan niin, sanon hymyillen. Sain myös syötyään keskustelun ohella ja laitan astian sivuun. Kaivan sitten vihon ja kynän esiin ja sanon:-Kuinka laajasti muuten muistat oman menneisyytesi?-Hmm… Lailahin tapaamisen yllättäen kyllä, sisareni ja syyn sille, miksi tapoin ensimmäisen miehistöni… Olen saanut takaisin muistojani, kun olen tappanut entisiä miehistön jäseniä, Cervantes sanoo.Katson Cervantesta, joka vain kohauttaa olkapäitänsä ja kertoo lisää:-Sisareni taistelee samalla tavalla kuin minä, mutta hän vaihtoi taistelutyyliänsä jostain syystä jossain kohtaan. Hänellä on varmaan yhä miekkansa jossain tallessa.-Mitä? Oikeasti?! Kysyn hämmentyneenä tästä tiedosta ja mietin, voisiko tätä tietoa käyttää jotenkin hyödykseen saadakseen Mitsukin täysin irti siitä naikkosen aivopesustaan.-Kyllä, sekä sisareni on yksi harvoista, joita en ole iskenyt miekallani, Cervantes sanoo nyökäten päätänsä.-Tarkoitat perherakkautta, sanon ja katselen, kuinka Cervantaksen ilme muuttuu hiukan.-Heei! Ei todellakaan! Cervantes kieltää jyrkästi, vaikka saatoin nähdä, ettei hän tarkoittanut sitä.-Miten tyttäresi? Kysyn ja jokseenkin tiesin jo vastauksen tähän.-Tyttäreni myös, sillä sisareni haluaa tutustua häneen. Etkä mene kertomaan heille tätä, Cervantes sanoo ja katselee Momoa.Pidän kättäni suuni edessä ja nauran siihen hiljaa, pystyn kuitenkin nyökkäämään. Cervantes mutisee omiaan, kun kirjoitan ylös jotain ja mietin eteenpäin asioita. Halusin pilailla vielä Cervantaksen kustannuksella, mutta yksi ajatus tuli mieleeni ja kysyn:-Onko jokin keino estää, ettei Lailahin alueet mene Markettalle?-On, mutta se on hankalaa tai helppoa. Varsinkin se on vaikeaa nyt, kun sinulle on annettu tuo merkki. Toisaalta, jos he eivät ole täysin typeryyksiä eikä sen naikkosen aivopesun alla ja saat heidät vakuuteltua, niin he tunnistavat olosuhteet ja se voi olla helppoa estää Lailahin alueiden luovuttamisen Marketalle, Cervantes vastaa mietteliäänä.-Aistin, että siinä on silti mutta? Sanon.-Niin on, joutuisit testiin tai sinut vangitaan tai sinut pahimmassa tapauksessa tapetaan ennen kysymyksien esittämistä.-Eli me tarvitsemme vähintään Mitsuki mukaamme?-Kyllä, meidän olisi varmaan helpointa rikkoa kontrolli hänestä ensimmäisenä.-Tai Dollie?-Hmm… Hänkö? Se keittiöpiika, jonka Lailah antoi sinulle palvelijakseen? Cervantes kysyy ja katsoo minua varmistaakseen tiedon.-Juuri hän, vastaan nyökäten.-Voi olla, hänellä on joku linkki sinuun ja pystyisit hajottamaan myös sen Marketan aivopesun hänestä. Tai hajotamme molemmista sen naikkosen aivopesun, jolloin meillä olisi enemmän mahdollisuuksia, Cervantes sanoo. Kaksikko päätyy miettimään erilaisia suunnitelmia pitkälle päivää. Lopulta joskus alkuillasta kaksikko havahtuu, että päiväsaika on kulunut suunnitelmien tekoon. Vihkooni on tullut paljon enemmän merkintöjäkin ja laitan sen laukkuuni takaisin kynän kanssa. Päätimme myös vaihtaa paikkaa, joten pakkasimme tavaramme siinä alkuillan aikana. Lähdimme taas yötä myöten liikkeelle ja Cervantes johtaa taas edellään. Hän kävelee välillä laajemmin ympyrää, ettei kukaan ole tullut peräämme. Kukaan ei kuitenkaan seuraa kaksikkoa, ainakaan vielä. He kävelivät noin 10 km yön aikana ja tulivat jonkin aution kaupungin reunalle. Cervantes katselee kaupunkia, kun tulen myös paikalle ja hänen vierelleen pysähtyen. Katselen myös autiota kaupunkia ja en tiedä miksi, mutta tunnen kuinka kaupunki olisi tuttu jostain. -Voimme olla täällä, Cervantes lopulta sanoo.-Onko tämä paikka sinulle tuttu? Kysyn.-Ei, mutta tämä on autio kaupunki ja legendoja liikkuu tästä autio kaupungista, Cervantes vastaa.Cervantes kävelee sitten autioon kaupunkiin sisään ja seuraan häntä, kun hän viittoaa seuraamaan häntä. Kävelemme koko aution kaupungin läpi sen laidalle ja huomaamme suht hyvän autiotalon siellä. Joka on suht hyvässä kunnossa, ettei tuuli pääse paljon seinien läpi ja pitää vedet poissa myös.

----- CHAPTER BREAK -----

Jäimme taloon ja puramme tavarat paikoilleen, mitkä ovat hyviä paikkoja säilyttää tavaroitaan. Tavaroiden purkamisen jälkeen menemme tutkimaan autiokaupunkia. Kävelemme pian entistä pääkatua pitkin ja näemme matkan varrella taloja, kauppoja, isompia taloja, kauppahalli, linnan tapaisen sekä tallin. Kävelen tallin ohitse hiukan, kun seuraavaksi tulee taas kauppa, jossa onkin outoja kirjaimia. Pyydän Cervantesta katsomaan sitä myös, hän tuleekin paikalle.-Osaatko sinä sanoa, miltä ajalta tuo kirjoitus on? Kysyn ja osoitan kaupan nimeä.Cervantes katselee tekstiä ja vastaa:-Hmm… Se vaikuttaa vanhalta, jopa vanhemmalta kuin mitä Soul Edgen ja SoulCaliburin sodat ja siihen liittyvät ajankohdat. Tämä vaikuttaa paljon vanhemmalta.-Joo ja se näyttää siltä, kuin se olisi jostain muualta tullut tänne. Sekä siellä täällä näyttäisi olevan jotain outoja tavaroita jäänyt jostain, sanon. Katsomme toisiamme ja Cervantes hieroo leukaansa, kun miettii jotain.-Se voi olla, koska jotkut noista kirjaimista on erilaisia, kuten huomasitkin ne tavarat, niin ne eivät ole täältä. Tai kauan sitten täällä on ollut kaupankäyntiä enemmänkin jonkun toisen maailman kanssa, Cervantes sanoo.-Voimme tutkia lisää, jos löytäisimme jotain vastauksia, ehdotan ja katselen toista.-Meillä on aikaa, Cervantes sanoo.Hymyilen ja kävelemme sitten ympäri kaupunkia ja tutkimme joitakin taloja, jotka eivät olleet lukossa ja joitakin kauppoja. Kauppahalliin pääsi helposti sisään, huomaamme sen olevan yhä jollain tasolla kunnossa. Erilaisia tuotteita on varmaan myyty siellä joskus muinoin, ainoastaan kauppojen nimet, pöydät, hyllyt, tuolit yms on jäänyt sinne. Tutkin yhtä kauppaa tarkemmin, sillä siellä on kirjoja yhä. Katselen vanhoja kirjoja läpi, kun Cervantes seuraa hiukan kauempaa tilannetta. Otan lopulta yhden kirjoista, huomaan, että sitä voi lainata kuka vain. Menen Cervantaksen luokse ja näytän kirjaa hänelle.-Tämä vaikuttaa kiinnostavalta sekä varmasti vielä valaisee jotain asioita, sanon ja laitan sitten kirjan laukkuun.-Todennäköisesti, jos saamme vielä käännettyä sen jokseenkin hyvin, Cervantes sanoo ja kantaa kyseistä laukkua, jossa on löydettyjä tavaroita.Käytämme päiväsajan autiokaupungin tutkimiseen, kun lopulta palaamme illalla autiotaloon, josta on tullut väliaikainen lepopaikkamme. Cervantes tekee ruuan, kun yritän auttaa jotenkin sen hetkisen tilanteeni mukaan. Saamme ruuan valmiiksi ja syömme sen tyytyväisenä, sillä ruoka oli onnistunut kaikesta huolimatta. Cervantes tarkistaa myös siteeni ja ottaa puhtaat siteet jo valmiiksi esiin, sillä seuraavana päivänä vaihtaisimme ne. Luen kirjaa hetken ajan, mutta en ymmärrä mitään, paitsi muutamista kohdista ymmärsin jotain. Ja mietin, miksi kuitenkin tuntuisi siltä, että osaisin lukea sitä tekstiä. Lopulta kello on lähestymässä keskiyötä ja mietimme, jos kävisimme taas aamulla tutkimassa autiokaupunkia lisää ja koittaisimme löytää lisää tietoa. Kunnes keskiyö koitti, niin tapahtuikin outojaan. Huomaamme sen ja näemme, kuinka meidät siirretään täysin Toiseen Maailmaan. Ymmärrämme, että on päiväsaika ja olemme keskellä toria, jossa on paljon väkeä. Katsomme toisiamme ja sitten väkeä ja tajuamme, että olemme tulleet suoraan jonkun tärkeän tapahtuman keskelle. Joka keskeytyy aika tehokkaasti meidän tulomme takia. Näytän vaistonvaraisesti käteni, jotka ovat tyhjänä ja Cervantes seuraa esimerkkiäni. Torilla oleva väki katselee kaksikkoa, kun sitten perääntyvät hiukan ja päästävät vartijat lävitse kohti kaksikkoa. Vartijoiden johtaja tulee luoksemme ja kysyy tiukasti:-Keitä te olette?Vartijoiden johtaja katselee kaksikkoa vuoron perään ja päättelee mielessään, etteivät he ole suuria vaaroja tällä hetkellä.-Me tulimme tänne vahingossa, vastaan ystävällisesti.-Mistä? Vartijoiden johtaja kysyy.-Jostain autiokaupungista, menimme kyseisen kaupungin laitamilla sijaitsevaan autiotaloon. Johon majoituimme ja kello tuli keskiyöhön, niin huomasimme siirtyneen tänne, vastaan ystävällisesti.Cervantes nyökkää vierelläni. Vartijoiden johtaja punnitsee vastaustani ja sanoo:-Hmm… Puhutte joko totta tai ei, mutta tulitte kaikesta huolimatta tänne huonoon aikaan. Tulitte suoraan juhlan keskelle, joudutte tämän takia tulemaan mukaamme. Voitte kutsua minua pomoksi. Nyökkäämme hänelle, pomo viittoilee sitten seuraamaan häntä. Seuraamme häntä, kun hän kävelee kohti linnaa ja suuria portteja. Jonka luona pomo ilmoittaa porttien vartijoille tulostaan ja viittoilee meitä seuraamaan yhä. Hän vie sitten meidät sisään linnaan ja suoraan Keisarin luokse. Joka nähtävästi on saanut tiedot jo tulijoistaan. Kumarran hiukan automaattisesti, Cervantes seurasi perässään esimerkkiäni. Sillä ei halunnut saada ongelmia heti alkuun.-He ovat paikalla, kuten ilmoitin, pomo sanoo.-Huomaan sen, Keisari itse sanoo ja istuu jollain valtaistuimellaan ja katselee kaksikkoa.Katselen Keisaria, kun en muutakaan tiennyt, mitä katsoisin sillä hetkellä.-Keitä te olette? Keisari kysyy ystävällisesti ja lisää:-Voitte jättää muodollisuuden pois.-Olen Momo, vastaan ujosti hymyillen.-Cervantes, Cervantes sanoo nimensä.-Cervantes ja Momo? Keisari sanoo ja katselee kaksikkoa.Nyökkäämme hänelle ja hieroo leukaansa ja jatkaa puhumista:-Teistä kumpikaan ei vaikuta täysin ihmisiltä, aistin sen teistä. Mutta ette taida olla pahoissa aikeissa täällä.-Eehm… On tapahtunut hiukan kaikkea meidän maailmassamme, kerron hämmentyneenä ja mietin, kuinka paljon Keisari tietää muista Maailmoista ja tietääkö muut tässä Maailmassa asioita enemmänkin.-Hm… Huomaan sen. Jätetään se asia hetkeksi pois, teidän kerrottiin tulevan autiokaupungista? Keisari sanoo ja nojaa nyt toiseen käteensä, joka oli hieronut leukaa hetki sitten.-Niin kerroimme hänelle, sanon ja viittoan kohti pomoa, joka nyökkää.-Portaali nähtävästi toimi, hmm… Keisari sanoo mietteliäästi.-Portaali? En tiedä sellaisesta mitään, Cervantes sanoo. -Ei huolia, tämä portaali toimii meidän Maailmojemme välillä, mutta tämä kyseinen portaali toimii välillä, Keisari sanoo.Keisari katselee meitä sitten, kun jostain syystä sisälläni tunsin, kuinka tietäisin Keisarin jostain. Mietin, että voisiko se olla joku muistoistani, kun vaivun hetkeksi mieleeni hakemaan jotain. Cervantes katsahtaa Momoa, mutta katsoo sitten Keisaria, joka kysyy:-Haluatteko te jotain? Kun tulitte tänne asti ja portaali toimi.-Hmm… Toinen Maailma, josta me tulemme, on tuhoutumassa, Cervantes sanoo, kun huomaa, ettei Momo seuraa keskustelua tällä hetkellä.-Olen huomannut sen, tänne asti on myös säteillyt se pahuus. Mitä sieltä vuotaakin, Keisari sanoo.-Meidän maailmassamme, toinen miekoista (SoulCalibur), joka on suuri henkimiekka. Se on lähes kokonaan kulutettu loppuun ja se kuka on vastuussa tästä kasvattaa samalla voimiansa miekan voimien avulla, Cervantes kertoo.-Hmm… Henkimiekka, tarkoitat SoulCaliburia? Se on siis totta, jolloin se toinenkin miekka on olemassa. Miksi aistin kaiken lisäksi, että siellä on myös noita? Keisari sanoo.-Tarkoitatko Markettaa? Se naikkonen? Cervantes kysyy lievästi yllättyneenä.-Juuri hän, olette törmänneet häneen, miten olette häneen törmänneet? Keisari vastaa.-En tiedä, mistä hän tuli tai milloin ilmestyi, mutta hän sai Momon kumppanin ja koko sen kyseisen kumppanin alueen hallintaansa, Cervantes kertoo ja välttelee kertomasta tarkemmin omia yhteyksiään. Samalla havahdun omista muistoistaan ja katselen Keisaria ja sitten Cervantesta.-Kyllä, se Marketta sai ystäväni loitsun alle aivan kuin olisi aivopessyt heidät, kerron ja katselen Keisaria.-Marketta on hankala, mutta hänen loitsunsa voidaan rikkoa, Keisari sanoo.-Sain tehtyä jotain rakoja siihen loitsuun, vaikka se vaikuttaa yhä vahvasti heihin, kerron ja levitän käsiäni hiukan ilmassa.-Se auttaa hajottamaan sitä loitsua, joko he tekevät sen itse tai Marketta voitetaan tai loitsut hajotetaan vaan, Keisari sanoo.-Ongelma on se, että emme pääse Marketan lähelle tällä hetkellä, kerron surullisesti.-Hän on ehtinyt tekemään laajan aivopesun, Keisari sanoo varovasti.-Kyllä, sanon.-Hmm… Keisari miettii jotain ja lopulta kysyy:-Kenen palveluksessa Marketta on?-Samaisen, joka on kuluttanut lähes kokonaan SoulCaliburin voimat itseensä, vastaan.-Cervantes, Momo kertoo totuuden? Keisari kysyy ja katsoo Cervantesta.-Kyllä hän kertoo, se naikkonen on se samaisen tyypin palveluksessa, Cervantes vastaa. Keisari vaipuu sitten mietintään, kun katson Keisaria ja sitten ympäri salia taas kiinnostuneena. Cervantes vain odottaa Keisarin vastausta. Keisari lopulta saa mietittyään jotain ja katsoo kohti pomoa.-Tästä voi tulla myöhemmin ongelmia kaikkialle. Kutsu Arleena paikalle, Keisari sanoo.-Kyllä, pomo sanoo ja lähtee sitten noudattamaan Keisarin käskyä.Menee hetki, kun pomo tulee takaisin paikalle naisen kanssa. Naisella on hopeiset hiukset ja valkoiset silmät, hänellä on myös päällään taivaansininen mekko, jossa on paljon jotain kuvioita.-Kas, itse Keisari pyytää todellakin paikalle, nainen sanoo hymyillen.-Arleena, Marketta on palannut, Keisari sanoo mennen suoraan asiaan.-Se naikkonen, Arleena sanoo heti ymmärtäen tilanteen vakavuuden.-Juuri hän. Hän on jo aiheuttanut ongelmia Toisessa Maailmassa, Keisari sanoo.-Tsk, se naikkonen tarvitsee paremman opetuksen, Arleena sanoo ja katsoo sitten kaksikkoa kohti.-Kas, te olette vieraitamme, rakas kertoi teistä, kun samalla haki minut tänne, Arleena sanoo ystävällisesti hymyillen.-Mukavaa, sinun puolisosi pitää sinua ajan tasallaan, vaikka saisit muutenkin tietää kaiken, Keisari sanoo hymyillen.-Kyllä sinä tiedät hyvin minut ja puolisoni, Arleena sanoo nauraen ja katsoo sitten Momoa ja Cervantesta.-Jätetään toiseen kertaan tämä, nyt takaisin tärkeän asian pariin. Momo, kerro sinä ensin. Kerroin sitten kaiken, mitä Marketta on tehnyt tähän mennessä ja mistä hän oli tullut. Ja senkin, missä oli törmännyt Lailahin ensimmäisen kerran. Arleena ei keskeyttänyt tarinaamme, joitakin kohtia Cervantes välillä täytti. Arleena näyttää mietteliäältä tarinamme jälkeen ja sanoo:-Tyypillistä Markettaa… Kukaan ei haluaisi uskoa, että hän tekisi taas tätä. Vaikka kuinka varoitin monia, että hän tekee sen uudestaan. Eikä todellakaan opeteta hänelle kaikkea vielä. Mutta totta kai Marketan äidin pitää olla ylimielinen noita vanhin, joka ei näe mitään ongelmia tyttäressään vain ainoastaan lahjakkuutta. Hän ei meinannut uskoa edes todisteiden kanssa, että hänen tyttärensä on paha.-Hetkinen, taas? Marketta on tehnyt jotain tällaista aikaisemmin? Kysyn.-Kyllä vain, hän oli vankina edellisestä rikkeestä ja hänen ylimielinen äitinsä päätti antaa myös liikaa vapautuksia. Ja muut idiootit menivät siihen mukaan. Kaiken tämän lisäksi niin se Polkiu tuli ja vapautti Marketan ja otti samalla mukaansa muitakin vankeja, Arleena vastaa.-Polkiu? Kysyn ja saatoin jo tietää, kuka se olisi.-Kyllä, Muinaisen Maailman keisarin jälkeläinen. Polkiu on muutenkin sekaisin jo kaikesta sekä samalla yksi voimakkaimmista kuolemattomista. Kuolemattomat ovat ihmissusien kaltaisia, mutta paljon enemmän alkuperäisen näköinen sekä voimat suuremmat. Sekä kuolemattomia esiintyi myös täällä alkuperäisinä asukkaina ihmissusien lisäksi, Arleena kertoo. Mietin koko tilannetta ja yritän miettiä, milloin tämä on voinut tapahtua ja kysynkin:-Milloin tämä tapahtui?-On siitä varmaan jo sata vuotta aikaa, Arleena vastaa.-Eeh? Olen yllättänyt tästä tiedosta, mutta samalla se voisi sopia myös aikaikkunaan.-Eikä siinä ole vielä kaikkea, Arleena sanoo.-Mitä tarkoitat? Kysyn mielenkiintoisena, sillä tämä oli samalla minulle uutta asiaa. Cervantes seuraa keskustelua tarkkaavaisesti.-Polkiu meni naimaisiin, pakolla todennäköisesti. Hän meni naimaisiin tästä maailmasta kotoisin olevan naisen kanssa… He saivat kaksi lasta, molemmat tyttäriään. Valitettavasti emme tiedä kaikkea kohtia, sillä tyttärien äiti ei ole ollut meihin pitkään aikaan yhteydessä, Arleena kertoo ja imen tietoja kuin sieni.-Miksei? Ja kuka tyttärien äiti oli? Kysyn ja peitän sen, että haluan tietää enemmän äidistäni.-Aah, tyttärien äiti oli täältä kotoisin, kuten kerroinkin, mutta hän on myös itse Keisarin tytär, Arleena vastaa. Kuulen, kuinka Keisari mutisee jotain omiaan, joka kuulosti enemmänkin siltä, että Arleena voisi kertoa sitten koko tarinan, kun kerran aloittikin. Arleena kuitenkin ohittaa tämän ja katselee Keisaria hetken ajan, kunnes sitten katsoo minua taas.-Saimme kuitenkin yhden viestin lopulta häneltä joitakin vuosia sitten. Ja se taisi mennä jotenkin näin: ”Tyttäreni…pulassa.. … tarvitsee apua. Ja vanhin tyttäreni… hän on… … Tarvitsen apua! Mieheni tekee…” Viesti päättyy siihen valitettavasti, yritimme saada viestiä enemmän ehjäksi, mutta epäonnistuimme siinä. Lopulta pääsimme kyllä oikeaan taloon, mutta se oli tyhjä jo, Arleena jatkaa kertomistaan. Ymmärsin silloin, että olen äitini puoleisen suvun edessä, taas. Lähinnä yritin pitää ajatukseni nykyhetkessään ja ulkoisesti koitin näyttää rauhalliselta, mutta sisäisesti myrskysin. Äitini oli yrittänyt pyytää apua, mutta näyttää siltä, että viesti oli päätynyt huonosti perille. Joku on myös yrittänyt tuhota sitä tai jopa vaihtanut sen toiseen viestiin. Jostain syystä epäilen, että äitini viesti on vaihdettu toiseen viestiin. Cervantes katsoo Momoa ja huomaa, että tämän sisällä myrskyää.-Opimme myöhemmin, että vanhin tytär on perinyt suuret maagiset voimat, Arleena jatkaa kertomistaan.Keskityn taas Arleenaan ja kysyn:-Entä nuorimmainen?-Emme tiedä tarkasti siitä, Arleena vastaa.Huomaan, että Arleena ilme oli muuttunut hiukan ja kysyn varovasti:-Mitä tarkoitat? Ja onko jotain nuoremmalle tyttärelleen tapahtunut? Arleena huokaa hiljaa ja vastaa sitten:-Päättelimme, että nuorin tytär olisi tappanut äitinsä ja hän olisi se, joka yritti tuhota viestin.Huomaan, kuinka Arleenan ilme muuttuu vakavammaksi, kun hän jatkaa:-Saimme myös tietää, että toimisi sisaruksien isän (Polkiun) parhaana murhaajana. Ja että hän olisi kateellinen sisarelleen.-Mitä? Kysyn lievästi hämmentyneenä, sillä mikään muististani ei viittaisi tällaiseen tapahtumaan.-Kyllä vain, nuorin sisarus tappoi äitinsä, jotta hänen vanhempi sisaruksensa jäisi yksin. Ja ei saisi hyväksyntää sisaruksien äidiltään, sekä nuorin tytär saisi hyväksyntää sisaruksien isältään. Lopulta vanhempi sisarus löysi itsensä tänne ja annoimme hänelle opetuksia, jotta hallitsee voimiansa paremmin. Samalla kerroimme hänelle senkin, että jos hänen sisarensa tulee ikinä tänne, niin häntä odottaa oikeudenkäynti täällä, Arleena kertoo. Lähinnä mielessäni vilisee useita asioita ja muistan, kuinka sisareni oli päättänyt suojella minua joltain. Jotta hän olisi ensin selvittänyt asian itse perinpohjaisesti, vaikka muistan hämärästi vielä, että hän olisi maininnut välillä asiasta minulle. Ja kysynyt, mitä muistan tästä asiasta…-Mitä…mitä nuoremmalle sisarukselle sitten kävi? kysyn hiljaa.-Aah, vanhin sisarus lopulta kertoi, kuinka hänen sisarensa oli kuollut tuntemattomissa olosuhteissa, Arleena vastaa.Saatoin kuitenkin aistia, että Arleena ei olisi kuitenkaan niin innoissaan siitä oikeudenkäynnistä nuorinta sisarusta kohtaa, joka olisi minä. Mutta en paljasta sitä vielä ja kysyn sen sijaan:-Mikä oli nuoremman sisaruksen nimi?-Se taisi olla Morwenna, Arleena vastaa.”En ihmettele, että sisareni alkoi kutsumaan minua Momoksi. Hän suojelee minua…” mietin mielessäni. Ja samalla mieleeni tuli, että sisareni on valehdellut äitini puoleiselle perheelleen, jotta hän voisi suojella minua.-Vanhimman sisaruksen nimi on Momoka, jos muistan oikein. Hän tuli lopulta täällä taas käymään jonkun läheisen ystävänsä kanssa ja varsinkin he kävivät huvipuistossaan, Arleena kertoo. Muistan sen kerran ja olin pitänyt siitä huvipuistostaan paljon.-Momoka myös kertoi, että läheinen ystävä on hänelle kuin sisarus, Arleena sanoo.”Se olin minä… Kun olin tässä muodossa ollut hetken ajan, sillä halusin kokea sen huvipuiston jostain syystä, taisi olla, että ainakin kerran olisin päässyt sinne” mietin mielessäni ja ymmärsin, miksei sisareni halua tulla tänne asumaan kokonaan. Cervantes on kuunnellut hiljaa Arleenan kertomista tarinaa, mutta epäilee vahvasti, että onkohan Keisari ja muut tehnyt väärän päätelmän. Cervantes jotenkin aavistaa, ettei tarina ole mennyt siten, miten näille on kerrottu ja mitä siinä viestissä on ollut. Hän epäilee, että sisaruksien äiti on pyytänyt apua varsinkin nuorimmalleen tyttärelleen. Cervantes epäilee, että se koko viesti on väärennetty ja alkuperäinen on sen väärentäjän jossain jemmassa. Arleena huomaa, että oli eksynyt koko käsillään olevasta aiheesta ja sanoo:-Eksyinkin kertomaan muutakin, voimme palata siihen myöhemmin vielä. Mutta se Marketta on nyt ensin hoidettava.-Ei se haittaa, sanon ystävällisesti, sillä olin kaikesta huolimatta kuunnellut tarkasti tarinaa.-Hienoa! Kerron sinulle tai teille lisää siis myöhemmin! Mutta nyt se Marketta ja hänen tekemä ongelma. Hänet voidaan pysäyttää kyllä ja siihen tarvitaan maagista kiveä. Maaginen kivi meinaa antaa suojaa sekä estää Marketan loitsuja, Arleena sanoo.-Mistä maaginen kivi löytyy? Kysyn.-Se on ongelma, sillä maagisen kiven tarkkaa sijaintia ei ole tiedossa. Se on aina ilmestynyt, kun sitä tarvitaan, Arleena vastaa ja näyttää mietteliäältä.-Se on totta, mitä Arleena kertoo ja te tarvitsette maagista kiveä antaman suojan, Keisari sanoo ja lisää:-Mutta maaginen kivi katosi viimeisen käyttämiskerran jälkeen, kivellä on myös omatahto. -Totta, Arleena sanoo.-Kuka oli edellinen käyttäjä sille? Cervantes kysyy.-Se vaihtelee, Arleena vastaa.-Vaihtuuko se kiven tahdosta? Cervantes kysyy.-Osittain kyllä, mutta ongelma on myös, että emme tiedä kuka olisi seuraava sopiva maagisen kiven käyttäjä, Arleena vastaa.-Hmm… Cervantes vaipuu mietteisiin ja ymmärtää, että heillä on ongelmia. Ja tulee isoimpia ongelmia, jos he ymmärtävät, kuka Momo on todella.Cervantes on ymmärtänyt, kuka Momo on todellakin. Ja nyt heidän täytyy vielä löytää maaginen kivi sekä sen käyttäjä. -Minulle tuli jotain kysyttävää vielä siitä Morwennasta, Cervantes sanoo mietteliäästi ja katselee Arleenaa.-Kysy pois, Arleena sanoo.-Mitä aiotte tehdä, jos Morwenna paljastuu olevan elossa yhä? Cervantes kysyy.-Ainakin oikeudenkäynti ja sen jälkeen päätetään kohtalo. Suurin osa on sitä mieltä, että he haluavat vain selvittää totuuden. Mutta vanhimmat haluaa hänet jostain syystä, Keisari itse vastaa.-Teidän kannattaisi tutkia nuo vanhimmat mieluummin ja viimeistään alkaa nyt tekemään sitä, Cervantes sanoo.-Miksi?-Kokemukseni mukaan, he ovat yleensä ongelmien takana tai ovat mukana jossain hämärissä jutuissa. Yleensä se on molempia ja he menevät todennäköisesti myös Keisarin käskyjen ja hallitsemisen ohitse, he kiertävät sääntöjä ja tekevät omiaan. Sekä haluavat sen vallan, jota ei pidä heille antaa, Cervantes sanoo yllättävän vakavasti.-Hmm… Keisari näyttää kaikesta huolimatta mietteliäältä. Arleena ja pomo miettivät myös ja katson Cervantesa, joka pudistaa minulle päätään hiukan, etten kerro heille vielä totuuttaan. Nyökkään hänelle sitten takaisin, sillä ymmärrän tilanteen.

----- CHAPTER BREAK -----

Keskustelu jatkui pitkään iltaan, jossain kohtaan joku toi tuolin minulle. Jolloin istahdin siihen, sillä voimani oli lopussa. En ole vielä näyttänyt vammojaan parantajalleen, sillä oli liikaa tapahtunut ja en ole kehdannut kysyä nähdä parantajaa. Sain mukavan teen juotavakseen Arleenalta, joka toi sen minulle. Epäilen, että hän aistii, ettei minulla ole kaikki hyvin. Kiitän häntä teestä sekä juon sitä iloisesti, sillä se maistuu myös hyvältä. Seuraan keskustelua puolikseen, kun Cervantaksen aavistuksetkin oli osunut oikeaan. Sillä joku oli hakenut jotain papereita viimeisimmistä vanhimpien toiminnoista, ja niitä tutkien Cervantes oli huomannut useita virheitä vanhimpien toiminnassa. Illan aikana meille selvisi myös, että tämä maailma on Maailma Kuu. Se tunnetaan myös pelkästään Kuuna, jota hallitsee Keisari. Sekin selvisi, että Keisari on todellakin äitini isä, eli hän on isoisäni. En todellakaan osannut sanoa, mitä Keisari todellisuudessa uskoo, mutta ainakin hän on mukana muiden kanssa siitä, että olisin tappanut äitini. Tiedän sen varmuudella, että asia ei ole mennyt sillain, vaikka muistoni on yhä hatarat siitä tapahtumasta. Muut ovat keskustelleet jo ties mitä, kun Arleena kääntyy puoleeni ja kysyy:-Aah, Momo, mikä on sinun taistelutyylisi?-Käytän kahta miekkaa ja saan outoja asioita maasta. Sekä kai jollain tasolla myös ilman aseita, vastaan ja en osaa oikein kertoa tarkemmin kyvyistäni.-Mielenkiintoista, Arleena sanoo ja katselee minua.-Hallitsen sitä suht hyvin, mutta en voi taistella tällä hetkellä kunnolla, vastaan hymyillen.-Mitä tapahtui? Arleena kysyy.-Loukkaantumisien takia, vastaan ja mainitsen jotain epämääräistä niistä loukkaantumisista.Arleena nyökkää, kun miettii jotain samalla ja sanoo:-Sen ymmärsin myös Cervantakselta, kun hän kertoi jotain. Sinä olet kuulemma vahva taistelija, jos pystyt toipumaan kokonaan.Katson Cervantesta, joka kohottaa olkapäitään ja sanoo:-Totta joka sana.-Kyllä, kuten hän sanoikin, sanon sitten ja pyöritän silmiäni hiukan. Keisari on kuunnellut keskusteluita, sillä hän on vaipunut omiin mietteisiin. Jotka katkeavat, kuten kaikkien muidenkin keskustelut, sillä joku juoksee paikalle huohottaen:-Rosvot! He ovat täällä kaupungissa! Heidän johtajansa on raivoissaan jostain asiasta! Emme tiedä, mitä hän haluaa tai aikooko hän alkaa riehumaan kaupungissa vai ei.-Mitä?! Mikähän häneen on mennyt? Nopeasti, viekää kuitenkin siviilit turvaan, pomo sanoo.Tulija nyökkää, kun pomo lähtee tämän kanssaan katsomaan, mitä asiaa rosvojoukon johtajalla on.Arleena katsoo näiden lähtöä ja katselee sitten minua ja Cervantesta.-Voimme mennä myös katsomaan tilannetta, Arleena sanoo.Keisari nyökkää ja sanoo:-Menkää te edeltä, tulen kohta perässänne. Menemme sitten kohti paikkaa, missä kuuluukin kunnon huutoa. Lähinnä rosvojoukon johtaja näyttää huutavan, mutta ei näytä hyökkäävän kenenkään kimppuun. Pomo kuuntelee rosvojoukon johtajan huutamista, kun samalla tulemme lähemmäs ja kuulemme rosvojoukon johtajan kysymyksen:-Miten niin, ette voi näyttää jotain asiaa meille tällä hetkellä?!-Jim, rauhoituhan nyt. Olet jo pelottanut kaupunkilaisia, kun tulit tänne huutamaan, pomo sanoo rauhallisesti.-Rauhoitu?! Rauhoitu! Sinä senkin… Et ole tietoinen kaikista asioista ja käsket minun rauhoittumaan, Jim sanoo äänekkäästi, joka on rosvojoukon johtajan nimi.Jim kuitenkin lopetti huutamisen ja tuijottaa pomoa, joka ei hätkähdä toista miestä. Vain kohottaa kulmiansa tälle, mutta ei myöskään kyseenalaista tätä.-Mitä tarkoitat? Pomo kysyy rauhallisesti.-Sitä, että vanhimmat ovat pettäneet meitä useita vuosikymmeniä jollei jopa satoja vuosia tai ties, kuinka kauan, Jim vastaa.-Mitä? Se on mahdotonta, ehkä pari on, mutta ei nyt kaikki, pomo sanoo, vaikkei usko itsekään, että se olisi vain pari.-Ei ole vain pari, vaan ne kaikki! He pyysivät ne tänne, sen vaarallisen joukon. Sen samaisen joukon, keitä ei haluta tänne. Sekä sain myös selville, että vanhimmat ovat myrkyttäneet vesiämme! Jim huutaa taas, kun oli korottanut ääntänsä.Mutta nyt Jimin äänestä lähinnä paistaa huoli ja hän tuijottaa pomoa. Pomo huokaisee hiljaa ja miettii, mitä kaikkea muuta Jim on löytänyt myös. Hän ei osaa käsitellä Jimiä, kun hän on tässä tilassa. Pomo huomaa sitten, että Arleena, Momo ja Cervantes tulee paikalle. Ja nämä ovat taatusti kuulleet jo keskustelua.-Arleena, auta, pomo sanoo sitten Arleenalle.Arleena kohottaa kulmiansa pomolle, mutta keskittyy sitten Jimiin ja sanoo:-Jim, vanha ryöväri.Jim kääntyi saman tien kohti Arleena, kun tämä sanoo hänen nimensä. Jim hymyilee, kun näkee naisen.-Kas, noitahan siinä, Jim sanoo ja katselee Arleenaa.-Sinun huutosi kuultiin varmasti pitkin kaupunkia tänään, Arleena sanoo.-Olen pahoillani, Jim sanoo.-Jätetään se nyt, pitääkö sinun tietosi paikkaa? Arleena kysyy ystävällisesti.Jim selvästi rauhoittuu enemmän Arleenaan kanssa keskustellen, kun taas pomo huokaisee hiljaa helpotuksestaan. Sillä Arleena jotenkin sai aina Jimin rauhoittumaan varsin nopeasti.-Kyllä ne pitävät paikkansa, Jim sanoo.-Uskon sinua, raportoin tiedot eteenpäin, Arleena sanoo ja katsoo pomoa, joka nyökkää tälle.Pomo pyytää sitä samaa tulijaa viemään tiedot eteenpäin ja tämä menee nopeasti hoitamaan asiaan. Minä ja Cervantes seurataan keskustelua, kun Jim sitten kiinnittää huomiota Arleenan ohitse kahteen tuntemattomaan henkilöön. Huomaamme sen myös, kun Jimin katse pysyy minussa hiukan kauemmin aivan kuin hän olisi tunnistanut minut. Mutta hän ei tee mitään ja sen sijaan kysyy:-Keitä he ovat?-Momo ja Cervantes, tulivat autiokaupungin portaalin kautta, Arleena vastaa.-Aah, se… Jim sanoo ja miettii jotain nyt.-Nyt, kun esittelyt on tehty ja tiedät vieraamme. Niin kerrohan nyt kaikki asiat, Arleena sanoo pehmeästi.-Olet jo pelästyttänyt asukkaita, pomo sanoo, vaikkei siinä ole vihaa äänessä.Jim nyökkää ja kertoo sitten kaikki, tässä välissä on myös Keisari itse tullut paikalle. Kaikki kuuntelevat Jimin kertomusta, kun tämä kertoo, kuinka oli saanut selville paljon asioita. Sekä törmännyt jopa siihen vaaralliseen joukkoon, josta Keisari kysyy lisä kysymyksiä. Lopulta Jim saa kerrottua kaikki asiat.-Etsikää ne vanhimmat ja kootkaa kaikki tiedot heidän tekosistaan viimeiset pari sataa vuotta, Keisari sanoo lopulta.-Kyllä! Pomo sanoo ja komentaa joukkonsa tulemaan mukaansa, ja he menevät suorittamaan tehtävää sitten. Keisari katselee Jimiä ja huokaisee hiljaa. Jim hymyilee tälle ja nauraa hiukan, kun Keisari kysyy:-Missä olet tällä kertaa ryöstellyt?-Vain idiootti rikkaita, Jim vastaa helposti.-Sigh, Keisari vain tuhahtaa, mutta peittää kädellänsä naurunsa.-Pysy siitä alueesta erossa jokusen aikaa, sillä he eivät sitä arvostaneet. Vaikka muutenkin heidän kannattaisi hiukan vähentää sitä egoansa, Keisari sanoo.-Kyllä kyllä, Jim sanoo vain.-Ainakin erotat hyvän ja pahan, Keisari sanoo.-Totta kai, johan siitä käytiin keskustelua useasti, Jim sanoo nauraen. Jim kääntyy sitten katsomaan minua, kun Keisari vain huokaisee ja mutisee omiansa. Jonka mutinasta ei saanut selvää, Jim vain ohittaa sen.-Momo? Jim sanoo ja lisää, kun näkee nyökkäykseni:-Oletko viihtynyt täällä?-Joo, vaikka haluaisin käydä myös huvipuistossaan, vastaan.-Hoo, se on aika suosittu huvipuisto täällä. Huomenna siellä olisi kaikki kojut auki taas, jos haluat mennä sinne huomenna. Voin viedä teidät sinne myös, Jim sanoo hymyillen. -Kylläpä sinä nyt osaat olla ystävällisiä, Arleena sanoo nauraen.-Totta kai, hehän ovat vieraitamme, osaan sitä paitsi käyttäytyä. Kun ei ole kaikki vänkäämässä vastaan, Jim sanoo nauraen.Keisari vain pudistaa päätänsä ja katselee keskustelua hiljaa. Cervantes katselee Jimiä ja ei osaa päättää, onko hän uhka vai mahdollinen liittolainen. Mutta antaa mahdollisuuden, kun näkee Momon hymyilevän kirkkaasti huvipuisto käymisen mahdollisuudesta.-Huominen käy kyllä! Sanon aivan innokkaasti.-Se on siis sovittu, Jim sanoo ja katselee naisen onnen säteilyä.-Voin tulla hakemaan teitä aamulla sitten, Jim sanoo vielä ennen kuin kääntyy lähteekseen ja mennäkseen kotiinsa, missä se ikinä onkaan.Arleena tuijottaa Jimin lähtöä ennen kuin ymmärtää, että tämä vain lähti.-Jim! Tule takaisin! Arleena huutaa tämän perään ja lähtee Jimin perään sitten.Keisari vain pudistaa päätänsä ja katselee meitä sitten.-Älkää välittäkö, Jim on loppujen lopuksi kunnon mies. Hänellä on vain omat määränpäät sekä erilaiset tavat hoitaa asiat. Mutta hän on luotettava ja Arleena sekä pomo luottavat häneen, kuten minä myös, Keisari sanoo.Nyökkäämme hänelle ja tästä huolimatta mietin, että tietääkö Jim jotain minusta enemmän. Mitä en vielä osaa aavistaa.-Teillä ei taida olla yöpymispaikkaa täällä? Tulkaa linnaan vieraakseni, Keisari sanoo.Suostumme kutsuun ja hän sitten vie meidät takaisin linnaan, jossa antaa meille huoneemme. Katson huonettani ja menen saman tien sänkyyn, sillä olen tosi väsynyt. Sammun saman tien, kun pääni koskettaa mukavaa tyynyä. Keisari meinasi sanoa vielä jotain Momolle, kun huomasi, että tämä oli nukahtanut saman tien. Keisari sulkee Momon huoneen oven sitten hiljaa ja näyttää viereisen huoneen Cervantakselle, joka hyväksyy sen. Cervantes menee huoneeseen, kun Keisari katselee tätä ja toinen huomaa sen.-Mitä? Cervantes kysyy.-Onko Momo kunnossa? Hänellä vaikuttaisi olevan isoja ongelmia edessä, Keisari vastaa.-On ja ei, hän kertoo kyllä ajan kanssa, mutta hän tarvitsee parantajaa myös, Cervantes sanoo ja katselee Keisaria pitkään.-Parantaja voi nähdä hänet aamulla, nyt nukkuminen on tärkeää hänelle. Hänellä taitaa olla salaisuuksia, joita ei halua kertoa heti?-Kyllä vain, hän voi olla enemmänkin epävarma ja ei uskalla kertoa niistä. Mutta sanon sen, että luottakaa häneen sekä hänen puhtaaseen sydämeensä, Cervantes sanoo.Keisari nyökkää ja toivottaa sitten hyvät yöt ja lähtee kohti omia huoneitansa. Keisari miettii vielä jokusen aikaa kuulemiansa tietoja ja kaikkea sitä, mitä oppi tänään maailmansa asioista.Keisari istuu tuolillaan, kun kirjoittaa asiat vielä ylös. Hän miettii, mikä on mahdollisuudet, että se portaali toimii juuri nyt. Vaikka hän epäileekin, että heillä tulee olemaan vielä paljon asioita käsiteltävänä ennen kuin voi huokaista helpotuksestaan tai edes pitää kunnon lomaa tai juhlia kunnolla. Keisari saa kirjoitettua päivän tapahtumat ylös ja menee sitten itsekin nukkumaan. Kaupunki muutenkin vajoaa hiljaiseen yöhön, kun kaikkialla on rauhallista ja väki nukkuu. Kun kaupungin laidalla seisoo yksinäinen iso hahmo, jonka silmät välähtivät punaisen mustina. Ja hahmo oli kadonnut yhtä nopeasti kuin olisi ilmestynyt paikalle… Kaikki nukkuivat linnassa ja loppu yö sujuu rauhallisesti ja aamulla aurinko nousee taas. Se valaisi paikkoja kansa alkoi heräillä siihen ja tekemään päivän töitä ja muuta, mitä nyt kaikilla on tekemättä tai olla vain. Keisari itse meni herättämään Momon ja Cervantaksen ja pyysi heitä aamupalalle. Kävelin suht hyvin levänneenä huoneestani ulos, kun Cervantes oli sama kuten aina. Keisari ohjaa meidät sitten suureen saliin, jossa linnan henkilökunta ja muut, jotka ovat linnassa, niin syövät aamupalaa. Katsoin kaikkia niitä ruokia ja Keisari ohjaa meidät yhden pöydän luo, jossa on Arleena syömässä jo. Keisari tulee meidän kanssamme saman pöydän ääreen syömään myös, kun otan sitten jotain ruokia. Ja syön lopulta kunnon aamupalan, Cervantes ottaa jotain hiukan, mutta ei muuten syö paljon. Aamiaisen syöminen sujuu hyvin kaikin puolin ja lopulta saimme syötyään kylläiseksi. Juttelimme sitten Arleenan kanssa niitä näitä, kun samalla odotamme Jimin tuloa.

----- CHAPTER BREAK -----

Jim tulee paikalle tunnin päästä siitä, kun olimme syöneet aamupalan. Aurinkokin oli vasta kääntymässä aamupäiväksi ja kuulemma koko päivä on sopivan lämpöinen sekä aurinkoinen muutamineen pilvineen. Arleena lähtee sitten hoitamaan omia asioitaan, kun Jim katselee kaksikkoa ja kysyy:-Oletteko te valmiita? Tuleeko Cervantes mukaan yhä?-Tulen, Cervantes vastaa.Cervantes aikoo silti pysyä enemmän varjoissaan ja katsoa Momon perään, ettei tapahdu mitään hänelle. Jim nyökkää tälle, sillä aikoo itsekin vahtia Momoa, ettei hänelle tapahdu mitään huvipuiston päivän aikana. Kävimme nopeasti vielä huoneessani, jossa vaihdoin päälleni mukavan mekon. Joka peitti palovammojen/arpien alueet, sekä otin mukaani laukun. Jonka olin saanut täällä ja se on söpö, johon mahtuu silti kaikkea tarpeellista ja ei niin tarpeellista. Lähdimme sitten kohti huvipuistoa, jonne Jim johdatti meidät helposti. Hän on käynyt siellä muutamia kertoja vuosien aikana, sekä johdatti meidät huvipuiston pääsisäänkäynnin luokse. Jossa hän esitti liput myyjälle, sillä Jim oli ostanut ne aikaisemmin jo valmiiksi tai hänellä oli niitä yhä jäljellä. Hän antoi liput myyjälle, joka antoi rannekkeet meidän ranteisiimme.-Tervetuloa huvipuisto Tähtisäteeseen! Toivottavasti päivänne on mukava! Myyjä sanoo ystävällisesti ja hymyilen hänelle takaisin.-Kiitos, sanon hymyillen.Jim ottaa huvipuiston kartan mukaan ja menemme sitten portista sisään huvipuiston alueelle. Muistan jotenkin huvipuiston portin vielä sekä joitakin kojuja, vaikka jotakin uusia on tullut tai vanhoja on maalattu uudestaan tai eri väreillä. Jim katselee karttaa ja esittelee sitten meille joitakin paikkoja, jossa on hyviä näköaloja ja joitakin kojuja. Silmäni suorastaan sädehti ja Cervantes lähinnä näyttää neutraalilta, mutta on silti iloinen Momon puolesta. Jim katselee myös Momon iloa ja hymyilee itsekin. Kolmikko kiertelee paikkojaan läpi, kun samalla käyn useissa laitteissakin reittimme varrella. Sekä osallistuin joihinkin peleihin, joissa voitin muutamassa. Katselin palkintoja silmät iloiten ja pyysin Jimiä ottamaan muutaman kuvan, kun kävin jossain hurjassa laitteessa. Iltapäivän puolella päätimme, että käymme syömässä jotain välillä. Jim näyttää huvipuiston ravintolan, jossa on hyvät ruuat ja juotavat. Katselen ruokia innoissani, kun Jim ja Cervantes seuraa perässään, tilasin jotain ruokaa, joka kuulostaa hyvältä. Jim vie meidät johonkin nurkkapöytään, joka on varjoissa, ettei aurinko paista siihen suoraan. Hymyilen pitkästä aikaa kunnolla, sillä hyviä hetkiä olen tarvinnut kaiken kokeman jälkeen. Tarjoilija tuo ruokani ja Jimille sekä Cervantakselle jotain pientä syötävää, sillä kumpikaan ei ottanut kunnon aterioita. Tarjoilija hymyilee, kun laskee lautasen pöydälle ja hymyilen takaisin ystävällisesti. Nähtävästi olin jotenkin tehnyt vaikutuksen tarjoilijaan, niin hän antoi minulle jälkiruuan ilmaiseksi.-Tässä, saat tämän jälkiruuan ilmaiseksi, tarjoilija sanoo, kun tuo jälkiruuan pöytäämme.-Kiitos, sanon ja katselen jälkiruokaa ja sen jälkeen tarjoilijaa.Tarjoilija hymyilee ystävällisesti ja sanoo:-Se on sinulle, kun olet iloinen. Nyökkään hänelle ja tarjoilija lähtee tyytyväisesti pois, kun katselen jälkiruokaa ja alan syömään sitä sitten. Joka maistuu erittäin hyvälle ja syön sitä rauhallisesti.-He näkivät, että sinä arvostat heidän ruokaansa ja hymyilet suloisesti, Jim sanoo.Katson Jimiä, kun saan syötyä viimeisenkin jälkiruuan palasen.-Se nosti minun iloni korkealle, sekä aion tuoda Lailahin tänne vielä, sanon ja katselen kahta muuta.-Kyllä vain, Jim sanoo hyvätuulisesti nauraen.-Oletko sinä valmis? Cervantes kysyy.-Olen, vastaan ja olin juuri kysymässä, miten maksan, kun Jim sanoo:-Ei tarvitse maksusta välittää tällä kertaa, minä maksoin sen tai he tarjosivat sen. He odottavat sinua tulevan takaisin tulevaisuudessa vielä.-Silloin sitten, sanon. Lähdimme sitten ravintolasta ja kiitin vielä ovella tarjoilijaa, joka oli se sama, joka tarjoillut meille. Tarjoilija hymyilee ja toivottaa mukavaa loppupäivää huvipuistossaan. Menemme kohti jotain pientä puistoa, joka on rauhallinen piknik puisto. Jonka Jim haluaa esitellä meille, vaikkakin Cervantes on jäänyt taaksemme joksikin aikaa. Jim ottaa minut sitten jonnekin sivuun, jossa on korkeat puskat ja puut peittämässä näkyvyyden muilta utelijoilta. Tiedän, että Cervantes pystyy, tulemaan auttamaan nopeasti, mutta Jim ei tee mitään. Hän katselee minua hetken ajan, mutta en näe mitään vihaa hänen silmistään. Ainoastaan yhä samaa ystävällisyyttä, joka on koko ajan siellä ollut. -Sisareni nuorin tytär ei voi olla äitinsä tappaja… Jos kerran Momoka suojelee sinua, ja ei tule tänne asumaan kokonaan. Isäni voi olla aika suljettu henkilö monissa asioissa, mutta hän silti rakastaa perhettänsä paljon, Jim sanoo hiljaa.-Mitä? Kysyn yhtä hiljaa ja tuijotan Jimiä.Jim hymyilee vinosti ja sanoo:-Olen sinun setäsi. Sinä et tappanut äitiäsi Momo.-Miten? Kuinka? Mutta… kysyn hämmentyneenä nyt, koska en ollut uskonut, että Jim…setäni, tietäisi kuka olen oikeasti.-Sisaresi kertoi, kun näimme viimeisen kerran. Sisaresi pyysi minua myös suojelemaan sinua, jos jotain tapahtuu. Olen myös nähnyt sinut, kun olet ollut äitisi sylissä, pelastuneena isäsi koekaniini touhuista, Jim kertoo hiljaa.-Sisareni…hän luottaa sinuun? Kysyn ja katselen setääni.-Kyllä, äitinne luottaa myös minuun. Ainoastaan isämme voi olla jääräpäinen jossain asioissa, mutta hänkään ei ole loppujen lopuksi pahantahtoinen, Jim sanoo hymyillen. Jim kertoilee sitten muitakin asioita ja kuuntelen häntä hiljaa, mutta samalla iloisena, että joku perheestämme on puolellani. Ja uskon, että loputkin tulee ja tämä maailma hyväksyy minut vielä. Ja he uskovat, etten ole Polkiun kätyri lähelläkään eikä kaukaa.-Hmm… Muistan jotain hämärästi, että sinä olisit ollut siellä, sanon ja hieron leukaani mietteliäänä.-Muistisi palautuu varmaan vielä kaikilta kohdilta, Jim sanoo.Nyökkään hänelle.-Se on totta, olin siellä kyllä yhdessä kohtaa, Jim jatkaa.-Mutta miksei muut tulleet silloin myös? He olisivat varmaan nähneet totuuden silloinkin, kysyn ja katselen Jimiä.-Vanhimpien takia, Jim vastaa.-Cervantes on oikeassa heidän suhteensa, mutta he tuntuivat jo silloinkin epämiellyttäviltä, kun näin sattumalta heidät kauan sitten, sanon mietteliäästi.-Kyllä vain, vanhimmat ovat todellakin sotkeneet monia asioita täällä ja heidän vaikutusalueensa on varmaan paljon laajempia. Uskon, ettei se rajoitu pelkästään Maailma Kuuhun, vaan yltää myös muihin Maailmoihin. Sekä he ovat todennäköisesti Polkiun liittolaisia, Jim sanoo.Katson Jimiä, kun samalla mietin, uskallanko kysyä yhtä asiaa. Lopulta päätän kysyä ja kerään rohkeutta ja kysyn hiljaa:-Sinä… Sinä et halua, että joudun siihen oikeudenkäyntiin?-En, olet viaton ja vanhimmat ovat sotkeneet siihenkin kuuluvia asioita pahasti. Sekä he haluavat jostain syystä sinut itselleen, vaikka epäilenkin, että mikähän se tarkoitus olisi, Jim vastaa. Hymyilen Jimille huojentuneena, sillä hän on todellakin liittolaiseni sekä ystävä. Jonka avulla varmasti selviän täältä eteenpäin matkallamme.-Sekä en aisti sinussa mitään pahuutta, joka pyörii normaalisti Polkiun ympärillä, Jim sanoo.-Mitä? Sinulla on kykyjä? Kysyn ja katselen setääni yllättyneenä.-Kyllä vain, sinulla on myös kykyjä, Jim vastaa.-Se on mahdotonta, ei minulla ole. En omaa suuria maagisia voimia enkä kykene muuttumaan, sanon.-Kyllä sinulla ne Momo, ne uinuvat tällä hetkellä tai et ole tiedostanut niitä, jos olet käyttänyt niitä joskus vahingossa, Jim sanoo rauhoittavasti.-Mutta…silloin he tulisivat vihaamaan minua, jos he uskovatkin, että olen piilottanut kykyjäni heiltä, sanon.-Se on heidän ongelmansa, jos eivät näe oikein asioita eikä vanhimpien valheiden läpi. Palaisin kaupunkiin myös sinun ja matkakumppanisi takia ja veisin teidät turvaan, Jim sanoo hymyillen.-Sinä olet meidän liittolaisemme? Kysyn ja hymyilen itsekin.-Kyllä, Jim sanoo nyökäten. Tämä tieto pudotti jotain raskasta pois sydämeltäni ja tunnen helpotusta vielä enemmän, kun tiedän, että hän on liittolaisemme todellakin. Kiitän häntä hiljaa, kun Cervantes liittyy joukkoomme. Hän on jotenkin perillä siitä, että Jim on liittolaisemme. Ja mietin, kuunteliko hän tarpeeksi lähellä. Kun päätämme sitten mennä jonnekin kolmistaan, jossa voi helposti jutella lisää ja sinne ei tule muita helposti vastaan. Jim kertoo lisää sisarestaan enemmän, joka lähti kotoa itse. Sekä jokusen ajan myöhemmin, Jim lähti itsekin kotoa pois. Sekä on yrittänyt saada isäänsä muuttamaan mieltänsä vanhimpien vallan suhteen sekä heidän toiveiden suhteen. Jim ei tiedä, kuunteliko Keisari ikinä häntä kunnolla, mutta lopulta Jim ryhtyi rosvoksi. Ja perusti rosvojoukon, joista kaikki ovat lojaaleja Jimille yllättäen kyllä, vaikka hän jossain kohtaa kertoi, kuka on todella.-Uskon kyllä, että Keisari on kuunnellut sinua, sanon.-Voi olla, mutta en ole ikinä ollut varma, Jim sanoo.-Ehkä hänellä on ollut ongelmia muuttaa niitä asioita? Kysyn ja Jim pohtii tätä.-Voi olla muuten, sillä jopa täällä olevat lait ovat ikivanhoja joistakin kohti. Mutta aloin tutkimaan itse monia asioita, ja matkasin pitkin poikin. Sisareni lähetti kirjeitä minulle välillä, ja sai tietää, että Polkiu piti sinut. Sekä sisareni sai tietää, mitä Polkiu teki sinulle. Hän koetti tehdä useita suunnitelma, että saisi sinut pois isäsi luota. Turvaan hänen ja sisaresi luo. Mutta hän ei tainnut saada paljoakaan apua sen suhteen, Jim kertoo.-Äitini halusi minut turvaan? Kysyn ja katselen Jimiä yllättyneenä.-Kyllä, hänen ainoa ajatus siinä vaiheessa oli se, että hän pyytäisi anteeksi sinulta, että hänellä kesti niin kauan tulla pelastamaan sinut. Sekä hän halusi pelastamisen jälkeen alkaa korjaamaan hajonnutta äititytär suhdettanne, Jim kertoo. Hymyilen surullisesti ja iloisena samaan aikaan, vaikka en tiedä, kumpi tunne on enemmän päällimmäisenä. Mutta sydämessäni on lämmin kohta ja tiedän nyt vielä paremmin, ettei äitini luovuttanut minun kohdallaan koskaan.-Äitinne rakasti molempia tyttäriänsä paljon. Hänellä on myös kykyjään sekä muuttuminen, hän olisi ollut parempi kertomaan niistä kyvyistä sinulle. Mutta voi olla myös, että on jättänyt jotain jonnekin, jossa hän kertoo niistä kyvyistä. Jotta sinä oppisit niistä, Jim sanoo.Hymyilen Jimille ja tunnen samalla, kuinka Jim tulee auttamaan meitä vielä paljon seikkailumme aikana.-Kiitos, sanon sydämellisesti.Jim silittää hiuksiani varovasti ja sanoo:-Ole hyvä, olet aina tervetullut luokseni. En asu linnassa meinaa vakituisesti, jollen hoida jotain asioita linnassa, silloin saatan majoittua siellä pidempiäkin aikoja. Cervantes nyökkää ja miettii kuulemiansa asioita. Hän myös aavistaa, että jotain tulee vielä tapahtumaan. Joka voi koskea sitä maagista kiveä tai se on jotain muuta tai kumpaakin. -Asioiden summana, autan teitä, jos tulee jotain ongelmia, Jim sanoo nauraen hyvätuulisesti.Cervantes tuhahtaa, mutta hymyilee pienesti ja Momo on vain iloinen koko asiasta.-Mutta nyt, me nautimme tästä huvipuisto päivästä, sillä nuo ruokakojut ovat avautuneet ja niissä ei ole paljon ruuhkaa tällä hetkellä, Jim sanoo.Huomaan, että olemme kävelleet ruokakoju alueelle. Katselen niitä ja huomaan, että alan olemaan nälkäinen taas. Sillä hyvien ruokien tuoksu leijuu kaikkialla ilmassa ja todellakin, niiden edessä ei ole paljon ruuhkaa vielä. Kolmikko suuntasi ruokakojuille ja Momon kasvoillaan suorastaan paistaa leveä hymy. Ruokakojujen pitäjät antoivat ruokamaistisia kolmikolle, kun samalla paikalle tulee jotain lapsia. Jotka tulivat Momon luokse lähinnä, kun Jim katselee ympärilleen, kuin olisi aistinut jotain. Mutta rentoutui sitten taas, kun ei aistinut jonkun läsnäoloa enää. Katselen lapsia, jotka kyselivät tarinoita minulta. Kerron heille sitten jotain yleisiä satuja heille ja he kuuntelivat satujani innoissaan. Lopulta sain syötyäkin ja lapset kysyivät minua mukaan johonkin laitteisiin. Jotka muistuttavat enemmän jotain perhelaitteita, sillä lapsien vanhemmat eivät halunneet mennä niihin. Lapset pitävät saman tien Momosta ja jotkut heistä kutsuivat häntä myös siskokseen. Suostuin mennä heidän kanssa laitteisiin, kun Jim ja Cervantes molemmat piilottavat hyvätuulisen naurun käden taakse. Vanhemmat ottivat kuvia ja jotkut jopa uskalsivat tulla laitteisiin mukaan. Ja ilo ja nauru tarttui nopeasti kaikkiin. Muutama perhe pyysi, että tulisin heidän kanssa perhekuvaan, jonka otti Jim. Suostuin siihen ja ratkaisin yhden perheen ongelmankin, josta he olivat iloisia ja helpottuneita. Sen perheen, jonka ongelman ratkaisin, niin he antoivat minulle osoitteensa, jos tarvitsen ikinä jotain apua. Niin voin tulla heiltä kysymään apua, kiitän tästä heistä. Lopulta kaikki perheet lähtivät muualle huvipuistoon tai jotkut lähtivät pois jo, sillä lapset olivat väsyneitä. Mutta sanoin näkemiin kaikille ja lapset halasivat Momoa paljon. Huomasin lopulta pienen tytön istuvan penkillään, hän oli tullut mukana laitteisiin myös. Mutta nyt hän oli siinä yksin istumassa, katselen häntä, kun päätän sitten mennä kysymään, onko kaikki hyvin. Jim ja Cervantes jäävät paikoilleen seisomaan, kun kävelen tytön luo ja kysyn:-Onko kaikki hyvin?Tyttö katsoo minua ja hymyilee sitten pienesti, kun tunnistaa minut.-Minun äitini ei ole vielä tullut hakemaan, sillä hänen olisi pitänyt tulla jo 30 minuuttia sitten, tyttö vastaa.-Hei hei, voimme yhdessä odottaa häntä? Sanon lempeästi.-Pystyisitkö? Äitini on ollut viime aikoina paljon myöhässä ja se on outoa myös, sillä hän ei ole ennen ollut, tyttö sanoo ja ilostuu taas.-Totta kai, täällä on varmaan vielä monia asioita tutkittavana, sanon.-Joo, ne ruokakojut ovat auki aika pitkään, sekä haluan maistaa parilta kojulta, tyttö sanoo.-Menemme siis ruokakojuilla käymään, sanon ja ojennan käteni tytölle.Tyttö ottaa kädestäni kiinni, kun menemme sitten takaisin ruokakojuille. Jim ja Cervantes seurasi meitä, kun Jim taas hoiti maksamisen. Lopulta 2 tuntia myöhemmin tytön äiti tuleekin paikalle hakemaan tytärtänsä. Huomaan hänen saapuneen, sillä hän tulee suoraan tytön luokse. Mutta aistin tytön äidistä jotain outoa, vaikka pidän sen omana tietonani.-Aah, siinähän sinä olet Amanda, olen pahoillani, että tulen myöhässä, tytön äiti sanoo.-Hei äiti, Amanda sanoo ja katselee äitiänsä.Amandan äiti hymyilee ja jokseenkin minun niskakarvani nousi pystyyn tuosta hymystä.-Isäpuolesi ei päästänyt minua ajoissa liikkeelle, Amandan äiti sanoo ja nauraa muka lempeästi.-…Okei… Mutta olet ollut myöhässä jo useita kertoja viime aikoina, Amanda sanoo ja katselee äitiänsä mietteliäästi.-Äiti tarvitsee myös omaa aikaa välillä, Amandan äiti sanoo.-Hyvä on, mutta miksemme tule tänne joku päivä kolmistaan? Emme ole tulleet muutamaan hetkeen enää tänne kolmistaan, Amanda kysyy.-Kiireitä on ollut, Amandan äiti sanoo vain. Amanda yrittää tarttua äitinsä kädestä kiinni, kun päästän hänet. Mutta Amandan äiti ei huomio tytärtänsä yhtään tässä kohtaa ja oli kuin ei olisi huomannutkaan tätä.-Koska isäpuolesi ei halua tulla tänne, Amanda äiti sanoo.-Mutta… Amanda yrittää sanoa.-Tule nyt! Amandan äiti käskee.Amanda huokaisee hiljaa, sillä hänen äitinsä kävelee jo eteenpäin. Amanda seuraa äitiänsä nopeasti perässään, ja katsoo nopeasti vielä minua, kun hän tiputtaa siihen maahan jotain. Ja juoksee sitten äitinsä kiinni. Huomaan heidän menneen, kun menen ottamaan paperin maasta. Huomaan, että siinä on piirustus ja joku viesti kirjoitettu. Jim tulee Cervanteksen kanssa vierelleni, Jim katselee piirusta olkapääni ylitse ja sanoo:-Amandalla on isäpuoli? Ja hän ei haluaisi olla täällä tyttärensä kanssa?-Mitä? Tunnetko sinä heidät? Kysyn hämmentyneenä ja katselen Jimiä.-Joo, hän ei varmaan tunnistanut minua tällä hetkellä, mutta ennen Amanda oli paljon iloisempi. Jotain on täytynyt tapahtua tänä aikana, sekä hänen äitinsä on jollain tapaa outo, Jim vastaa ja katselee piirustuksessa olevaa viestiä.-Kuka hänen isänsä oli? Kysyn.-Hän oli yksi Keisarin parhaista kenraaleista. Mutta kukaan ei tiedä tarkasti, mitä oli tapahtunut, kun hän kuoli. Mutta uskon, että Amandan isäpuoli haluaa viettää aikaa Amandan kanssa. Mutta nyt, kun näin Amandan äidin, niin hän vaikutti enemmän kylmemmältä tytärtänsä kohti. Sillä yleensä hän hymyilee tälle ja kyselee päivän tapahtumista ja eikä ole ollut myöhässä näin paljon, Jim vastaa.-Hmm, sanon miettien.-Tämän tiedon varassa sanoisin, että tuo nainen ei ole Amandan äiti, sekä se nainen näyttää epäilyttävästi tutulta, sanon lopulta, kun oli kaivanut jotain muistoa. -Oliko tuo nainen jossain sinun lapsuusmuistossasi? Jim kysyy.-Uskon niin, mutta en ole varma siitä tällä hetkellä, kuinka laajasti. Mutta monet eivät ole tunnistaneet minua tästä muodosta, vastaan olkia kohottaen.-Totta, mistä tunnistat hänet? Lapsuudestasi, Jim kysyy.-Hmm… Uskon, että hänellä olisi ollut jotain tekemistä Lazan kuoleman kanssa, Hän teki jotain, jos vain muistaisin mitä… Sekä muuta tietoakin, vastaan.-Tämä tieto muuttaa kaiken kuitenkin ja Amanda sekä hänen isäpuolensa on vaarassa, Jim sanoo.-Todennäköisesti, mutta sitä ei tiedä vielä, mitä haluaa heiltä, sanon mietteliäästi.-Meidän täytyy käydä myöhemmin Amandan luona, Jim sanoo.-Käydään vain, Amandan muka äiti, ei tee mitään tänään tai pariin päivään vielä, sillä muuten se herättäisi epäilyksiä, sanon, josta olemme kaikki samaa mieltä. Lopulta lähdemme pois huvipuistosta joskus alkuillasta, kun olimme kävelemässä kohti linnaa, niin huomaamme kuinka Arleena juoksee meitä kohti.-Huh… Arleena pysähtyy luoksemme ja tasaa hengitystä hetken ajan, sillä oli juossut pitkin poikin.-Vihdoin…löysin teidät! Meillä on ongelma, Arleena sanoo hädissään ja välillä vetää henkeä lauseidensa välillä.

----- CHAPTER BREAK -----

-Mikä on hätänä? Jim kysyy, kun katselee naista huolissaan.Arleena suorastaan säteilee pelkoa ja monta muutakin tunnetta.-Keisari…hän on vaarassa! Pomo tuli takaisin lopulta ja toi mukana huonoja uutisia. Vanhimmat ovat todellakin pelanneet likaista peliä kulissien takana, Arleena vastaa ja hän on saanut hengityksen tasaantumaan tänä aikana.-Tämä on todellakin huonoa, mutta samalla myös odotettua, Jim sanoo ja nyökkää vakavasti.-Mennään kaikki linnaan takaisin, siellä on parempi keskustella kaikesta kuin täällä, Jim pyytää ja Arleena nyökkää ja kertoo sitten matkan aikana lisää tietoa. Menemme takaisin linnalle, jossa meidät sinne viedään suoraan Keisarin luokse. Joka istuu pöydän ääressä, jossa on liuta papereita levitettynä pöydän päälle. Keisari itse näyttää olevan romahtamisen partaalla, mutta lähinnä kaikesta vanhimpien juonitteluiden takia ja siitä, että he suunnittelevat tappavan Keisarin tai vievän hänet jonnekin kauas pois. Keisari huomaa meidän tulleen paikalle ja viittoilee tulla lähemmäs pöytää, tulimmekin ja katselemme pöytää ja sitten Keisaria.-Arleena, aah, hyvä. Toit heidät kaikki tänne, hyvä Jim on myös täällä, Keisari sanoo.-Mitä tapahtuu? Arleena kertoi matkalle tänne jo asioita hyvin läpi, Jim sanoo.-Vanhimmat tapahtuu, Keisari sanoo ja nojaa kättänsä vasten.Katselen pöytää ja huomaan liuta papereita olevan siinä sekä jonkun kartan, joka kertoo eri alueista.-Vanhimmat, he aikovat tappaa minut, mutta ei tietoja milloin se tapahtuisi tai kuinka usein. Sekä muut tiedot lähinnä koskevat menneitä tekosiaan, emme tiedä, milloin he aikovat tehdä toiset asiat, Keisari sanoo.Pomo nyökkää ja tulee lähemmäs pöytää, kun hän puhuu seuraavaksi:-Vanhimmat alkoivat vihdoin liikkua, kun olimme käyneet heidän luonaan hakemassa papereitaan. Sekä olimme piilossa, jolloin kuulimme heidän joitakin keskusteluita. Saimme myös tietää, että heillä on joku liittolainen täällä. Uskomme, että hän on enemmän korkea arvoinen.-Se ei ole Morwenna? Keisari kysyy.-Ei ole, he eivät maininneet mitään hänestä. Sen sijaan kuulimme, kuinka he aikoisivat viedä Morwenna takaisin isänsä luokse. He samalla nauroivat tälle suunnitelmalle ja heillä saattaa olla muutakin taka-ajatuksena siinä, pomo vastaa ja pitelee paperia kädessään. Monet kuuntelevat hiljaa pomon puheenvuoroa, kun Keisari hieroo otsaansa. Jim tuhahtaa siihen, että vanhimmat todellakin tekee jotain ala-arvoista.-Sekä he myös mainitsivat, että Polkiu aikoisi tehdä jotain loppuun Morwennalle, pomo jatkaa pienen hiljaisuuden jälkeen.”He eivät tiedä, että olen muuttunut sitten viime näkemisen” mietin itsekseni ja keskityn taas käsillään oleviin asioihin.-Mitä? Keisari kysyy.-Kyllä vain, he myös kertoivat, kuinka Polkiu etsii nuorinta tytärtänsä, koska tämä oli päässyt karkuun tältä. Ja useita asioita on kuulemma jäänyt kesken tämän takia, pomo vastaa. Keisari nojaa kättänsä vasten ja sanoo:-Se on siis totta. Morwenna on elossa jossain todennäköisesti yhä, sekä hän ei ole todennäköisesti missään yhteydessä niiden vanhimpien kanssa.-Siltä näyttää, pomo sanoo.-Se tarkoittaisi sitä, että meille on annettu useiden vuosikymmenien, ellei jopa vuosisatojen ajan väärää tietoa! Keisari sanoo.-Kyllä, pomo sanoo rauhallisesti.-Mutta kuka? Keisari sanoo ja rauhoittaa itseänsä tunne purkauksen jälkeen.-Joku, jolla on hyvä asema ja hän ei halua paljastua olevansa vakooja joukossamme, sanon vahingossa ääneen.Kaikki kääntyi katsomaan minua ja tunnen, kuinka puna nousee poskilleni kaikesta huomiosta.-Jatka vain, pomo sanoo minulle ystävällisesti.-Hän on todennäköisesti muodonmuuttaja, sillä he pystyvät helposti sulautumaan joukkoon. Mutta he paljastuvat, jos he eivät pysty pitämään tarinaa yllä tai he paljastavat itsensä tai useita muita syitä on, jatkan hämmentyneenä kaikkien huomiosta minussa. -Hmm, pomo sanoo ja hieroo leukaansa mietteliään näköisenä.Keisari katsoo minua arvioiden, mutta hän hymyilee minulle rauhoittavasti.-Ei hätää Momo, Keisari sanoo rauhoittavasti.-Tämä, jos on totta, niin se muodonmuuttaja on sekaantunut todennäköisesti muihinkin asioihin. Ja varsinkin, jos heitä on enemmän kuin yksi täällä, Arleena sanoo.Jim ja Cervantes kuuntelevat keskustelua, mutta antavat välillä jotain tietoa tai ideoita. Katselen pöytää taas ja siinä olevaa karttaa, minulla olisi yksi ehdotus, mutta tiedän, että saisin sen jälkeen kaikki kimppuuni. Sekä varmaan myös nopean lähtöpassit täältä linnasta ja sen oikeudenkäynnin. En uskalla ehdottaa sitä, sillä tiedän, ettei ilmapiiri ole sopiva siihen vielä. Kun kaikki muut keskustelivat, niin ulotan yhtä taitoani linnan tutkimiseen. Tämä taito on tullut sen jälkeen, kun Lailah antoi minulle sen asian kehoni sisään. Pystyn sen avulla tutkimaan alueita laajasti ja siltä on hankala suojautua, jos käytän sitä. Levitän sitä tutkien kaikki linnan nurkatkin ja ulkopuolelta hiukan myös, kun aistin sitten jonkun olevan tulossa. Ja on itseasiassa lähelläkin sitä paikkaa, missä olemme kokoontuneet keskustelemaan. Ymmärrän sillä hetkellä, ettei ole paljon aikaa loppujen lopuksi kertoa uhasta ja saada Keisari pois huoneesta. Näen sivusilmällään, kuinka ovi avautuu ja sisään tulee sotilas. Hän on pukeutunut linnan vartijoiden asuun, joten varmaan sen takia päässyt kulkemaan rauhassa läpi kaiken. Tai joku on johdattanut hänet tänne ohittaen kaikki muut. Seuraan sotilasta ja aistin, ettei hänellä ole kaikki kohdallaan. Ymmärrän, ettei muut ole vielä huomanneet outoa sotilasta, joka ottaa sitten suunnan kohti Keisaria. Kun yllättäen sotilas sitten liikkuu nopeasti ja pomo huomaa hänet vihdoin, mutta ymmärtää, ettei ehtisi ajoissa auttamaan Keisaria.-Kuole! Vanhimmat ovat totuus! Sotilas huutaa.Keisari huomaa sotilaan, joka ottaa miekkansa esiin ja pääsee lähelle Keisaria. Sotilas on valmis iskemään miekkansa Keisariinsa, joka ei ehtisi reagoida riittävän hyvin. Kun apua tuli yllättävältä taholta, sillä Momo potkaisee sotilaan poispäin. Sotilas tömähtää selkä edellä lattialle ja tiputtaa miekkansa ja katselee nyt naista, joka seisoo Keisarin edessä. Katselen sotilasta, joka tuijottaa minua kylmästi.-Mitä? Miten sinulla on voimia potkia minua?! Sotilas kysyy kylmästi.-Helposti, vastaan ainoastaan. Vaikka tunnen, kuinka haavoihin sattuu ja tunnen itseni väsyneeksi. Keisari katsoo minua, kun sitten katsoo sotilasta. Cervantes ei näytä yllättyneeltä, Jim ei myöskään paljon pahemmin näyttänyt yllättyneeltä. Muut sen sijaan näyttivät yllättyneeltä Keisarin kanssa.-Senkin pikku likka! Sotilas huutaa kylmästi.-Tule, sanon vain.Sotilas murisi ja hyökkää kohti minua, kun kerään voimiani ja potkaisen hänet seinää vasten voimalla. Sotilas kävi tempusta vaan kiukkuisemmaksi ja huutaa:-Sinä! Kuole! Sitten kaikki muut ja Keisari! Ja vanhimmat voivat viimein ottaa sen orjalain taas käyttöön ja säätää lait sillain, että vain puhdasveriset ovat sallittu. Ja sekaveriset joutuu kokeisiin ja orjan töihin ja muihin epämääräisiin juttuihin! Tuijotan tätä inho kasvoillaan ja muutkin huoneessa olijat katsovat sotilasta inho kasvoillaan. Epäilen, että tämä sotilas on saatu ostettua tai lahjottua vanhimpien juoniin mukaan.-Ja sinä pikku likka olisit ensimmäisenä minun lelunani! Sotilas huutaa ja olisi varmasti jatkanut vielä inhottavien asioiden kertomista. Ja ehkä mennyt jopa yksityiskohtiinkin liikaa.Kun yllättäen potkaisin hänet tajuttomaksi tällä kertaa ja katselen sitten kyseistä sotilasta. Silmäni hetken ajan välähtää, mutta palautuu normaaliksi, kun pomo tulee vierelleni. Ja katsoo sotilasta, joka on nyt tajuttomana makaamassa lattialla. Pomo kumartuu tajuttoman sotilaan viereen ja sanoo:-Hän on tajuttomana ja hengissä kohtaamaan tämän päivät tekemisensä. Sekä kohtaamaan myöhemmin rangaistuksen. Sitokaa hänet ja viekää hänet selliin!Pomo käskee kahta lähintä vartijaa, jotka tulevat nopeasti paikalle ja sitovat sotilaan. Ja vartijat ottavat tiukasti kiinni sotilasta, kun tämä on sidottu ja vievät sitten hänet selliin odottamaan kuulustelua ja rangaistusta. Pomo katsahtaa sitten minuun ja sanoo:-Hyvin tehty.-Kyllä vain, kiitos Momo, Keisari sanoo ja katselee kohti minua.Huomaan Keisarin katseen ja toivon, ettei silmäni ole mitenkään oudot enää tai muuttuneet tässä välissä taas. Mutta nähtävästi ei ole käynyt näin, sillä Keisari ei tee mitään, sillä hän hymyilee vain ystävällisesti.-Ole hyvä, sanon ujosti ja olen hämmentynyt kaikesta huomiosta, mitä muutkin antoivat ja onnittelivat minua tilanteen torjumisesta.-Huomasitko hänet jo kaukaa? Keisari kysyy.-Jotenkin, mutta hän oli varmaan käyttänyt jotain, joka esti lähes heti huomaamisen, se on yksi uusista kyvyistäni? vastaan ja en tiedä, kuinka hyvin kykenen hallitsemaan tätä kykyä totuudenmukaisesti.-Sattuiko sinuun? Keisari kysyy.-Joo, kaikkialle sattuu enemmän tai vähemmin, sillä entiset loukkaantumiseni on syynä, vastaan ja pidän käsistäni hiukan kiinni. Keisari tulee eteeni ennen kuin huomaankaan sitä kunnolla, mutta hänen kasvoillaan paistaa vaan aito huoli. Kun hän katsoo Momon käsiä, joita peittää siteet.-Ottaisitko nuo siteet pois käsistäsi? Keisari kysyy lämpimästi.Katson häntä, kunnes sitten varovasti otan siteen pois käsistäni. Alta paljastuu palovammaiset kädet, vaikka kädet on alkanut jo parantua hoitojen avulla. Keisarin silmissä välähtää hetken ajan täydellinen yllätys, kun hän näkee Momon käsien kunnot. Hän miettii, mitä muuta on mahtanut tapahtua, mutta hänellä on yllätys Momolle henkensä pelastamisesta. Keisari ottaa sitten varovasti Momon käsistä kiinni, se ei satu yllättäen paljon ja mietin ohimennen, onko hän ennenkin hoitanut samanlaisia tai nähnyt. Keisari keskittyy ja näen, kuinka palovammat paranevat käsistäni ja arpia jäi hiukan pitkin käsiäni. Mutta tunnen, kuinka käsiini ei satu niinkään ja pystyn niitä käyttämään paljon enemmän nyt. Ja se auttaa myös keskittymään muun kehon parantamiseen ja parantaja varmaan sen loppuun.-Eeh, saan kuitenkin hämmentyneenä sanottuaan.-Minulla on jotain parannustaitoja ja se on lahja sinulle, Keisari sanoo hymyillen.-Kiitos, sanon hymyillen hänelle takaisin ja meinaan sanoa jotain vielä, kun ovet aukeni huoneeseen taas.Sieltä tulee kuitenkin tällä kertaa vain huolestunut kaupunkilainen ensinäkemältään, hänellä on saattajana yksi vartijoista.-Vihdoin! Aah, Keisari… tulija sanoo ja haukkoo henkeä hetken ajan.Vartija, joka saattoi, menee huoneen ulkopuolelle, sillä hänen työnsä oli tehty. Tulija saa hengityksensä tasaantumaan ja sanoo:-Minun vaimoni, hän aikoo käyttää Amandaa johonkin pahaan! Vaimoni ei ole oma itsensä tai edes varmaan sama henkilö, johon rakastuin. Ja pääsin vihdoin irti hänen jostain loitsusta!Keisari oli kääntynyt jo oven avauksen aikana, niin hän ei nähnyt Momon yritystä kertoa jotain. Mutta siinä meni samalla minulta yksi tilaisuus kertoa Keisarille tai pyytää hänet hiukan sivummalle.-Mitä? Mitä tapahtuu? Keisari kysyy ja katselee tulijaa.Ymmärrän, että Keisari tunnistaa hänet ja kysyn:-Oletko sinä Amandan isäpuoli?Tulen hiukan Keisarin takaa esiin ja tulija huomaa minut ja nyökkää.-Kyllä vain, Amanda mainitsi sinusta. Pidit hänelle seuraa silloin, kiitän sinua siitä, tulija vastaa ja hymyilee. -Mitä tarkoitat, ettei vaimosi ole samanlainen kuin ennen? Keisari kysyy tulijan kertomisen takia.-Kyllä vain, olen huomannut sen. Sillä Amandan äiti alkoi pitää minua jonkin loitsun alla, niin etten pystynyt enää viettämään aikaa Amandan kanssa, tulija vastaa.-Hmm… Olemme sitä pohtineet täällä tilannetta jo, kun Amanda tiputti piirustuksen meille, kerron sitten mietteliäästi.-Oo, hän on fiksu tyttö, tulija sanoo.-Voisiko tämä muka Amandan äiti olla muodonmuuttaja? Kysyn ja katselen tulijaa.-Muodonmuuttaja? Se voi olla, nähtävästi hän on kyennyt hyvin sulautumaan, tulija vastaa myös vaipuen miettimään.-He pysyvät suojassa, jos tarina pysyy sekä heitä tunnisteta, sanon.-Hmm… Se voi olla ja se alkoi hajoamaan, koska Amanda alkoi epäillä hänen muka äitinsä tarinaa minusta, tulija sanoo, kun ymmärsi tilannetta.-Voi olla, sanon kannustavasti.-Ääh, muodonmuuttajien pahapuoli on siis nousemassa, Keisari sanoo hiukan huokaisten, kuin hänellä olisi siitä kokemusta jossain kohtaa.-Voi olla, koska he liikehtivät taas ja tekevät sopimuksia jonkun kanssa, josta en vielä tarkasti. Mutta meillä voi tämän tiedon valossa pian kiire, tulija sanoo ja katselee Keisaria. -Osaisitko epäillä, mihin muka Amandan äiti käyttää Amandaa? Kysyn miettien.-Se naikkonen kertoi suunnitelmasta, kun hän uskoi, että olisin nukkunut. Mutta hän aikoo käyttää Amandaa jossain rituaalissa ja siellä on kuulemma myös joitakin vanhimpia, tulija vastaa ja kaikki kuulee huolen hänen äänestään.-Kertoiko hän paikankin vielä? Kysyn hymyillen samalla kannustavasti.-Joo, se on tuolla vanhassa kaupungissa, tulija vastaa.-Menemme sinne, kun olemme koonneet tarvittavat joukot. Vaikka joudumme tässä huoneessa olijat menemään sinne jo aikaisemmin, Keisari sanoo sitten. Tulija katsahtaa Keisaria hiukan yllättyneenä, sillä hän ei ollut odottanut, että tämä tulisi myös mukaan.-Sinä tulet mukaan myös? Tulija kysyy.-Kyllä, en jää tänne pelkäämään, Keisari vastaa ja tuntui, että jotkut huolet on pyyhitty hänen mielestään pois.-Hyvä on, tulija sanoo hyväksyen koko asian.-Tiedätkö sinä ajan, milloin se rituaalin pitäisi alkaa? Kysyn tulijalta.-Tänään, illalla, tulija vastaa.-Me ehdimme kyllä, Keisari sanoo rauhoittaen. Keisari käskee sitten koota hyvän joukkueen ja toisenkin, jos tarvitaan apua. Ja tekee käskyjä myös kaupunkiin liittyvää, ja monet lähtevät suorittamaan näitä käskyjä. Kaikki kenraalit lähtevät huoneesta suorittamaan saamiaan käskyjään, kun yksi kenraaleista lähtee käskyjen antamisen jälkeen poispäin ja kohti vanhaa kaupunkia. Keisari odotti, että huoneessa on enää pomo, Arleena, Cervantes, Jim, Momo ja pari muuta luotetuinta vartijaa sekä tulija totta kai.-Kertoisitko nyt sen paikan tarkemman paikan? Keisari kysyy.Tulija nyökkää ja kertoo sen, kun näyttää samalla kartalta kyseistä paikkaa. Keisari nyökkää, kun katselee paikkaa.-Se on tuttu paikka, tiedän missä se on, Keisari sanoo.-Wolfram, vie käskyt joukollesi sekä entiselle kenraalillesi viesti, Keisari sanoo pomolle.Joka nyökkää ja lähtee viemään käskyjä eteenpäin ja nämä käskyt annettiin varjoissaan. Ettei ne menisi väärille korville, sillä Keisari on alkanut epäilemään, että joku korkealla saattaa olla petturi. Joten hän piti yleisen käskyn jaon, mutta loput suunnitelmat kertoi vasta nyt sekä joitakin aikaisempia käskyjä muutetaan. -Mikä on nimesi? Keisari kysyy tulijalta.-Olen Leo, tulija vastaa.-Tunsitko sinä Amandan oikean isän? Keisari kysyy.-Kyllä, mutta ongelma on, että emme ole löytäneet ruumista mistään, Leo vastaa ja huoli paistaa hänen äänestään läpi.Tällä välin Jim ja Cervantes on tullut luokseni ja Jim vetää minua hiukan syrjemmälle.-Sinun täytyy olla vielä hetken ajan varovainen, Jim sanoo huolestuneena.-Yritän, mutta uskon, että silmäni muuttuivat hetken ajaksi entisen silmien väriin, sanon hiljaa.-Kyllä, he vielä uskovat sinua ja hyväksyvät sinut jollain tasolla tai kokonaan tai ovat ainakin ystävällisiä, Jim sanoo hiljaa.-Toivotaan sitä, yritin jo kertoa Keisarille, mutta Leo tuli, sanon mutisten. Jim nauraa hiukan ja silittää sitten hiuksiani hellästi. Cervantes seuraa vierestään tilannetta ja katselee muutenkin huonettaan, sekä hän oli kenraalien pois lähtöä seurasi osittain. Ja hänen epäilyksensä heräsi varsinkin yhtä kenraalia kohti, josta hän mainitsikin Jimille. Jim oli nyökännyt Cervantakselle tiedosta sekä tietää, että Keisari on varmaan myös itse huomannut jotain tai epäilee kyseistä kenraalia itsekin.

----- CHAPTER BREAK -----

Päiväsaika meni siihen, kun asioita käytiin läpi ja suunnitelmia tehtiin paremmaksi tai muutettiin jotain. Leo jutteli Keisarin ja näiden kanssa, kun huomaan, että hän välillä katsoo minua kohti. Tuntui siltä, että Leo haluaa jutella kanssani jostain asioista. Lopulta tilaisuus koitti joskus iltapäivän puolella ennen kuin lähtö olisi pelastamaan Amandaa. Leo tulee kysymään, jos voisin jutella hänen kanssaan hetken ajan ja myönnyin siihen nyökäten hänelle. Leo vie meidät johonkin hiljaiseen paikkaan. Katselen Leota, joka näytti kokoavan ajatuksiansa, kunnes sitten kysyy:-Olet Momo?-Kyllä, vastaan nyökäten päätäni.Leo sulkee silmänsä hetkeksi ja avaa ne ja alkaa puhumaan:-Jotakin puoli vuotta ja kuukausia sitten ja viikkoja, aika menee nopeasti välillä vaan, ettei meinaa enää pysyä kärryillään siitä. Mutta olin mukana siinä Lailahin näkemisessä. En kuitenkaan ollut vastuussa hänen sieppaamisesta ja onneksi hän ei tunnistanut minua, kun juttelin hänen kanssaan. Koska silloin olisi minun tehtäväni vaarantunut rajusti, joka on Lailahin suojelu… En tunnistanut silloin sitä Markettaa oikein… Hänen loitsuilleen en pysty tekemään mitään, jolloin aloin etsimään sinua. Kuuntelen hämmentyneenä Leon tarinaa, sillä en ollut odottanut ihan tätä. Mutta näen, että hän puhuu totta sekä hän on varmasti kironnut, kun ei ole tunnistanut Markettaa.-Sinä…Kuka sinä olet? Kysyn lopulta.-Lailahin suojelija, Leo vastaa.-Mutta… Mistä Lailah on sitten kotoisin? Kysyn ja huomaan, että minulla on käsissään palapeli, johon tuli äsken lisää paloja.-Vanhasta suvusta, joka on kotoisin Maailma Harmoniasta, Leo vastaa hiljaa.-Maailma Harmonia? Sanon ääneen hämmentyneenä.-Kyllä vain, yksi Maailmoista, joihin pääsee tietyistä paikoista tai joku vie tai tuo. Tai omaa kyvyt tehdä itse portaaleita, Leo sanoo.-Mitä Lailahin perhe ja suku ylipäätään sitten tekee? Kysyn uteliaana.-He ovat Tuntemattoman Aarteen löytäjiä/suojelijoita. Mutta tähän mennessä Lailah ei ole osoittanut näitä kykyjä. Mutta tässä voi olla toinenkin ongelma, että Lailah voi olla perijä myös, se on hiukan sekavaa. Eikä varmaan kukaan enää muista tarkasti, miten jossain vanhoissa teksteissä sanottiin tai niitä olisi osattu silloin kääntää järkevästi, Leo vastaa. Katselen Leota yllättyneenä sekä imen tietoa sisääni, sillä haluan tietää lisää Lailahista.-Mutta Lailah lähti kotoa lopulta, kun hänen äitinsä alkoi pyydellä kaikkia asioita sekä ehdottelemaan turhan rajusti jotain vaimon hommia jollekin aatelismiehelle, Leo jatkaa kertomista.-Eeh?! Lähinnä päästin yllättyneen huudahduksen ääneen.Leo hymyilee lämpimästi kuitenkin ja jatkaa:-Kerron tämän sinulle, koska sinulla on linkki Lailahiin. Sillä sinun täytyy pelastaa hänet sekä te elätte vielä yhdessä monia vuosikymmeniä. Olet myös Lailahin sielunkumppani.Hymyilen hiukan ujona sekä poskeni ovat varmasti punaisena. Kun Leo päättää lyhyen kertomuksen ja kysyn:-Miten Amanda? Mistä sinä hänet tunnet tai tiedät hänen isänsä?Katselen Leota uteliaana, kun se tunne vihdoin voitti ja nykyinen tilanne tuli mieleen. Ja haluan tietää Leosta jotain myös. Odotan hiukan, että Leo olisi kieltäytynyt kertomasta. Mutta hän huokaisee hiljaa ja näyttää vaipuneen jonnekin muistoihin.-Olen puoliverinen, olen kotoisin täältä. Siihen aikaan Keisarin valta ei yltänyt siihen kaupunkiin vielä ennen kuin vasta myöhemmin ja muutti tilanteen paljon paremmaksi. Mutta Amandan isä, kun tapasin hänet ensimmäisen kerran, hän oikeastaan pelasti minut sekä hyväksyi minut joukkoonsa. Hän myös pyysi minua suojelemaan Amandaa ja vaimoansa. Lopulta Amandan isä katosi ja hänen ruumistaan ei löydetty silloin, mutta uskon, että hän on kuollut.Leo hiljenee hetkeksi ja taputan häntä kädelleen lempeästi. Leo hymyilee vinosti ja jatkaa:-Sitten tuli se muodonmuuttaja ja vei Amandan äidin paikan. En huomannut mitään ensin, koska loitsut estivät sen ja hän teki jotain minulle. Lopulta aloin huomaamaan niitä virheitä…-Ne ovat vaikeita, varsinkaan jos ei saa niitä itse purettua. Mutta ongelma voi olla myös, että Amandan äiti voi olla kuollut tai he pitävät häntä jossain elossa yhä, sanon nyt mietteliäänä.-Se voi olla, mutta haluan kaikesta huolimatta kasvattaa Amandaa. Ja hän tulee silloin tietämään molemmista vanhemmista, Leo sanoo hymyillen. Hymyilen hänelle takaisin ja sanon:-Anna hänelle paljon rakkautta sekä toivoa ja voimaa.-Aion, Leo sanoo nyökäten.Kaksikko vaipuu hetkeksi pieneen hiljaisuuteen, kun Leo katselee minua sitten tarkasti.-Hmm… Todellakin, sinä muistutat nuoresta neidistä. Tai pitäisikö sanoa Morwenna?Hätkähdin hiukan ja tuijotan häntä nyt silmät suurina. Leo huomaa säikähdykseni, mutta rauhoittaa hiljaa sanoen:-Älä huolehdi, en usko noiden teorioita. Se on liian lennokasta, sekä siinä on virheitä. Sekä sinä olet kuten äitisi.-Mit… Sinä et usko niitä. Vaikuttaa siltä, etteivät hekään usko niitä kovinkaan syvällisesti ja uskon myös, että joitakin niistä kirjeistä on muokannut joku muu, sanon helpottuneena.-Totta, he ja Keisari ovat myös tarkkaavaisia, varsinkin jos heille osoitetaan virheet tai he saavat tietää, että uutisia ja kirjeitä on muokattu toisenlaisiksi. Sekä suojelen sinua ja vien sinut suojaan täältä, jos siihen tulee tarvetta, Leo sanoo helposti. Hymyilen hänelle ja sanon:-Sittenhän teitä on jo kolme.Leo naurahtaa hiukan tälle, kun samalla mietin, että varmasti tulee vielä ongelmia eteemme. Koska en ole saanut kerrottua vielä tai paljastettua kaikkea, koska muut asiat peittivät kohdat. Ja tiedän myös, ettei muutosta ole vielä tapahtunut paljoakaan. Sekä he eivät nähtävästi tiedä totuutta siitä, mitä Polkiu teki minulle.-Ymmärsin juuri jotain, sanon ääneen ja katson Leota.-Hmm? Leo katselee minua kohti.-Että joku on saattanut muuttaa niitä tietoja siitä, mitä Polkiu on tehnyt minulle todellisuudessa, kerron.-Totta, Leo sanoo. -Älä huolehdi liikaa, loppujen lopuksi he tulevat ympäri. Isoisäsi on viisas ja muut huomaavat myös tai oppivat totuuden jotain kautta, ajan kanssa Polkiun pahat teot tulevat kaikkien silmien eteen, Leo jatkaa.-Joo, yritin kertoa isoisälle jo, mutta aina tuli joku keskeytys, sanon.-Ole vain oma itsesi sen jälkeen, kun asiat paljastuvat.-Yritän, mutta epäilen, että he silti pitävät minulle sen oikeudenkäynnin. En tiedä, olisi se silti kaikista parhainta hoitaa asiat.-Se voi olla, koska silloin siellä kaikki myös ne, jotka vastasivat äitisi lähettämistä kirjeistä ja uutisten keräämisestä. Sekä me tulemme puolustamaan sinua ja viemme vaikka sinut turvaan, jos täytyy sen jälkeen, Leo sanoo hymyillen. Hymyilen Leolle takaisin ja tiedän nyt, että minulla on joitakin liittolaisia täällä sekä uusi liittolainen Leo. Tiedän, että he tulevat olemaan vielä puolellamme, mutta en tiedä vielä, mitä kautta. Lopulta Keisarin lähettämistä lähetistä tuli hakemaan meitä takaisi muiden luokse, sillä itse suunnitelma on alkamassa. Jossa on tarkoituksena pelastaa Amanda ja selvittää, missä Amandan äitiä pidetään. Sillä päivä on kääntymässä iltaan ja aika alkaa lähestymään oikeaa hetkeä.

----- CHAPTER BREAK -----

Pomo on hakenut entisen kenraalinsa paikalle, jolle oli kerrottu kaikki. Joka järjesti sitten jotain joukkojaan pitkin kaupunkia, ilman, että se poissaoleva kenraali tajusi. Heille on annettu vääriä käskyjä, sekä tämän kyseisen kenraalin joukot siirrettiin sivulle. Sillä Keisari ei tiennyt, kuinka moni heistä on siirtynyt vihollisten puolelle vapaaehtoisesti tai pakotettuna tai joku muu syy. Osa jäi matkan varrelle piiloon odottamaan, jos pääporukka tarvitsee apua. Sillä pienempi joukko liikkuu nopeammin ja kokeneimmat ja Keisarin luottovartijat seurasivat mukana. Cervantes, Jim ja Leo myös ovat mukana, sekä he seuraavat ja suojaavat Momoa. Leo vie Amandan turvaan kaupunkiin joukkojen kautta, jotta mahdolliset takaa-ajajat saadaan kiinni. Keisari kulkee kärjen takana, kun pomo kulkee hänen vierellään valppaana. Katselen välillä ympärilleni, kun Jim kävelee vierelläni ja Cervantes kävelee hiukan takanamme. Kun taas Leo kävelee edellämme. sekä välillä varmistaa kartasta että kävelemme oikeaan suuntaan. Tulemme vanhan kaupungin laitamille ja Leo sanoo:-Tuolla noiden rakennuksien takana on se paikka, joku luola. Mutta on iso ja hyvin rakennettu.Keisari viittoaa osan hajaantumaan maastoon ja odottamaan heitä, kun he menevät vielä pienemmällä porukalla eteenpäin. Menemme hiljaa rakennuksen ohitse, joista jotkut ovat rapistuneita ja sään pieksemiä. Sekä jotkut taas näytti siltä, ettei sää ollut tehnyt niihin mitään vahinkoa. Tulemme luolan sisäänkäynnille, jossa ei ole ketään vartijoita. Ja tajuamme, että se voi johtua siitä petturistakin. Tai sitten he eivät odottaisi, että tulisimme edes näin nopeasti. Kunnes tajusin jotain ja katson Leota ja sanon osittain mietteliäästi:-Tämä on liian helppoa… Täällä ei ole yhtään vartijaa, uskoisi että olisi kaikesta huolimatta.Leo katsahtaa minua ja näkee, että mietin jotain selvästi ja epäilen, että saatamme mennä harhaan myös.-Mitä tarkoitat? Leo kysyy ja ei epäile Momoa, että tämä yrittäisi alkaa jarruttaa heidän etenemistään.-Tämä on varmasti harhautusta, vastaan ja pyydän Leolta kartan.Leo antaa kartan minulle, jota tutkin hetken ajan. Kun katson sitten luolaa ja sitten vanhan kaupungin laitamia. Jossa olemme ja sitten tutkin karttaa lisää.-Tajuan, tiedän missä on oikea paikka, sanon äkisti.Leo hätkähtää tätä äkistä huudahdusta ja katsoo minua.-Tämä luola toimii varapaikkana, he ovat oikeasti tuolla päin, selitän ja osoitan kädelläni kohti oikeaa suuntaan.Ja näytän kartasta vielä paikkakin, Leo katsoo sitä. Ja painaa reittiä mieleensä, kun Keisari tulee luoksemme. Sekä muutkin tulevat lähemmäs. -Mitä tapahtuu? Keisari kysyy ja katselee kaksikkoa.-Tämä on varapaikka, vastaan katsoen yhä karttaa.-Varapaikka? Keisari sanoo.-Kyllä vain, he ovat oikeasti tuolla vähän matkan päässä. Yhdessä noissa rakennuksista, jotka näyttävät siltä, ettei sää olisi vaikuttanut niihin. Koska niistä on pidetty huolta, sanon ja katson kohti Keisaria.-Mitä? Leo? Keisari sanoo ja katsoo nyt Leota pelkästään.-Kyllä vain, tiesin vain tästä luolasta. Mutta nähtävästi he eivät olekaan täällä vaan tuolla toisessa paikassa, ehkä se petturi sittenkin onnistui jotain herättämään heissä, Leo vastaa Keisarille.-Meidän täytyy mennä sinne sitten, Keisari sanoo. -Kyllä, mutta meillä ei ole aikaa mennä koko porukalla sekä saada vielä suunnitelma enemmän käyntiin, sanon yllättäen Keisarin ja näkee, kuinka Momo katsoo kohti.-Mitä tarkoitat? Keisari sanoo.-Menen sinne, tiedän paikan, sanon sitten ja annan kartan Leolle.Olen merkannut karttaan oikean paikan sekä joitakin reittiohjeita ja menin jo ennen kuin nämä ehtivät edes estää. Jim ja Cervantes huomaavat Momon lähteneen, kun he tulevat paikalle. He katsovat toisiaan ja miettivät, mitä tästä seuraa seuraavaksi.-Mit? Momo! Keisari huutaa perääni, mutta menin jo nopeasti ja katosin heidän näkyvistään.-Hän tietää paikan ja pääsee nopeammin paikalle, jos tulemmekin liian myöhään, Leo sanoo rauhoittaen Keisaria.-Niin mutta… Keisari sanoo.-Ei hätää, Momo merkitsi karttaan sen oikean paikan. Jätetään jonnekin tänne joitakin omia joukkoja ja sitten piilotetaan loput lähemmäs tuota oikeaa paikkaa, Leo sanoo.Keisari nyökkää ja jakaa uudet käskyt. Löydän oikean paikan ja näen rakennuksen selvästi, siellä on myös ne vartijat. Jotka ohitan helposti ja pujahdan sisään helposti. Olin myös jättänyt joitakin merkkejä perässä tuleville, jotta he voivat seurata helpommin. Kävelen rakennuksessa sisällä jotain käytävää pitkin hiljaa ja näen, kuinka sitä on kunnostettu tai pidetty huolta kaikkina näinä vuosina. Kävelen hiljaa, kun tulen sitten isoon tilaan, joka on hyvin remontoitu. Katselen ympäriinsä ja suojaudun varjoihin ja näen kaiken keskellä Amandan sekä tämän muka äidin. Amanda seisoo keskellä isoa tilaa ja katsoo äitiänsä, vaikkei tämä ollutkaan hänen äitinsä.-Missä on äiti? Amanda kysyy yrittäen olla rohkea.-Hmph, elossa ja paikassa, josta hän ei ehdi pelastamaan sinua ajoissaan.Amanda tuijottaa naista ja sisäisesti helpottunut, että hänen äitinsä on yhä elossa. Amanda kuitenkin hätkähtää näkyvästi, kun tuo nainen hymyilee hänelle ilkeästi.-Kuitenkin sinusta tulee kohta jotain muutakin, nainen sanoo.-Mitä? Amanda vain kysyy.-Aiomme antaa sinut toiselle hengelle uhriksi. Jotta saamme kyseisen hengen puolellemme ja taistelemaan herramme puolesta, nainen vastaa ilkeästi. -Kuka sinä olet? Amanda kysyy seuraavaksi, sillä hän ei tiedä naisesta mitään, kun paljastui ettei hän ole äitinsä.-Tsk, voit sen kyllä tietääkin, olen Melusina Everblood, muodonmuuttaja ja noita, Melusina vastaa.-Muodonmuuttuja ja noita? Amanda sanoo ääneen.-Kyllä vain kakara, sinun sielusi sopii hyvin uhrilahjaksi sekä se typerys isäpuolesi oli helppo pitää aisoissaan. Mutta sitten hän pääsikin pakoon ja varmasti on pyytänyt jo apua, Melusina sanoo ja nauraa kylmästi.Amanda tuijottaa naista, mutta on sisällään iloinen, että hänen isäpuolensa onkin yhä hyvä. -Huvittavinta on se, että täällä olevat typerykset eivät huomaa mitään. Oli äärimmäisen helppo manipuloida tapahtumia ja saada asiat menemään kuten haluaa tai lähes, Melusina sanoo.Kuuntelen häntä varjoistaan ja tiedän, ettei hän aisti minua siellä. Sillä hän jatkaa keskusteluja sekä naisen joukkoon kuuluvat nauravat välillä mukana. Huomaan sitten, kuinka se petturi kenraali tulee paikalle.-Neiti, he tulevat pelastamaan Amandaa, Leo tuli kertomaan tilanteen, petturi kenraali sanoo.-Aah, hyvää työtä, Melusina sanoo ja katselee petturi kenraalia.-Kiitos neiti, sain myös selville, että joukkoja on jaettu pitkin poikin. Sekä he ovat tulossa kyllä, mutta aikaa en tiedä, petturi kenraali jatkaa raportin antamista. Tuijotan vain tuota petturi kenraalia ja painan hänen kasvonsa muistiini. Sekä tiedän, että tunnistaisin hänet kyllä myöhemmin, kun sitä tarvittaisiin. Jotenkin aavistan, että Keisari tai pomo tai molemmat ja varmaan kaikki haluaa petturin kuolevan, jos tämä tulee enää ikinä takaisin. Kun hänen petturuutensa paljastuu kokonaisesti kaikille. Seuraan tilannetta, kun Melusina hymyilee yhä ilkeästi Amandalle ja sanoo:-Kysyn siltä uudelta liittolaiseltamme, että saammeko sielusi käyttöömme.-Sieluni? Amanda kysyy, kun hänen äänestänsä paistaa pieni pelko.-Kyllä vain, sielusi. Ole iloinen siitä, se pääsee vielä hyvään käyttöön, Melusina sanoo.Olen tällä välin katsonut Melusinaa tarkasti ja huomaan hänessä jotain tuttua, aivan kuin hän olisi vastuussa Lazan kuolemasta. Ja aion estää Amandan luovuttamisen sekä hänen sielun menettämisen, kun odotan oikeaa hetkeä. Samalla rakennuksen ulkopuolelle on päässyt kaikki muut, jossa Leo ja Jim hoitelevat vartijat helposti. Ja jotkut jäävät leikkimään vartijoita, kun loput kiirehtivät eteenpäin. Leo näyttää tietävän, mihin menee, sillä hän seuraa Momon heikkoa tuoksua sekä hän aistii, missä Amanda on. Melusina sitten kävelee täysin Amandan eteen ja hiukan taaksepäin tästä. Kun samalla muut kävelivät alueelta pois ja tiesin silloin, että he aikovat aloittaa sen hengen kutsumisen, kuka se ikinä olisikaan. Tiesin myös, ettei minulla ole aikaa odottaa Leota ja muita tulevan paikalle. He voivat sitten auttaa tilanteen loppuun viemiseen. Melusina aloittaa loitsun, kun Amanda huomaa, kuinka jokin alue hohtaa hänen allaan. Ja jotain on tulossa sekä hän huomaa, kuinka hänen sielunsa tulee väkisinkin hiukan ulos. Aivan kuin Melusina olisi varma, että saisi Amandan sielun vaihdossa. Kävelen sitten esiin ja heitän jotain, joka estää loitsun. Ja katkaisee kutsumisen, Melusina kääntyy saman tien minua kohti. Hänen silmänsä hohtavat raivosta.-Sinä! Sinä olet se Amandan seuralainen! Melusina sanoo, kun hän tunnistaa minut.-Kyllä, sanon ja katselen Amandaa, kun hymyilen hänelle kannustavasti.Amanda huokaisee hiljaa helpotuksesta, kun Melusina keskittyy nyt minuun.-Sinä, kuinka kehtaat keskeyttää loitsuni? Mitä sinä haluat? Tai haluatko olla seuraava? Melusina sanoo.-En halua olla missään mukana teidän jutuissanne. Tulin pelastamaan Amandan, sanon rauhallisesti.-Hah, sinäkö vain? Pystyit jotenkin rikkomaan loitsuni, mutta teen sen uudelleen ja muut pitävät sinusta kiinni, Melusina sanoo.-Hmm… Sinä vapautat Amandan kyllä, sanon vain ja katselen hiukan Melusina joukkoja. Melusina todellakin tuijotti minua aivan kuin olisin uskaltanut kyseenalaista häntä tai käskeä häntä.-Tästä hyvästä olet seuraava!Melusinan keskittyminen horjahtaa hetkeksi ja näen mahdollisuuteni, sillä se on yllätyskorttini. Jonka avulla saan Amandan vapaaksi ja varmaan pois täältä vielä.-Ennen kuin jatkan, niin kerrohan, miksen käyttäisi teitä molempia energia lähteinä herralleni? Melusina kysyy.-Koska en halua ja ette vie enempää sieluja, vastaan ja valmistaudun hetkeen, jolloin voin iskeä.-Miten sinä tiedät niistä?-Olen nähnyt ne… Ja tiedän herrasi suunnitelmat…-Hah, sinäkö tiedät? En edes tunnista sinua jäseneksi.-En olekaan, vaan teidän herranne koekaniini… loput lauseesta nielaisin viime hetkellä, mutta nähtävästi se ei haitannut Melusinaa. Samalla muut pääsivät perille ja ovat varjoissaan, Leo on estänyt muita säntäämästä. Ja kertoi heille hiljaa, että Momo tietää, mitä tekee. Heidän täytyy auttaa vasta, kun hän tekee liikkeensä tai muuten voi olla ongelmia enemmän. Keisari ja muut myöntyivät tähän ja seuraavat tilannetta, sekä he näkevät petturi kenraalin. Pomo todellakin kihisee kiukusta ja Keisari joutui hillitsemään tätä, ettei hän olisi hyökännyt liian aikaisin. -Koekaniini? Kuka niistä muka? Niitähän on monta, Melusina sanoo nauraen ja hänen naurunsa on kylmä.-Etkö tunnista? Herrasi ainakin tekee ja vei lähes kokonaan sieluni, lopulta kysyn ja tuijotan Melusinaa.-Hmph, en, kuka olet? Melusina kysyy ylimielisenä, vaikka hänen olisi kannatta keskittyä enemmän.Hymyilen sitten ja näen tilaisuuteni, suljen silmäni ja saan muutettua ulkonäköäni. Siksi mitä olin ennen kuin koin muutokseni. Avaan silmäni ja siinä seisoo kauan kadoksissa ollut Morwenna. Melusina todellakin tuijottaa nyt ja näen, kuinka hänen silmänsä suurenee, kun hän ymmärtää kuka olen. Hänen joukkonsa myös tuijottaa hämmentyneenä. Leo, Jim ja Cervantes eivät hätkähtäneet, mutta sen sijaan Keisari, pomo, Arleena ja pari muuta hätkähtivät ja tuijottavat silmät pyöreinä. Heidän edessään seisoo Polkiun nuorempi tytär, hän on ollut koko ajan toiselle nimellä ja kokenut jonkun muutoksen. Keisari ei edes ajatellut mitään, vaikka jotain välähti hänen silmissään, mutta se ei ollut vahvaa vihaa eikä muillakaan sitä näkynyt silmissään. Keisari muistaa, kuinka Momo oli koittanut jutella hänen kanssaan jostain, mutta joku aina keskeyttänyt heidät. Keisari pysyy silti varjoissaan ja käskee muitakin olemaan paikallaan, sillä he käsittelevät tämän asian myöhemmin, kun tämä asia on ensin hoidettu pois alta. Amanda katsoo myös Momoa, mutta hän ei ymmärrä kaikkea. Ainoastaan ymmärtää, että Momo on samanlainen kuin hän. Melusina ei kyennyt hetkeen aikaan edes muistaa, että oli tekemässä loitsua.-Mitä?! Melusina sanoo kaikkien puolesta lopulta.-Veikö kissa kielesi? Vai etkö todellakaan tunnistanut minua? Sanon ja olen kävellyt tässä välissä Amandan viereen. Keisari ja muut ovat yhä yllättyneitä, mutta myös valmiita toimimaan, sillä Amanda varmasti vapautetaan pian. Amanda katsoo minua, kun tulen hänen viereensä seisomaan rennosti. Vaikka samalla hän näkee, kuinka vapisen päästä varpaisiin hiukan. Irrotan helposti Amandan ja tämä siirtyy hiukan selkäni taakse ja nyt Melusina tajusi, mitä olin tehnyt.-Sinä! Sinä tiesit, että saisit aikaa tämän! Tulet kärsimään tästä enemmän, kun isäsi saa taas sinut kiinni, Melusina huutaa.-Miten vain, en ole vain menossa takaisin sinne, vastaan hänelle rauhallisesti. Pidän kättäni Amandan olkapäällä ja aistin, että Keisari ja muut ovat lähellä. Tiedän, että minun täytyy lähettää Amanda kohta heidän luokse turvaan.-Miten?! Miten sinä selvisit Polkiun kokeista edes? Ja miten selvisit siitä, kun hän vei voimasi?! Melusina jatkaa kyselyä ja tuijottaa hänen edessään seisovaa Morwennaa. Joka on erittäin elossa.-Hän vei sieluni lähes kokonaan kyllä ja pari muutakin, joka pitää muutostani…siedettävämpänä, vastaan ja tuijotan naista.-Miten vain, mutta seuraavalla kerralla et pääse karkuun. Kun vien sinut takaisin, Melusina sanoo.Katson vain Melusinaa, joka nyt vain uhkailee Momoa ja sitten Amandaa. Petturi kenraalin piti myös avata suunsa ja kertoa, kuinka oli tehnyt jotain likaisia asioita. Näiden puheiden ansiosta hän sinetöi kohtalonsa, sillä Keisari kihisee raivosta nyt petturi kenraalia kohtaan. Pidän Amandasta kiinni ja sanon hiljaa hänelle:-Mene kohta muiden luokse. Varmasti aistit, missä Leo on?-Kyllä, Amanda vastaa hiljaa ja katselee minua.Hymyilen hänelle rohkaisevasti ja lämpimästi.-Olet rohkea Amanda.Amanda hymyilee ujona takaisin, mutta hän tuntee olevansa turvassa Morwennan kanssa.Keisari itsekin meinasi jo käskeä joukkonsa liikkumaan, kun pysäyttääkin käskyn ja katselee, kuinka joku tulee paikalle. Melusina meinaa jo käskeä joukkonsa käymään kimppuni sekä aloittaa loitsunsa uudelleen. Kun paikalle tulee vielä joku kolmaskin osapuoli, joka katselee koko tilannetta. Ja kohottaa toista kulmakarvaansa, kun katselee Melusinaa.-Mitä täällä tapahtuu? Eikö sinun pitänyt olla valmis jo? Tulija kysyy.Melusina tuijottaa ärtyneenä tulijaa, kunnes hänen kasvoillensa leviää ilkeä hymy ja hän sanookin:-Kyllä kyllä, mutta hän haluaa taistella sinua vastaan.Ymmärrän, että tulija katselee nyt minua kohti ja katson takaisin.-Oho, hän on nuorikin vielä, tulija sanoo.-Mitä? En halua taistella ketään vastaan tällä hetkellä, vastaan.-Kyllä hän haluaa, Melusina sanoo.-En, tulin vain vapauttamaan Amandan tuon naikkosen luota, sanon ja pidän molempia käsiäni nyt edessäni.-Hmm… Älä huolehdi, en tapa sinua enkä tuota pikku tyttöä. Hän ei sitä paitsi olisi edes sopiva taistelemaan minua vastaan tällä hetkellä, tulija sanoo. -Voi ei… Keisari sanoo hiljaa huokaisten ja huoli paistaa hänen äänestään.-Mitä nyt? Cervantes kysyy.-Momo… on ongelmissaan, jos tuo tulija haluaa taistella hänen kanssaan. Sentään hän ei taistele Amanda vastaan, Keisari vastaa ja välttää vastaamasta joihinkin kysymyksiin.Sen sijaan pomo, Arleena ja Jim tietävät jotain, vaikka Leo näyttää myös tietävän jotain. Cervantes kohottaa olkapäitänsä ja seuraa tilannetta taas.-Miksi hänen piti tulla tänne? Onko hän todellakin liittolaisia sen Polkiun kanssa? Ja Momo… ei taida olla täysissä voimissa? Keisari kysyy hiljaa ja katsoo Cervantesta.-Momo ei ole täysissä voimissaan, en tiedä kauanko hän pystyy taistelemaan kunnolla, Cervantes vastaa.Keisari nyökkää ja miettii, miten he toimivat nyt. Tulija kävelee lähemmäs ja huomaan hänen olevan pitkä mies. Pidän nyt Amandaa enemmän suojassaan, joka onkin selkäni takana. Ja pitää paidastani kiinni, kun tulija pysähtyy sitten eteeni.-Hmm… Hyvä on, tehdäänkö sitten näin? Pikku tyttö saa mennä pois tältä alueelta, ettei hänelle tapahdu mitään. Taisteletko sinä sitten kanssani? Tulija sanoo.Katson häntä ja yritän löytää, jos hän valehtelee. Mutta näen, ettei hän valehtele. Käännyn sitten katsomaan Amandan ja kuiskaan hänen korvaan:-Mene tuonne, varjoihin äkkiä.Amanda nyökkää ja antaa minulle nopeasti hali. Todellakin tulija päästä Amandan pois alueelta ja katselee minua.-Emmekö voisi tehdä tätä kuitenkin myöhemmin? Kysyn varovasti.-Hahaha, parempi tehdä se nyt, tulija vastaa nauraen.Tajuan, ettei hän suuttunut kysymyksestäni, sen sijaan Melusina näyttää olevan raivoissaan. Sillä nyt hänen täytyy odottaa, että tulija lähtee. Jotta hän voi mennä Amandan perään varjoihin. Momon kertomassa suunnassa Amandan törmää isäänsä ja muihinkin. Leo halaa Amaandaa helpottuneena, joka vastaa haliin iloisena.-Leo, Amanda sanoo hiljaa.-Ssh, me tulimme, Leo sanoo hiljaa ja silittää Amandan hiuksia rauhoittavasti.-Momo, hän on vielä tuolla, Amanda sanoo hiljaa.-Tiedämme sen ja aiomme pelastaa hänet, Leo sanoo hiljaa.Leo katsoo Keisaria ja osittain odotti, että tämä olisi jo lähtenyt. Mutta sen sijaan hän on yhä seisomassa siinä ja muutkin ovat. Jopa Jim ja Cervantes yllättyivät tästä, kun Keisari sen sijaan keskittyi katsomaan tulijaa. Tulija katselee Momoa ja hyökkää sitten tämän kimppuun. Ehdin väistämään häntä viime hetkellä ja tajuan, että hän on kokenut taistelija. Kierin sivuun ja nousen siellä jaloilleni taas. Melusina tuijottaa sivulla seisten kaksintaistelua, kun taas muut seisovat myös reunoillaan.-Olet nopea, tulija sanoo ääneen.Hän hyökkää nopeasti taas minua kohti ja väistelen häntä parhaani mukaani. Miten nyt pystyin puoliteholla, vaikka Lailahin antama asia auttaa minua. Mutta tiedän myös, että rajani tulevat nopeasti vastaan, varsinkin, kun sieluni ei ole kokonainen.Tulija tulee eteeni ja potkaisee minua, jonka onnistuin torjumaan jotenkin. Yritän pitää itseni kasassa, sekä vähäisinä voimiani yritän käyttää järkevästi. Hyökkään sitten välillä tulijaa kohti, vaikka sekin on osittain huonoa yritystä. Mutta tulija ei näyttänyt nälvimän tästä, ainoastaan alkaa katselemaan minua. Kun en kyennyt sitten torjumaan kokonaan hänen seuraavaa iskua vaan lensin vähän matkan päähän lattialle. Jossa kokosin ajatuksiani, kun yritän nousta ylös, niin samalla hetkellä tunsin, kuinka rajani tulee vastaan. Huokaisen hiljaa kivusta, enkä näe, kuinka tulija olikin jo tulossa. Keisari ja muut kauhistuivat tästä, kun taas Melusina näyttää iloiselta, jos Morwenna kokisi jotain. Sen sijaan tulija pysäyttää iskunsa, kun hän näkee, kuinka lähinnä pidän käsiäni ylhäällä. Sekä näytän siltä, että olen jossain muualla. Keisari yllättäen päästä henkäyksen ulos ja on jotenkin helpottunut.-Mitä? Mikä sinua vaivaa? Tulija kysyy ja katselee nyt minua tarkemmin.Huomaan hänen kumartuneen yläpuolelleni.-Rajani tulivat vastaan, en voi taistella enempää… mutisen, kun tunnen kipua.Tulija tarkastaa minua päästä varpaisiin ja kääntää sitten katseensa kohti Melusinaa, joka hätkähtää tulijan katsetta. Mutta on sitten taas oma uhmakas itsensä, jopa petturi kenraali näyttää uhmakkaalta. -Oletko sinä siinä tapauksessa haavoittunut? Tulija kysyy.-Olen ja en, vastaan hiljaa.-Hmm…. Tämä siirretään myöhemmäksi, tulija lopulta sanoo ja kääntyy nyt katsomaan kohti Melusinaa.-Ja sinä kohtaat jotain myöhemmin, tulija sanoo hiukan ärtyneenä.Ymmärrän siinä istuessani, ettei tulijan ärtyneisyyttä ole kohdattu minuun vaan Melusinaa kohti.-Älä unohda, että herrani on paljon voimakkaampi kuin sinä, Melusina sanoo ylimielisesti ja kylmästi.-Hmph, miten vain, tulija sanoo.-No, tapa hänet tai saanko viedä hänet? Melusina sanoo.Tulija tuijottaa Melusinaa, kun sitten katsoo minua. Hän katselee hetken ajan naista ja Keisari meinasi nyt puuttua tilanteeseen, kun tulija sanoo:-En tapa häntä. Hän on sairas, eikä täysissä voimissa. Ja sinun herrasi on älykääpiö.-Mitä? Miten kehtaat haukkua herraani?! Sinä olet hänen palvelija, Melusina rääkyy nyt.-Tsk, en ole hänen palvelija enkä liittolainen, tulija vastaa viileän rauhallisesti. Hän katsoo sitten taas naista, joka on hänen takanansa lattialla istumassa jossain tuskissaan. Tulija katsoo sitten kohti varjoihin, kun sitten ottaa minut yllättäen syliinsä lempeästi.-Hän tulee sen sijaan mukaani.-Mitä?! Melusina huutaa lujaa.-Kuulit kyllä, sitä paitsi täältä kannattaa lähteä pian, tulija sanoo ja tekee sitten portaalin, josta katoaa Momo mukana. Keisari oli katsonut suoraan tulijan silmiin, kun hän käskee sitten kaikkia lähtemään nopeasti pois rakennuksesta. Jim meinasi protestoida, mutta Keisari sanoo hiljaa ja napakasti:-Momo on turvassa tällä hetkellä, mutta meidän täytyy mennä nyt täältä pois.Jim katsoo isäänsä ja näkee, että hän puhuu totta. Joten kaikki seuraavat nopeasti Keisaria pois rakennuksesta sekä ottivat kaikki joukkonsa mukaan. Kun samalla hetkellä rakennuksen ympärillä räjähteli, rakennuksen sisällä Melusina kiroilee ja hekin pakenivat pois. Jotenkin he selvisivät tuhosta ja Melusina kiroilee nyt tuhotun rakennuksen luona. Keisari vie joukkonsa nopeasti takaisin kaupunkiin ja siellä Jim katsoo isäänsä. Muutkin katsovat, ainoastaan pomo ja Arleena näyttävät tietävän jotain.-Momo on todellakin turvassa tällä hetkellä. Ja se on parempi vaihtoehto kuin täällä olla tällä hetkellä. Pitäkää matalaa profiilia siitä, mihin Momo meni ja kenen kanssa.-Sinä tiedät sen tulijan? Jim kysyy.-Kyllä, olemme vanhoja…tuttuja, Keisari vastaa.Jim yllättyy tästä tiedosta, kun katsoo Leota. Joka kantoi Amandaa reppuselässään aina kaupunkiin asti.-Mutta… Jim sanoo.-Ei muttia Jim, Keisari sanoo ja katsoo poikaansa.Jim meinasi jotain vängätä, mutta hänen isänsä seuraavat sanat pysäyttivät Jimin vastalauseet:-Vaarallisen joukon johtaja oli se tulija, hänen nimensä on Xollmoketh. Hän ei tee mitään Momolle, mutta hän on parempi turva hänelle tällä hetkellä. Xollmoketh tulee varmasti vielä kyselemään jotain, mutta siihen asti, meidän täytyy käsitellä Melusina sekä se petturi kenraali.-Hyvä on, Jim sanoo.-Älä huolehdi, Xollmoketh on kunniallinen taistelija. Jos jotain, siitä hän on aina pitänyt kiinni, Keisari sanoo.-Mutta… Leo sanoo.-Ei muttia, Leo. Arleena ja Wolfram molemmat tietävät Xollmoketh ja hänen joukkonsa. Sekä Momo itse auttoi Amandan turvaan, joka oli myös pääasia. Xollmoketh tulee kyllä parin viikon sisällä, Keisari sanoo. Cervantes nyökkää, kun Jim sekä Leo molemmat lopulta nyökkäsivät. Kun he näkivät, kuinka Keisari miettii jotain ja he näkivät hetken ajan sen huolen silmissään. Amanda katselee Leon sylissään tilannetta, jolle Leo oli kertonut, miksei Momo ollut nyt heidän kanssaan. Mutta Amanda tietää, että Momo tulee takaisin vielä varmasti. Sekä hän on siinä vaiheessa iloinen, kun voi antaa ison halin uudelle siskolleen. Loppu illan ja osittain yöllä, he kävivät tapahtumia lävitse. Sekä Wolfram on saanut tietoja kenraalilta, jonka joukoissa oli aiemmin. Keisari pystyi tekemään valtavan paperityön ja Amanda kertoi myös, mitä hänellä oli tapahtunut. Sekä Amanda että Leo molemmat päätyivät jäädä asumaan linnaan hetkeksi aikaa, sekä he miettivät, missä Amandan äitiä mahdetaan pitää vankina. He tekivät liudan paperitöitä, jossa he kävivät nyt kaikki asiat läpi. Ja lopulta pitkälle yöhön mennessä, he pääsivät nukkumaan. Jotta he olisivat aamulla virkeimpiä sekä pystyvät ajattelemaan asioita paljon paremmin. Sekä odottamaan, milloin Xollmoketh ottaa yhteyttä heihin ja mitä hän haluaa vaihdossa Momosta tai antaakohan hän Momon takaisin ilman mitään vaihtokauppaa.

↑ Top · Fandoms